ArtikkelikuvaValkoiselle hiekalle hyppää äänekkäästi ilakoiva nuorten miesten porukka. Joskus menee päiviä ilman saalista, mutta nyt jo aamuretki antoi kaksi kelpo vonkaletta. Joutohetkinään Ali Haj (vas.), Abbas Said, Chuga Chuga, Feishwal ja Peperone Abu siivoavat rantaa muovista ja roskasta. Kun rannat ovat puhtaat, turistit tulevat.
Kirjeenvaihtaja
Elämä turistien paratiisissa Kenian rannikolla jakautuu sesonkiin ja hiljaiseloon – Työtä tehdään pakosta ja rakkaudesta
Watamun pikkukaupunki Kenian rannikolla elää turismista. Yrittäjien ja ammattilaisten laajaa kirjoa yhdistää jaettu ymmärrys elämän jakautumisesta kahtia sesonkiin ja hiljaiseloon. Kenian turismi on hiljalleen elpymässä.
Isosisko Malindin kyljessä sijaitseva Watamu on noin 30 000 asukkaan pikkukaupunki ja yksi Kenian maagisista lomakohteista. Saavumme kuumankosteaan paratiisiin loppiaisen jälkeen, kun kiihkein joulusesonki oli juuri taittunut. Edellisellä viikolla oli ruuhkaa, nyt monissa paikoissa jo lähes autiota.
Turismista elävälle rantakaupungille sesonki on kuin Suomen kesä – ohikiitävä elvytys, josta on kiihkeästi otettava kaikki irti.
Watamu on swahilia ja tarkoittaa makean monikkomuotoa.
Ensimmäiset ihmiset, paikallisten ja arabikauppiaiden avioliitoista syntyneet bajunit asettuivat metsäiselle rannalle 1200-luvulla. Seuraavina vuosisatoina koko Itä-Afrikan rannikko kasvoi arabien hallitsemaksi kauppapaikaksi, jossa liikuteltiin rikkauksia – orjia, norsunluuta, sarvikuonon sarvia, mangrovepuuta ja kultaa. Kaupankäynnin tuoksinassa syntyi arabiasta lainaileva swahilin kieli.
Intian valtameren hallinnasta taisteltiin ja rannalla pyöri myös persialaisia, intialaisia ja eurooppalaisia, kunnes 1600-luvulla Omanin sulttaani yhdisti rannikon sulttaanikunnakseen. Taloudellinen kukoistus päättyi orjakaupan hiipumiseen 1800-luvulla, mutta kansainvälinen historia ja arabivaikutus ovat läsnä.
Paikalliset käyvät moskeijassa – ja sitten sekoittelevat turisteille drinkkejä.
Watamun ensimmäiset hotellit perustettiin brittihallinnon huvittelupaikoiksi 1950- ja 1960-luvuilla. Sitten tulivat italialaiset.
Pizza, gelato, limoncello, taste of Italy. Ravintolamainosten keskellä helteen tainnuttama turisti joutuu muistuttamaan itseään siitä, että ei ole Välimeren rannalla.
Olemme Kenian ”Pikku-Italiassa”. Paikalliset pyörittävät pikku bisneksiään, mutta italialaiset omistavat suuren osan ravintoloista ja hotelleista.
Yhden tarinan mukaan ensimmäiset italialaiset jäivät tänne taisteltuaan saksalaisten rinnalla englantilaisia vastaan toiseen maailmansotaan liittyvissä taisteluissa. Toisen mukaan Somaliaa kolonisoineet italialaiset löysivät Watamun lomaparatiisikseen. Kolmas selitys on avaruusasema, jonka italialaiset perustivat 1960-luvulla Malindin liepeille. Aavat rannat tarjosivat ihanteellisen satelliittien laukaisupaikan – ja mukavan paikan olla ja elää. Villeimmässä versiossa Sisilian mafia tuli pesemään rahaa rannan ravintolabisneksessä.
Niin tai näin, Watamussa asuu yhä vakituisesti tuhansia italialaisia, vaikka Somalian läheisyyden tuomat terrori-iskut ja pandemiasulkujen tuottamat takaiskut ovat välillä ajaneet osan pois.
Beach boys ja Watamu on kuuluisa käsite, joka on helppo todeta myös omin silmin. Siellä täällä näkee nuoria paikallisia miehiä iäkkäämpien eurooppalaisleidien seurassa. Itsekin saan huomata kuuluvani kohderyhmään.
Tapaan rannalla myös nuoria naisia, jotka arvelevat, että tosiasiassa ”rantatyttöjä” on täälläkin enemmän kuin poikia. Naiset vain toimivat vähemmän näkyvästi, koska heillä suuremmat paineet varjella mainettaan.
Watamu on toipuva kaupunki. Kenian turismitilastot lähestyvät hiljalleen koronapandemiaa edeltäneitä lukemia, vaikka ovat vielä takamatkalla. Viime vuonna noin puolitoista miljoonaa ulkomaalaista vieraili maassa turistiviisumilla. Vetonauloja on noin kaksi: villieläimet ja ranta.
Viivymme muutaman päivän ja kohtaamme turismista eri tavoin eläviä watamulaisia: käsityöläisiä, kauppiaita, akrobaatteja, seuralaisammattilaisia, kalastajia, ravintola-ammattilaisia ja retkijärjestäjiä. Kaikkien puheissa toistuu high season ja low season, kaksi eri elämää. Sesongin aikana raha liikkuu, ja sitten ei liiku mikään.
Watamu on makea ja suolainen.
Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden kirjeenvaihtaja.
... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!
Täältä löydät lisää juttuja kiinnostavista aiheista
30.10.2024
Eric Mukoyan järjestö vahvistaa ja tukee Kenian kadulla eläviä nuoria: ”Tarvitaan kysyntään vastaavaa koulutusta ja nuorille lisää päätösvaltaa”
Keniassa on valtava nuorisoväestö, mutta moni ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Eric Mukoyan johtama Undugu auttaa kaduilla eläviä lapsia ja nuoria saamaan otteen elämästään. Hänen mukaansa nuoret tarvitsevat etenkin uskoa siihen, että heillä on valtaa muuttaa asioita.
Artikkelikuva
17.9.2024
Kenialaiset kypsyivät eliitin korruptioon: ”Veronkorotukset olisivat ajaneet ihmisiä taloudelliseen ahdinkoon”
Keniassa noustiin kesällä vastustamaan valtion veronkorotuksia. Poliitikkoihin kyllästynyt kansanliike vie maata demokraattisempaan suuntaan, arvioi kenialainen verotutkija.
Artikkelikuva
20.5.2024
”Journalistin tehtävä on kertoa siitä, mikä on totta: sen valoista ja varjoista”
Nairobi on äkkijyrkkä kaupunki. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu tuottaa turvattomuutta ja vääjäämätöntä kuplautumista. Journalismi antaa luvan ja velvoittaa rikkomaan kuplia, kirjoittaa kaksi vuotta Maailman Kuvalehden kirjeenvaihtajana Keniassa toiminut Merja Määttänen kolumnissaan.