ArtikkelikuvaValkoiselle hiekalle hyppää äänekkäästi ilakoiva nuorten miesten porukka. Joskus menee päiviä ilman saalista, mutta nyt jo aamuretki antoi kaksi kelpo vonkaletta. Joutohetkinään Ali Haj (vas.), Abbas Said, Chuga Chuga, Feishwal ja Peperone Abu siivoavat rantaa muovista ja roskasta. Kun rannat ovat puhtaat, turistit tulevat.
Kirjeenvaihtaja
Elämä turistien paratiisissa Kenian rannikolla jakautuu sesonkiin ja hiljaiseloon – Työtä tehdään pakosta ja rakkaudesta
Watamun pikkukaupunki Kenian rannikolla elää turismista. Yrittäjien ja ammattilaisten laajaa kirjoa yhdistää jaettu ymmärrys elämän jakautumisesta kahtia sesonkiin ja hiljaiseloon. Kenian turismi on hiljalleen elpymässä.
Isosisko Malindin kyljessä sijaitseva Watamu on noin 30 000 asukkaan pikkukaupunki ja yksi Kenian maagisista lomakohteista. Saavumme kuumankosteaan paratiisiin loppiaisen jälkeen, kun kiihkein joulusesonki oli juuri taittunut. Edellisellä viikolla oli ruuhkaa, nyt monissa paikoissa jo lähes autiota.
Turismista elävälle rantakaupungille sesonki on kuin Suomen kesä – ohikiitävä elvytys, josta on kiihkeästi otettava kaikki irti.
Watamu on swahilia ja tarkoittaa makean monikkomuotoa.
Ensimmäiset ihmiset, paikallisten ja arabikauppiaiden avioliitoista syntyneet bajunit asettuivat metsäiselle rannalle 1200-luvulla. Seuraavina vuosisatoina koko Itä-Afrikan rannikko kasvoi arabien hallitsemaksi kauppapaikaksi, jossa liikuteltiin rikkauksia – orjia, norsunluuta, sarvikuonon sarvia, mangrovepuuta ja kultaa. Kaupankäynnin tuoksinassa syntyi arabiasta lainaileva swahilin kieli.
Intian valtameren hallinnasta taisteltiin ja rannalla pyöri myös persialaisia, intialaisia ja eurooppalaisia, kunnes 1600-luvulla Omanin sulttaani yhdisti rannikon sulttaanikunnakseen. Taloudellinen kukoistus päättyi orjakaupan hiipumiseen 1800-luvulla, mutta kansainvälinen historia ja arabivaikutus ovat läsnä.
Paikalliset käyvät moskeijassa – ja sitten sekoittelevat turisteille drinkkejä.
Watamun ensimmäiset hotellit perustettiin brittihallinnon huvittelupaikoiksi 1950- ja 1960-luvuilla. Sitten tulivat italialaiset.
Pizza, gelato, limoncello, taste of Italy. Ravintolamainosten keskellä helteen tainnuttama turisti joutuu muistuttamaan itseään siitä, että ei ole Välimeren rannalla.
Olemme Kenian ”Pikku-Italiassa”. Paikalliset pyörittävät pikku bisneksiään, mutta italialaiset omistavat suuren osan ravintoloista ja hotelleista.
Yhden tarinan mukaan ensimmäiset italialaiset jäivät tänne taisteltuaan saksalaisten rinnalla englantilaisia vastaan toiseen maailmansotaan liittyvissä taisteluissa. Toisen mukaan Somaliaa kolonisoineet italialaiset löysivät Watamun lomaparatiisikseen. Kolmas selitys on avaruusasema, jonka italialaiset perustivat 1960-luvulla Malindin liepeille. Aavat rannat tarjosivat ihanteellisen satelliittien laukaisupaikan – ja mukavan paikan olla ja elää. Villeimmässä versiossa Sisilian mafia tuli pesemään rahaa rannan ravintolabisneksessä.
Niin tai näin, Watamussa asuu yhä vakituisesti tuhansia italialaisia, vaikka Somalian läheisyyden tuomat terrori-iskut ja pandemiasulkujen tuottamat takaiskut ovat välillä ajaneet osan pois.
