Palestiinalainen kirjoittaa: ”Kun jumala lakkaa olemasta, olet sinä jumala. Kun kotimaa lakkaa olemasta, olet sinä kotimaa.”

Tämän kolumnin piti käsitellä Egyptin vallankumouksen dilemmoja, mutta armeija otti vallan käsiinsä ja kaikki muuttui. Sen jälkeen tekstin piti käsitellä Syyrian vallankumousta – ennen kuin vallankumous muuttui jokamiehen koston kentäksi.

Silti elämä – ja tässä tapauksessa myös kuolema – jatkuu. Tämä on kolmas ja viimeinen kolumnini, joka käsittelee arabikevättä Facebook-päivitysten kautta.

”Identiteetti on kuin elohopea: se häviää kun saat siitä kiinni”, kirjoittaa egyptiläinen ystäväni.

Libanonilainen kirjoittaa: ”Jos olisin mufti, julistaisin kahta fatwaa, hyttysten ja saudisuvun hävittämisestä.”

Syyrialainen: ”Saudit kivittävät, kiduttavat ja tappavat omassa maassaan. Nyt jokaiselle arabimaalle, jossa alkoi muutos, on saudeista tyrkyllä aseita, kuolemaa ja kansan tahdon vastaisuutta. Onneksi länsi ei hyökkää saudeihin. Mitä minä urpo täällä kuvittelen että länsi muka huomaisi, että öljyn takaa löytyy alistettu kansa. Joo, tulkaa tänne tekemään teille itsellenne sopivaa uutta Saudi-Arabiaa.”

Irakilainen: ”Kävin osoittamassa mieltä Genevessä Amerikan Syyria-iskua vastaan. Katsokaa ketkä olivat vastassa: Bashshar Al-Assadin kannattajat, turkkilaiset jotka olivat kyllästyneet Erdoganiin! PKK (Kurdistanin työväenpuolue), ja sitten kansallismieliset sveitsiläiset, jotka pelkäävät, että heikko Lähi-itä tuottaisi pakolaisia. Sveitsin kommunistipuolue, joka vastustaa amerikkalaisten imperialismia, venäläiset LGBT-aktivistit, jotka nieleskelivät huomattuaan vastustavansa iskuja vieretysten Putinin ja Venäjän kannattajien kanssa. Seisoin hetken siinä ja vuodatin kyyneleen Syyrian puolesta.”

Egyptiläinen: ”Surrealismi kehittyi ensimmäisen maailmansodan aikana. Ymmärrän todella hyvin. Ei ole enää yhtään ajatusta, tunnetta tai unelmaa, joka voitaisiin ilmaista ehjänä, kokonaisena. Kaikki on jo sanottu ja rumuuden tuolla puolella. Jäljellä on vain iso kasa rikkinäisyyttä.”

Ennen selkeiden, johdonmukaisten ja päivittäisten analyysien tekijät kirjoittavat nyt puolikkaita lauseita ja irrallisia tekstejä. Moni on siirtynyt valokuviin ja runouteen – fragmentaariseen kenttään, jossa sekä muoto että sisältö ovat rikottuja.

Elämme post-lakonisessa, post-masentuneessa ja post-vihaisessa kulttuurissa.

Henkilökohtainen elämä on kutistunut ja ihmiset puhuvat lapsistaan. Lasten valokuvien vieressä luki ennen ”sisällissotaa odottaen”, sitten ”Obama-sedän hyökkäystä odottaen”, ”kolmatta maailmansotaa odottaen”. Nyt taas ”sisällissotaa odottaen”. Aikuiset, jotka eivät halunneet elää uhreina ja päättivät ottaa elämän haltuunsa, kokevat nyt, että heidän lapsensa joutuvat kokemaan jotakin paljon hirveämpää kuin lähtötilanne.

Masennus on iskenyt moniin innokkaisiin aktivisteihin. Muun muusassa Bassam Youssef, Egyptin Jon Stewart, kärsii masennuksesta. Moni viettää kaksoiselämää. Facebook-seinillä ilmestyy kommentteja, runoja ja analyysejä. Inbox-viesteissä ei ole järkevä tekstiä, vaan irrallisia sanoja: masennus, pohjaton kipu, kaikki hukassa. Syvää masennusta ei haluta tartuttaa julkisesti.

Kriisit voivat olla kamala aika elää. Valitettavasti ne voivat myös tuottaa tuoretta, suoraa ja hienoa taidetta. Arabimaissa kirjailijat ja runoilijat ovat olleet kahden tulen välissä, hallituksen ja islamistien. Mutta nyt kun väkivalta on niin yleistä, hiljaisuus ei enää takaa turvallisuutta.

Yksi syyrialaissuosikeistani on kolmekymppinen Aboud Saeed. Saeedin fb-poliittisten mielipiteiden kohdalla lukee: ”Äitini muovisandaalit ovat kauniimmat kuin kaikki ideat ja tärkeämmät kuin kansainväliset naisjärjestöt.”

Aboudia kannatta lukea, vaikkei olisi Facebookissa. Saksantaitoisille voi suositella maaliskuussa ilmestynyttä kirjaa nimeltään Aboud Saeed: Der klügste Mensch im Facebook.

Statusmeldungen aus Syrien eli suomeksi jotakuinkin Facebookin välkyin ihminen – statuspäivityksiä Syyriasta. Huumori ja groteski todellisuus tuottavat taidetta.

Kaiken tämän epämääräisyyden, toivon, toivottomuuden, rumuuden ja odotuksen keskellä on muistettava tärkeä asia. Hannah Arendt kirjoittaa: ”Tie, joka valitaan poliittisten päämäärien saavuttamiseksi, on usein tärkeämpi kuin päämäärät.”

Pidetään mielessä, kaikkialla maailmassa.