Souad Massi: Ô Houria
Wrasse Records
Algeriassa vuonna 1972 syntyneen laulajan ja lauluntekijän Souad Massin nuoruuden lempimusiikkia olivat amerikkalaiset perinnemusiikit, folk ja kantri, ja ne ovat jättäneet lähtemättömän jäljen myös hänen omiin lauluihinsa. Niinpä tappouhkausten tähden synnyinmaansa jättäneen ja Ranskaan vuonna 1999 emigroituneen laulajattaren kolmas studioalbumi on Massin syntyperästä huolimatta arabivaikutteista folkrockia, ei folkrock-vaikutteista arabimusiikkia – sikäli kuin tällaisilla lokeroinneilla mitään merkitystä on. Ranskalaisen yhteistyökumppanin Michel Françoisen kappaleissa Pohjois-Afrikka kaikuu kiintoisasti enemmän kuin laulajan omissa sävelmissä. Joka tapauksessa arabian- ja ranskankieliset laulut ovat haikean kauniita ja helposti kuunneltavia, mutta silti toistuvalla kuuntelulla lisäsyvyyttä ja sävyjä saavia. Sanoitusten käännökset paljastavat, että Souad Massi kykenee nykyään limittämään henkilökohtaiselta kuulostavan tunnetilityksen vapaudelliseen poliittiseen sanomaan.
Johanna Juhola Reaktori: Tango Roto Live
Johanna Juhola
Astor Piazzollan innoittaman uusmuotoisen tangon ja popmusiikillisen elektroniikan yhdistäminen on jo vanha juttu, mutta harmonikkataituri Johanna Juholan (s. 1978) tapa sekoittaa näitä aineksia on tuore. Makuasioista ei kannata kiistellä, mutta Juholan tuore konserttilevy päihittää mielestäni kirkkaasti vaikkapa Gotan Projectin samantapaiset yritelmät. Vuoden 2009 syyskuussa Helsingin Savoy-teatterissa tallennetuissa esityksissä soittoa saatteli näyttävä visualisointi tanssijoineen – levyllä on tästä yksi videonäyte. Johanna Juholan, pianisti Milla Viljamaan, basisti Sara Puljulan ja elektroniikasta harvinaisella pieteetillä huolehtivan Tuomas Norvion synnyttämä musiikki ei kuitenkaan kaipaa kyytipojakseen mitään kuvalisiä. Suomen tangokuninkaallisten faneille soitanto saattaa olla turhan vapaasti polveilevaa, vaan mistäpä sitäkään tietää; melodiat ja rytmit kulkevat kyllä pitkissä ja yllättävissä kaarissa, mutta kuljetusten lumoava laulullisuus ja ketterän huumorin pilkahdukset pitänevät pihdeissään myös lyhytjänteisempään musisointiin tottuneen.
The Rough Guide to Bollywood
Rough Guides/World Music Network
Bollywood on elokuvakäsitteenä jo lähes yhtä tuttu kuin Hollywood, ja samaa voi sanoa Bollywood-filmien musiikista. Se, että ilmiö on käsitteenä tuttu, ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi tuttu myös kokemuksena – jo siksi on yhä tarpeen kasata tämänkaltaisia, perusvalistusta jakavia kokoelmia. Kooste ei yritä sanoa mitään varsinaisesti uutta intialaisesta elokuvamusiikista, mutta siinä vanhassakin on pureksittavaa yllin kyllin. Pitemmälle ehtineet harrastajat voisivat vaatia vaikkapa hindin ja tamilinkielisten filmien musiikkien erojen vertailua, mutta se ei ole mikään syy jättää nauttimatta siitä, mitä nyt on tarjolla – koeteltuja klassikkoja nimittäin: useita Rahul Dev Burmanin sävellyksiä, Lata Mangeshkarin, Asha Bhoslen ja muiden huippulaulajien yliluonnollisen heleitä ääniä sekä riemastuttavan ennakkoluulottomia musiikillisia lainoja kaikesta maailmasta. Juuri moniaineksisuutensa tähden Bollywood-sävelmiä on suomalaisenkin huomattavasti helpompi lähestyä kuin Intian taidemusiikkia.