Videolla arviolta 10-vuotias poika istuu raunioituneen talon edessä. Hän on yltä päältä pölyssä ja itkee, hieroo ja lyö käsiä reisiinsä silmin nähden järkyttyneessä tilassa.

“Israel tappio isäni ja veljeni”, hän huutaa kameraa pitävälle ihmiselle. Kukaan ei vastaa hänelle, ja itku jatkuu. Sitten video loppuu.

Gazan kaistan tilanne on ollut helvetillinen nyt viiden kuukauden ajan. Israel on pommittanut tiheästi asuttua aluetta ankarasti ja tappanut 30 000 siviiliä. Heistä 12 000 on lapsia, arvioi Gazan terveysministeriö. YK:n tuoreen raportin mukaan Gazassa on kuollut lokakuun jälkeen enemmän lapsia kuin kaikissa sodissa ympäri maailmaa neljän viime vuoden aikana.

Koska Israel ei ole päästänyt alueelle kansainvälistä mediaa, sota-alueelta raportoiminen on jäänyt palestiinalaisten siviilien ja alueella olevien journalistien ja kansalaisjournalistien harteille.

Monien sosiaaliset mediat, etenkin kuvapainotteinen Instagram on täyttynyt tärisevistä lapsista, joita aikuiset kuvaavat näyttääkseen maailmalle, mitä Gazassa tapahtuu.

Hätätilanteen olosuhteet ennustavat yllättävän pitkälle tulevaa traumaoireilua ja psyykkistä huonovointisuutta.

Edellä kuvaillun videon on julkaissut joulukuun alussa Instagramissa valokuvaaja Fadi Alwhidi ja sitä on jakanut eteenpäin muun muassa palestiinalaisjournalisti Ahmed Eldin. Hän yksi Gazan kaistalla olevista toimittajista, joita monet ovat ryhtyneet seuraamaan valaistakseen uutispimentoaan.

Tästä syystä palestiinalaiset ovat olleet tietyssä mielessä pakotettuja kuvaamaan lapsia ja nuoria sodan kauhujen keskellä. Mutta aiheutuuko lapselle vielä suurempaa vahinkoa, kun traumatisoivassa tilanteessa läsnä on ensisijaisesti puhelin, eikä turvallinen aikuinen?

Psykologi ja Turun yliopiston INVEST-tutkimuskeskuksen apulaisprofessori Kirsi Peltonen sanoo, että järkyttävän tapahtuman ollessa käsillä lapset tarvitsevat ennen kaikkea perustarpeiden täyttymistä.

”Sitä, että siinä lähellä on joku aikuinen, joka pysyy rauhallisena. Tietysti näissä olosuhteissa sekin on utopiaa. Lisäksi lämpö, neste ja ravinto ovat tärkeitä, ettei pääse tulemaan fyysistä heikotusta tai kylmä.”

Akuutissa tilanteessa ei Peltosen mukaan vielä voida lähteä käsittelemään järkyttävää tilannetta mitenkään. Sen aika on myöhemmin.

Hän kertoo, että tutkimusten perusteella kuitenkin tiedämme, että hätätilanteen olosuhteet ennustavat yllättävän pitkälle tulevaa traumaoireilua ja psyykkistä huonovointisuutta: mitä turvattomammaksi lapsi tai aikuinen kokee itsensä tai mitä uhkaavammaksi hän kokee tilanteen, sitä pidemmät ovat trauman jäljet.

”Käänteisesti tämä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän me pystymme tuomaan siihen kaoottiseen ja turvattomaan tilanteeseen turvan ja läsnäolon elementtejä, sillä pystytään parhaimmassa tapauksessa pelastamaan aika paljon.”

Gazan lapset eivät ole saaneet moneen kymmeneen vuoteen elää normaalia, turvallista lapsuutta.

Sosiaalisen median videoiden perusteella emme tietenkään tiedä, mitä juuri ennen kuvaustilannetta tai sen jälkeen on tapahtunut. Onko joku ottanut lapsen syliin ja rauhoitellut tätä.

Peltonen toivoo, että kuvaamisen jälkeen lapsille on selitetty, mihin hänestä otettu kuva tai video menee ja mitä sillä tavoitellaan. Myös lapsen oikeudet pitäisi pystyä tälle selvittämään, mutta se onkin jo monimutkaisempi asia.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus yksityisyyden suojaan. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että lasta koskevia tietoja ei saa levittää ulkopuolisille ilman lapsen lupaa. Lapsella on oikeus yksityisyyden suojaan myös verkossa, ja siksi edes vanhemmilla ei ole rajatonta vapautta julkaista siellä lasten kuvia tai muita tietoja.

