Näkökulmat

Muisti on kovin lyhyt

On yksinkertaisesti väärä valinta Suomelta jättää auttamatta maailman heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, Anni Valtonen toteaa.

Seitsemänkymmentä vuotta sitten monen suomalaisen sukulaisista iso osa värjötteli talvisin kämäisissä tönöissä paperista kyhätyissä kengäntapaisissa. Varsin iso joukko oli menettänyt sodan aikana kotinsa – ja kaiken omaisuutensa, turvansa, juurensa, lähtökohtansa.

Kuuntelin koko lapsuuteni ja nuoruuteni sekä isäni että äitini perheiden kertomuksia sodasta ja evakkoon lähdöstä. Viimeisillään raskaana oleva nuori nainen, mummini, silitti lähtökäskyä seuranneena yönä rajan takaisessa Näpinlahden kylässä vaatteita pian syntyvälle äidilleni.

Pikkutyttönä eläydyin erityisesti tarinan kohtaan, jossa 25-vuotias mummini vilkaisi viimeisen kerran kellarin ovelta sisään: hyllyt notkuivat hilloja ja mehuja. Se kaikki piti jättää. Jokainen rakkaudella säilötty purnukka. Pihan jokainen omenapuu.

Kaksi kassia. Enempää ei kukaan karjalainen saanut mukaansa ottaa. Toinen mummini kassi täyttyi vielä syntymättömän äitini vaatteista, toinen kodin arvoesineistä. Täyteen ahdetussa evakkojunassa voipunut mummini istui sotilaan sylissä ja oksensi.

Kymmenlapsisessa evakkoperheessä varttuneen isäni kaksi isosiskoa puolestaan ulkoistettiin tiukimmiksi vuosiksi ruotsalaisten perheiden hoidettaviksi.

Omalla kohdallani sota ja pakolaisuus ovat vain yhden sukupolven päässä. Ne ovat asioita, jotka ovat muovanneet identiteettiäni ja maailmankatsomustani. En voi vähätellä syviä jälkiä, joita perheeni ja sukuni historia ovat minuun piirtäneet.

Noihin menetyksiin, kärsimyksiin ja traumoihin olen suhteuttanut kaikki sodan ja konfliktien aiheuttamat tragediat, jotka ovat tulleet vastaani eri puolilla maailmaa.

Lapsesta asti niillä on ollut ihmisen kasvot.

Miksi kirjoitan tästä nyt?

On hyvin vähän aikaa siitä, kun olimme itse avun tarvitsijoita. Suomi oli toisen maailmansodan jälkeen kehitysmaa, joka tarvitsi paljon ulkopuolista apua. Ilman muiden apua sukulaisemme eivät olisi selvinneet.

Uuden hallituksen leikkaukset näyttävät nyt kohdistuvan kaikkein heikko-osaisimpiin ja köyhimpiin – niin Suomessa kuin maailmalla. Tiedämme jo viimeisimmän laman kokemuksista, että lyhytnäköinen sosiaalipolitiikka tulee yhteiskunnalle pitkällä aikavälillä kalliiksi.

Hallituksen kaavailemat 300 miljoonan euron leikkaukset kehitysavusta vaikuttavat suoraan miljoonien ihmisten elämään. Hauraissa valtioissa leikkausten seuraukset ovat erityisen vakavat.

On yksinkertaisesti väärä valinta Suomelta jättää auttamatta maailman heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Jos kehitysyhteistyöstä on pakko leikata, se tulisi ainakin tehdä vastuullisesti niin, etteivät leikkausten vaikutukset kohdistu kaikkein köyhimpiin.

Allekirjoita vetoomus vastuullisten leikkausten puolesta: pelastetaankehitysyhteistyo.fi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!