Kenian turismitilastot lähestyvät hiljalleen koronapandemiaa edeltäneitä lukemia. Vetonauloja on noin kaksi: villieläimet ja ranta.
Beach boys ja Watamu on kuuluisa käsite, joka on helppo todeta myös omin silmin. Siellä täällä näkee nuoria paikallisia miehiä iäkkäämpien eurooppalaisleidien seurassa. Itsekin saan huomata kuuluvani kohderyhmään.
Tapaan rannalla myös nuoria naisia, jotka arvelevat, että tosiasiassa ”rantatyttöjä” on täälläkin enemmän kuin poikia. Naiset vain toimivat vähemmän näkyvästi, koska heillä suuremmat paineet varjella mainettaan.
Watamu on toipuva kaupunki. Kenian turismitilastot lähestyvät hiljalleen koronapandemiaa edeltäneitä lukemia, vaikka ovat vielä takamatkalla. Viime vuonna noin puolitoista miljoonaa ulkomaalaista vieraili maassa turistiviisumilla. Vetonauloja on noin kaksi: villieläimet ja ranta.
Viivymme muutaman päivän ja kohtaamme turismista eri tavoin eläviä watamulaisia: käsityöläisiä, kauppiaita, akrobaatteja, seuralaisammattilaisia, kalastajia, ravintola-ammattilaisia ja retkijärjestäjiä. Kaikkien puheissa toistuu high season ja low season, kaksi eri elämää. Sesongin aikana raha liikkuu, ja sitten ei liiku mikään.
Watamu on makea ja suolainen.
Lion Brothers – Eric Karisa, Baraka Furaha, Safari Kazungu, Alex Taura, Peter John, Brian Safari ja Jonathan Japhet – on itseoppineiden akrobaattien porukka, joka on tuntenut toisensa ”aina”. Sesongin ulkopuolella osa keikkailee muissa seurueissa, osa menee raksahommiin tai moottoripyöräläheteiksi. Mutta kotirantaan palatessaan he treenaavat yhdessä ja esiintyvät hotelleissa. Joskus hiekallakin.Porukan isähahmo Eric Karisa, 46, (vasen alamies) esiintyy osan vuodesta Lontoossa. Hän oli nuorena ihmispyramien kevyt lentäjä. Nyt hän kantaa muita. ”Saavutan pian akrobaatin yläikärajan. Unelmani on perustaa tänne sirkuskoulu, joka auttaisi lahjakkuuksia auttamaan itseään.” Ericin siskonpoika Baraka Furaha (keskellä) viettää osan vuodesta Venetsiassa ja parilla muullakin leijonaveljellä on keikkatöitä Euroopassa.Said Kassimin Uprising Handcraft -pajassa kahdeksan miestä tikkaa helmistä ihmeitä. Kassim oli nuorena miehenä töissä kenkäverstaassa, kunnes päätti parikymmentä vuotta sitten perustaa oman bisneksen. ”Teemme mitä tahansa: koruja, vöitä, sandaaleja… Aina kun asiakas pyytää, sanon kyllä. Sesongin aikana kassaan voi kilistä 30 000 shillinkiä (172 e) päivässä ja kaikille riittää työtä. Kun huhtikuussa hiljenee, pystyn pitämään ehkä yhden tai kaksi miestä. Minun pitää maksaa kolmen lapseni koulumaksut.”Kun Moddy Bakari juttelee ohikulkijoille, kädet jatkavat tauotta nahan rei’ittämistä ja helmien pujottelua. Hän koristelee yhden vyön päivässä ja saa siitä 2000 shillinkiä (11 e). Valmiin vyön hinta on 6000 shillinkiä. ”Olen tehnyt tätä 16 vuotta, yli puolet elämästäni. Perheettömänä pärjäilen”, Moddy sanoo.Stella (vas.) Linet ja Fenny haaveilevat työpaikoista, mutta vain yhdenlaista työtä tuntuu olevan tarjolla. ”Köyhyys ei anna vaihtoehtoja”, sanoo Stella, joka on päätynyt myymään seksiä turisteille. Myös Linet ja Fenny kokeilivat, kun beach partyn päätteeksi turisti pyysi kahdenkeskisille jatkoille. ”Sain 10 000 shillinkiä (57 e), mutta mikään summa ei riitä. En aio tehdä sitä enää”, sanoo Linet. Tänään Linet ja Fenny kävivät