Kun Jeremiah Achimugu valmistui vuonna 2019, hän lähti Luoteis-Nigerian Sokotosta pääkaupunkiin Abujaan etsimään parempaa elämää.
Achimugu asettui asumaan setänsä luokse ja työskenteli markkinoijana. Hän ansaitsi 120 000 nairaa eli noin 66 euroa kuukaudessa. Se riitti hädin tuskin perustarpeiden tyydyttämiseen.
”Elinkustannukset Nigerian nopeasti kehittyvässä pääkaupungissa haukkasivat ison osan palkastani”, hän kertoo. ”Loppukuusta olin aina rahaton. Liikkuminen, ruoka ja muu eläminen kävi liian kalliiksi.”
Kun Achimugu alkoi etsiä omaa asuntoa, hän järkyttyi. Pienestä yksiöstä syrjäisellä alueella pyydetään noin 500 000 nairaa (277 €) vuodessa.
Muutaman kuukauden kuluttua Achimugu jätti työnsä ja palasi Sokotoon.
”Elinkustannukset ja vuokrat nigerialaisissa kaupungeissa ovat nuorille liian korkeita”, hän sanoo.
”Kuitenkin kaikki mahdollisuudet ovat siellä. Osa vuokranantajista käyttää hyväkseen kaupunkeihin etsiytyviä nuoria perimällä heiltä liikaa vuokraa.”
Nigerialaisista noin 63 prosenttia on alle 24-vuotiaita, ja kaupungit kasvavat nopeasti. YK on varoittanut Nigeriaa kaupunkiväestön kasvusta, joka on lähes kaksinkertainen maan keskiarvoon verrattuna. Asuntorakentaminen ei ole pysynyt väestönkasvun vauhdissa.
Suurissa kaupungeissa, kuten Lagosissa, Abujassa ja Port Harcourtissa, vuosivuokrat vaihtelevat 400 000 nairasta (221 €) aina 25 miljoonaan nairaan (13 850 €). Minimikuukausipalkka on 70 000 nairaa (39 €). Sekin jää usein saamatta tai se maksetaan myöhässä, monien nuorten on mahdotonta löytää asuntoa. Se yhdessä taloudellisen epävarmuuden ja yksinäisyyden kanssa tekee kaupunkeihin asettumisesta vaikeaa.
Nigeria ei ole ainoa lajiaan. Joka puolella Afrikkaa nuoret on hinnoiteltu ulos vuokramarkkinoilta. Nopea kaupungistuminen, väestönkasvu ja taloudellisesti vaikeat ajat ovat tehneet kohtuuhintaisesta asumisesta harvinaista.
Kwantami Kwame Ghanan Kumasista syyttää kapitalismia ja ahneita kiinteistönomistajia korkeista vuokrista. Hän etsi hiljattain yksiötä Accrasta, Ghanan pääkaupungista.
Ennen ihmisten oli helpompi rakentaa. Materiaalien hinnat olivat kohtuullisia ja elämä vakaampaa.
”Minulta vaadittiin kahden vuoden vuokraa ennakkona, siis 38 275 Ghanan cediä (noin 3 402 €). Asunto ei ollut hyvässä kunnossa, eikä vuokra kattanut vesi-, sähkö- ja jätemaksuja. Todella epäreilua”, Kwame sanoo.
Hän huomauttaa, että maassa, jossa minimikuukausipalkka on 539,19 cediä (39 €), nuorille pitäisi tarjota asuntoja sieltä, missä työmahdollisuudetkin ovat, eli kaupungeista.
Kwamen mielestä hallituksen tulisi säädellä vuokria ja leikata vuokranantajien ylilyöntejä.
Lagosilaisen kiinteistöasiantuntija Olaitan Olaoyen mielestä säätelystä ei olisi hyötyä.
”Afrikan hallitusten ei tulisi asettaa vuokrakattoja, jos ne eivät tee tarpeeksi rakennusmateriaalien hintoja nostavan inflaation hillitsemiseksi”, Olaoye sanoo.
”Nigeriassa polttoainetukien poisto nosti hinnat kattoon. Sillä oli tyrmäävä vaikutus kaikkeen muuhunkin, rakentaminen mukaan lukien. Hallituksella ei ole moraalista oikeutta määrätä vuokranantajia alentamaan vuokria”, Olaoye väittää.
Hän ei kiellä, että on ahneita vuokraisäntiä ja kiinteistökehittäjiä. Häntä surettaa, että nuoret joutuvat nyt kamppailemaan vuokra-asumisestakin, ja unelma omistusasunnosta voi osoittautua epärealistiseksi.
”Ennen ihmisten oli helpompi rakentaa. Materiaalien hinnat olivat kohtuullisia ja elämä vakaampaa. Silloin ihmiset kävivät koulunsa ja menivät töihin ja saattoivat alkaa säästää heti. Heillä oli varaa autoon ja rakentaa talo ja elää mukavasti. Mutta asiat ovat muuttuneet”, hän sanoo.
Kenialainen Phoebe Atieno Ochieng lähti kotoaan Busiasta saatuaan opettajan työn Nairobista. Alle 20 000 shillingin (noin 136 €) kuukausipalkka ei kuitenkaan riittänyt pääkaupungin vuokratasoon. Yksiöstä joutuu maksamaan jopa 100 000 shillinkiä (685 €) kuukaudessa.
”Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin majoittua koulun johtajan tarjoamaan pieneen tilaan koululla. Asuntojen hinnat eivät ole kohtuuden rajoissa. En tule toimeen palkallani, sillä minun täytyy myös maksaa verot, syödä ja hoitaa päivittäiset tarpeeni. Jos en saa paremmin palkattua työtä, en selviä.”
Ochieng arvostelee Kenian hallitusta sen kyvyttömyydestä tarjota riittävää sosiaalista asuntotuotantoa ja kohtuullisia asuntolainoja.
Yksi ratkaisu voisi olla laki, jolla suitsittaisiin vuokrien nostamista.
Kenia on käynnistänyt sosiaalisen asuntotuotannon ohjelmia tarjotakseen pieni- ja keskituloisille koteja. Niitä on kuitenkin moitittu siitä, että hinnat ovat edelleen tavoittamattomissa ja niiden johtaminen herättää epäilyjä.
Nigerian hallitus on niin ikään yrittänyt vastata asuntokriisiin erilaisilla ohjelmilla, jotka ovat kuitenkin epäonnistuneet.
Peace Abiola elää Ibadanissa Lounais-Nigeriassa. Hän sijoitti kaikki rahansa, 600 000 nairaa (334 €), asuntoon viime vuonna. Abiola on freelancer-pohjalta työskentelevä sisällöntuottaja, ja hänen tulonsa ovat epäsäännölliset. Vuokran vuoksi hän harkitsee paluuta kotikyläänsä.
”Yksi ratkaisu voisi olla laki, jolla suitsittaisiin vuokrien nostamista”, hän sanoo.
Nigerian hallitus on toistuvasti luvannut toteuttaa vuokralaisia suojelevia käytäntöjä, mutta lupaukset eivät ole toteutuneet.
”Me keskitymme selviytymiseen ja siihen, millä maksaa seuraava vuokra tai ateria. Elämän ei pitäisi olla tällaista”, Abiola toteaa.