Peltonen ei kuitenkaan usko, että akuutin hädän keskellä lapsi pystyisi tekemään kovin tietoisia päätöksiä siitä, mihin suostuu tai mihin ei.

”Järkytyksestä selviytyminen vaatii käyttöönsä koko aivokapasiteetin, analyyttinen päätöksenteko on tauolla.”

On myös kovin ymmärrettävää, että yksityisyyden suojaa koskeva laki ei ole se ensimmäinen, jonka perään palestiinalaisalueilla nyt kysellään. Sekä Hamas että Israelin armeija on tehnyt sotarikoksia viime kuukausina ja rikkonut kansainvälisiä ihmisoikeuslakeja esimerkiksi hyökkäämällä siviilikohteisiin ja estämällä ruoka-avun toimittamisen.

Gazan lapset eivät ole saaneet moneen kymmeneen vuoteen elää normaalia, turvallista lapsuutta.

Peltonen on ollut vuosien aikana mukana useissa palestiinalaislasten psyykkistä tilaa selvittävissä tutkimusryhmissä. Esimerkiksi Gazan vuosien 2008–2009 sodan jälkeen traumaperäiset stressireaktiot – siis esimerkiksi aistiärsykkeiden herättämät voimakkaat muistikuvat, vireystilan muutokset, univaikeudet ja muutokset mielialassa – olivat lapsilla yleisiä.

Pelastakaa Lapset -järjestön vuonna 2022 tekemän haastattelututkimukseen mukaan 80 prosenttia Gazan lapsista kärsi ahdistusoireista. Tutkimukseen haastateltiin 500 lasta ja 160 aikuista. Noin puolet heistä kertoi harkinneensa itsemurhaa, ja kolme viidestä lapsesta vahingoitti itseään jollakin tapaa. Neljä viidestä lapsesta taas ilmoitti kärsivänsä masennuksesta, surusta ja pelosta.

Luontaiset unohtamisprosessit ovat toipumisen kannalta tärkeitä.

Sillä, minkä ikäinen lapsi tai nuori on, on paljon vaikutusta siihen, miten lapsi suhtautuu älypuhelimeen.

Amerikkalaisen näyttelijän Indya Mooren Instagramissa jakamalla videolla jälleen noin 10-vuotias tyttö puhuu raivokkaasti kameralle. Mikrofoni on kiinnitetty paitaan, jossa lukee flower power. ”Miksi me, miksi me?” tyttö kysyy, ja kysymys on osoitettu muille arabivaltioille. Tyttö anelee niitä reagoimaan. Hän on vaikuttava puhuja, ympärille on kerääntynyt paljon ihmisiä.

”Se mitä elämme täällä nyt läpi, se on täydellinen tuho. Siihen pisteeseen, että katsomme kun ruumiinosia kiskotaan raunioiden alta esiin. Meidän perheenjäseniämme kiskotaan raunioista esiin ruumisosina. Ruumiinosina!”

Peltonen muistuttaa, että ikäryhmillä, jotka käyttävät itse mediaa jossain muodossa on parempi ymmärrys siitä, mihin tieto voi levitä.

”Koska he ovat itsekin nähneet asioita, jotka ovat levinneet jostain ihan muualta.”

Kuitenkaan akuutin järkytyksen tilassa, jossa mieli on sitoutunut selviytymiseen, eivät hekään osaa arvioida puheensa tai kuvaamisensa vaikutuksia.

Mutta vaikka järkytys, akuutti hätä ja parhaimmassa tapauksessa myös konflikti tulee päätökseensä, kuvat ja videot jäävät elämään pitkäksi aikaa. Mitä jos lapsi löytää videon myöhemmin?

Siitä Peltonen onkin huolissaan. Luontaiset unohtamisprosessit ovat nimittäin toipumisen kannalta tärkeitä.

Peltonen antaa esimerkin: Alussa kuvattu pieni poika saattaisi kymmenessä vuodessa onnistua rakentamaan itselleen sellaisen elämäntarinan, jossa hän koki hirveitä asioita, mutta selvisi niistä. Ehkä hän sai läheisiltään apua. Ehkä hän on sittemmin pystynyt kouluttautumaan ja pystyy nyt auttamaan muita.

”Kun meidän ihmisten kuitenkin myös kuuluu unohtaa, se on osa sitä toipumista, että me ei kaikkia yksityiskohtia pidetä koko elämää mielessä tällaisista järkyttävistä tapahtumista.”

Videot kuitenkin mahdollistavat sen.

”Jos poika näkisi videon, muistaisi yksityiskohdat omista tunteista ja ympäristöstä, se voisi pahimmassa tapauksessa peruuttaa toipumisprosessia.”