Kairon Mokattamin kaupunginosalla on pitkään ollut huono maine pääkaupungin asukkaiden keskuudessa: alueen kymmenet tuhannet asukaat saavat toimeentulonsa jätteistä.  

Paitsi jätteenkerääjiä, kaikki Mokattamin asukkaat ovat kristittyjä. Uskonnollisesta vakaumuksesta kertovat kerrostalojen seinille ripustetut ristit. Rappukäytävien oviaukoissa on kuvia niin Kristuksesta kuin Egyptin ortodoksisen koptikirkon pyhimyksistä. Asukkaiden uskonnollinen vakaumus näkyy myös siinä, että naiset eivät peitä hiuksiaan huivilla.

Kaupunginosan omalaatuisuus ei jää tähän. Sen kaduilla voi nimittäin kuulla sikojen röhkimistä. Vuohet ja koirat kulkevat vapaana kaduilla, mutta siat pidetään piilossa karsinoissa poissa satunnaisten kulkijoiden katseilta.  

Jätteillä ja sioilla on yhteys. Kaupunginosasta tuli jätteenkerääjien keskus juuri siksi, että Kairoon maaseudulta paremman toimeentulon toivossa muuttaneet kristityt alkoivat kerätä ruokajätettä ravinnoksi sioilleen. 

Aiemmin jätteenkerääjät aasivankkureineen olivat tuttu näky Kairon katukuvassa, sanoo kaupunginosan kierrätyskeskusta yli kolme vuosikymmentä johtanut Bekhit Mettry. 

”Egyptin valtio kielsi aasivankkurit jo 1990-luvun alussa”, Mettry kertoo.  

Jätteenkerääjät ovat kuitenkin vaihtaneet aasivankkurit autoihin vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Autoa jätteiden keruussa käyttää muun muassa Andrew Adel.

”Perheelläni on yksi iso kuorma-auto ja kolme pienempää pakettialava-autoa, jolla keräämme roskia eri puolilta Kairoa”, kertoo 28-vuotias Adel, joka pyörittää perheyritystä isänsä kanssa.  

Kahdeksan vuotta sitten Adelin perheen yrityksessä tapahtui suuri muutos: yritys hankki muovipullojen puristuskoneen.

“Saamme paljon paremman tuoton, kun myymme eteenpäin värien mukaan puristettuja pulloja, jotka menevät jatkokäsittelyyn toisille tuottajille. En tosin tarkkaan tiedä, mitä kaikkea näistä muovipulloista tehdään”, Adel sanoo.

Aiemmin perheen keräämästä jätteestä lajiteltiin kaikenvärinen muovi. Sen kävi ostamassa ison lajittelufirman edustaja. Adel ei osaa tai halua kertoa muovin tarkkoja kilohintoja. Sen sijaan hän kertoo, että puristuskoneen hinta, 300 000 Egyptin puntaa (noin 5400 euroa) oli perheelle valtava investointi. Summa vastaa egyptiläisen keskivertopalkansaajan vuoden bruttotuloja.

Ainakin me itse tiedämme tekevämme tärkeää työtä.

Adel on käynyt peruskoulun. Hän kertoo, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja kuin jatkaa isänsä aloittamaa perheyritystä. Adelilla on kolme lasta; kahdeksanvuotias tytär sekä kuusivuotias ja alle yksivuotias poika. 

”Toivon, että pystyn kouluttamaan lapseni kunnolla, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet elämässä”, Adel sanoo.

Adelin toive on ristiriidassa sen kanssa, että hän on juuri aiemmin kertonut jätteenkerääjien olevan nykyään Egyptissä hyväksytty ja arvostettu ammattikunta.

Ehkä ristiriitaan vaikuttaa se, että Adelilla on huonoja kokemuksia ulkomaisista toimittajista.

”Moni toimittaja tulee tänne tekemään sensaatiojuttua ja kauhistelemaan elämäämme lian ja roskien keskellä. Ainakin me itse tiedämme tekevämme tärkeää työtä.” 

Adelin yritys työllistää kymmenkunta perheen ulkopuolista työntekijää, joista puolet kerää roskia ja puolet työskentelee muovipullojen lajittelijoina ja pullojen puristuskoneen käyttäjinä. 

Yksi Adelin perheen yrityksen työntekijöistä on 27-vuotias Emad Ebad. Hän on työskennellyt perheen palveluksessa seitsemän vuotta.

Ebad siirtää seinustalle tiukaksi prässätyn kuution, jonka puristin on tehnyt vihreistä muovipulloista. Seinustalla on jo rivissä useita erivärisiä kuutioita odottamassa ostajaa.

”Tämä on työtä siinä missä mikä tahansa muukin työ. Ainakin tähän asti tämä on ollut varma työpaikka, koska roskiahan Kairossa riittää – ja muovipulloja”, Ebad sanoo.

Ebad työskentelee kuutena päivänä viikossa. Palkkaansa hän ei halua kertoa. Virallinen minimipalkka Egyptissä on 6000 Egyptin puntaa (noin 108 euroa) kuukaudessa. Moni palkansaaja jää kuitenkin tämän tavoitteen alapuolelle.

Tällä työllä ja palkalla säästäminen on hidasta ja välillä mahdotonta.

Viime vuosina monen egyptiläisen taloudellinen ahdinko on syventynyt, sillä elinkustannukset ja peruselintarvikkeiden hinnat nousevat jatkuvasti, mutta palkat nousevat hitaasti. Inflaatio on ollut viime vuosina korkea; kesäkuussa 2023 jopa 41 prosenttia ja viime vuoden lopussa 25,5 prosenttia.

Ebad ei ole naimisissa eikä hänellä ole lapsia. Hän haaveilee siitä, että saisi säästetyyä rahaa ja voisi mennä naimisiin.

”Tällä työllä ja palkalla säästäminen on hidasta ja välillä mahdotonta. Olen hakenut muita työpaikkoja, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt työnhaussa.”

Ebad on kuitenkin tyytyväinen yrityksen työilmapiiriin.

”Täällä on poikkeuksellista, sillä omistaja tekee töitä meidän työntekijöiden kanssa. Adel on hyvä ja reilu työnantaja ja tarttuu toimeen silloin kun tarvitaan, olipa kyse mistä tahansa työtehtävästä.”

 

Kerrostalojen välissä on rakentamaton tontti, mikä on tiiviissä kaupunginosassa harvinaista. Tontti näyttää kaatopaikalta, mutta kaikki sillä oleva jäte on kierrätettävää pahvia.

Kuorma-autot tyhjentävät lastinsa tontille ja pahvi siirretään osin traktorin kauhalla ja osin käsityönä metalliseen kouruun, jonka liukuhihna puskee pahvia kohti puristinta. Puristimisesta tulee ulos tiiviitä suorakaiteen muotoisia paketteja, jotka myydään eteenpäin.

”Periaatteessa käsittelemme vain puhdasta pahvia, mutta käytännössä likaa on paljon ja siksi täällä kuhisee kärpäsiä”, kertoo pahvipuristamossa seisemän vuotta työskennellyt Ramadan Mahmoud.  

Mahmoud kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että hänellä on työpaikka ja säännöllinen kuukausitulo. 

”Moni tuttavani on vailla työtä. Elämä on hyvin hankalaa pienelläkin palkalla, saati työttömänä”, Mahmoud sanoo.  

Kuultuaan, että olen Suomesta, hän kysyy toiveikkaasti: ”Löytyisikö Suomesta töitä? Olen valmis tekemään mitä tahansa.”