Upouusi Etelä-Afrikka
Etelä-Afrikasta ei voi puhua ilman apartheidia, niin keskeinen on sen vaikutus maan historiaan. Rotusorron arvet näkyvät kaikkialla yhteiskunnassa, myös taiteessa.
Rotusorron päätyttyä virallisesti 16 vuotta sitten Etelä-Afrikasta on muotoutunut kiinnostava nykytaiteen keskus. Tennispalatsin Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka -näyttely esittelee maan nykytaiteen parhaimmistoa.
Näyttelyn kaksikymmentä taiteilijaa kommentoivat kokemansa apartheidin aiheuttamaa syyllisyyden taakkaa tai uhriuden tunteita. Monet peilaavat tekemistään eurooppalaisen taiteen historiaan tai irvailevat länsimaalaisten käsityksille afrikkalaisuudesta.
Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka -näyttely Taidemuseo Tennispalatsissa Helsingissä (Salomonkatu 15) 16.1.2011 asti.
Erään ystävyyden loppu
Romaanillaan Köyhyyden ammattilainen debytoineen Esa Salmisen toinenkin romaani sijoittuu Mosambikiin. Leposija Kilimakitossa liikkuu niin nyky-Mosambikissa kuin sen menneisyydessäkin, siirtomaa-ajan sisalviljelmillä ja vapaustaistelun melskeissä.
Romaanissaan Salminen kuvaa ystävyyttä ja sen päättymistä maassa, jossa maaginen ja rationaalinen ajattelu elävät rinta rinnan.
Esa Salminen, Leposija Kilimakitossa, WSOY 2010.
Paremman elämän toivossa
Brittitaiteilija Isaac Julienin uusin teos, yhdeksälle valkokankaalle heijastettu Ten Thousand Waves käsittelee globalisaatiota pukemalla kipeän todellisuuden runolliseen muotoon.
Teos kysyy, mikä saa ihmisen hylkäämään kaiken ja lähtemään paremman elämän toivossa kauas kotoaan. Teoksen päähenkilöä esittävä Maggie Cheung johdattaa katsojan läpi tarinan, jossa yhdistyvät 1500-luvulta peräisin olevan kiinalainen perinnetaru ja tämän päivän Kiinan todellisuus.
Ten Thousand Waves Helsingin Taidehallissa (Nervanderinkatu 3) 10.10. asti. liput 10 ja 8 euroa.
Termit: ”Viherpiipertäjä”
Sana viherpiipertäjä on kuin saippua: siitä ei saa otetta. Mitä ihmettä enää voi kutsua viherpiiperrykseksi, kun moni entinen hullutus on noussut salonkikelpoiseksi?
Ei ole kauan, kun vaikkapa kierrätys ja tuulivoima olivat haihattelua. Nyt ne ovat myyntivaltteja. Tee siinä sitten ero viherpiipertäjän ja perusinsinöörin välille.
Mutta ei huolta, sana viherpiipertäjä on löytänyt itselleen aivan uuden sanaluokan: lyömäaseet. Se on alati kasvava joukko sanoja, joilla netin keskustelussa hutkitaan toisia satuttamistarkoituksessa. Joskus sattuu, joskus ei.
Viherpiipertäjän ongelma lyömäaseena on se, että harva vaivaantuu loukkaantumaan. Sanan käyttö kertookin ensisijaisesti siitä, millaisen kuvan hutkija haluaa itsestään antaa: Oon ronski ja retee, mä mitään maitopurkkeja pese! PL.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 9/2010.
Muut Maailman Kuvalehden linkit
- Kuukumina kutsuu tanssimaan
- Kirja-arvio: Vain kunnian tähden
- Kolumni: Lisää lemmikkejä Haitille
- Kohtaamisia: Ikuisen konfliktin keskellä
- Maailman levyt