Emmanuel Jal: Warchild
Sonic360
Sudanilaiseen hiphop-laulajaan Emmanuel Jaliin ja hänen musiikkiinsa on mahdoton asennoitua ihan puhtaasti niin sanoakseni taiteelliselta pohjalta – niin väkivahva on taiteilijan taustatarina. Ja niin hämmentävän tehokkaasti se on otettu brändäyksen välineeksi – jopa miehen nimessä roikkuu tavaramerkkilogo, Emmanuel Jal™. Jalin herättämien tunteiden ristiriitaisuutta ei ainakaan vähennä se, että musiikissaan Jal on ehdottoman ja vilpittömän tuntuisesti etenkin lapsisotilaiden, mutta maailman kaikkien muidenkin sorrettujen puolella.
Kuten levyn nimi suorasukaisesti julistaa, kolmeakymppiä lähestyvä Emmanuel Jal oli lapsisotilaana noin kahdeksan vuoden iästä 13-vuotiaaksi. Hänet kaapattiin Sudanin hallitusta vastaan taistelevaan sissiarmeijaan. Sieltä hänet pelasti brittiläinen avustustyöntekijä Emma McCune, jota Emmanuel kauniisti kiittää albumin päätöslaululla. Musiikin teon hän aloitti terapiana, mikä varmaan yhä kuuluu joissain karmaisevimmissa riimeissä. Ikään kuin vastapainona Jal tosin myös aika hupsusti ottaa pilkanteon maalikseen amerikkalaiskollega 50 Centin, mikä taas tuntuu jo ruudin tuhlaukselta.
Etran Finatawa: Desert Crossings
Riverboat Records/World Music Network
Nigeriläisen Etran Finatawan musiikkia voi kutsua hiekkaerämaan bluesiksi, sillä länsimaisittain se vertautuu Yhdysvaltain etelän vanhaan deltabluesiin. Tuaregi- ja wodaabe-kansoihin lukeutuvien muusikoiden toinen albumi on myös sanalliselta sisällöltään (käännökset löytyvät levyläpyskästä) silkkaa bluesia, surullista vaikerrusta perinteisen paimentolaiselämäntavan katoamisesta. Yksinkertaiset, kalabashien ja kitaroiden kuljettamat, esilaulajan ja kuoron vuorotteluun perustuvat laulut eivät silti, tietenkään, masenna kuulijaansa. Kuusihenkisen bändin työskentely tuottaa iloa jo sinänsä, mutta lisähauskuutta saa siitä, että albumi on enemmän kuin kokoelma lauluja, lähes draamallinen kokonaisuus oikeaan aikaan tapahtuvine kiihdytyksineen ja lepohetkineen sekä äänikuvan vaihdoksineen. On vaikea muistaa, että äänitys on tehty studiossa Lontoossa eikä Saharassa leirinuotion ympärillä.
Afrobeat Nirvana: Vampisoul Goes To Africa
Vampisoul
Vampisoul-levy-yhtiön julkaisema nigerialaisen populaarimusiikin kokoelma on oikeastaan tarkoitettu toimimaan lähinnä täkynä, sillä jokainen raita on peräisin yhtiön äskettäisiltä tai piakkoin tulevilta julkaisuilta, mutta kokonaisuus kantaa itsenäänkin. Aikarajaus on 1960-luvulta 1980-luvulle, ja tyylien kirjo on melkoinen, vaikka melkein kaikki kappaleet voikin tulkita jonkinlaisiksi amerikkalaisen soulin afrikkalaisvarianteiksi. Vahvoja vaikutteita on otettu myös kuubalaisesta musiikista ja jazzista, mikä kuuluu rytmikuvioiden ohella komeasti iskevissä puhallinsektioissa. Nigerian ulkopuolella tunnetuimmat nimet ovat Fela Ransome Kuti (varhaista tuotantoa, ajalta ennen nimenmuutosta) ja Felan rumpalinakin afrobeatin klassikkosoundia luomassa ollut Tony Allen Africa 70 -yhtyeen kera. Mutta vaikkapa Bola Johnson tai Orlando Julius eivät häviä heille muussa kuin tunnettuudessa.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2008