työhaastattelussa hotellin vastaanottoapulaisen paikasta. On vain vaikea olla toiveikas. ”Kerran olisin saanut työn, jos olisin suostunut seksiin pomon kanssa”, Linet kertoo.Turistit liikkuvat mopoilla ja tuktuk-mopoautoilla. Nimi lienee peräisin äänestä, joka syntyy, kun pieni moottori kuljettaa isoa lastia. Kahden lapsen äiti Munga Guyo on Watamun ainoa nainen miehisellä alalla ja tienaa hyvänä päivänä pari tuhatta shillinkiä. Puolet menee pomolle, tuktukin omistajalle. ”Sesongin ulkopuolella hustlaan muita juttuja.”Matano Tunjen avokärryn tuulilasissa lukee: Mobilissimo piu felicé – onnellista matkaa. ”Sesongin aikana ajan auringonnoususta puoleenyöhön. Pomoni on italialainen ja puhun italiaa, koska italialaiset eivät opi kunnolla englantia. Tykkään italialaisista, amerikkalaisista, suomalaisista, kaikista. Olen kuljettanut teitä 12 vuotta ja elättänyt perheeni.”Mom Africa -veneen kippari Khamisi Harun ja apuri Khamisi Ahmed tuntevat rannan jokaisen mutkan ja tietävät, minne delfiinit tulevat. Tänään löytyi kymmeniä. Veneretki huipentuu snorklailuun merenalaisessa kansallispuistossa, jossa sukellellaan korallien keskellä kalojen kanssa. Jenny Ndemwan polkukone raksuttaa värikästä rantalaukkua. Putiikki on tien toisella puolella, mutta Ndemwa tuo koneensa puun alle, koska tähän käy tuuli. ”Olen tarkka bisnesnainen. Teen jämätilkuista pieniä ja vielä pienempiä pussukoita, ja kaikkein pienimmistä pannunalusia. Olen paikallisen Rotary-klubin presidentti ja haluan auttaa yhteisöäni. Olemme rakentaneet kunnolliset vessat jo viiteen kouluun.”Rantabaarin tarjoilija Becky Ochola tuli Watamuun joululomalle. ”Olin menettänyt työt Nairobissa, joten päätin ottaa riskin ja jäädä. Onneksi löysin työtä. Tienaan ja otan samalla iloa irti paratiisista. Olen yksinhuoltajaäidin esikoinen ja sanoin äidille, että huolehtikoon hän pikkuveljien koulumaksuista. Minä hoidan itseni. Sairaanhoitajakoulu jäi kesken, mutta aion palata sinne ja saada vielä menolippuni Eurooppaan.”
Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden kirjeenvaihtaja.
... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!
Täältä löydät lisää juttuja kiinnostavista aiheista
18.3.2024
”Älä luovuta” – Nuoret nairobilaiset selviytyjät lähettävät suomalaisille nuorille toivon viestin
From Zero to Hero -näyttely tuo Suomeen yhdeksän kodittomana kasvaneen nairobilaisen tarinat. Sen ydinkysymys on yhtä totta Keniassa ja Suomessa: mistä voi löytää selviytymisen avaimia syvimpien vaikeuksien keskellä?
Artikkelikuva
28.2.2024
Kenialainen transaktivisti Letoya Johnstone on kokenut väkivaltaa ja hautonut itsetuhoa – Ja tehnyt muodista itselleen paikan, jossa voi pitää meteliä: ”Kauneus on kauneinta, kun se ei ole itsestäänselvää”
Keniassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat ahtaalla, siitä pitävät huolen sekä laki että ihmisten asenteet. Catwalk-valmentaja ja transaktivisti Letoya Johnstone on ihailtu ja vihattu tähti, joka toivoo löytävänsä rakkauden.
Artikkelikuva
27.12.2023
”Minä, kotiapulaiseni ja hänen kotiapulaisensa” – Kolmen naisen ketju on pienoismuotokuva kenialaisesta luokkayhteiskunnasta
Merja Määttänen, Lencer Nganyi ja Jane Onyango ovat kolmen naisen ketju. Kaiken vääjäämättömän eriarvoisuuden keskelle mahtuu myös paljon ystävyyttä.
