Heinäkuisessa Vilnassa oli riehunut kova myrsky. Se oli kaatanut kaupungin valtavia puita ja katkonut niiden paksujakin oksia. Puistoista kuului moottorisahojen ääni, kun kaupungin työntekijät pilkkoivat suuria runkoja pois kuljetettavaksi.
Muutoin Vilna oli hiljaa. Hämmästyttävän hiljaa.
Enkelten kaupungiksi kutsuttu kaupunki houkutteli vaeltelemaan ja tutkimaan ajan kerrostumia. Niinpä suuntasimme hautausmaalle, yhdelle Vilnan vanhimmista.
Užupisin kaupunginosassa sijaitseva, suurten puiden varjostama Bernardinen hautausmaa (Bernardinų kapinė) on perustettu 1800-luvun alussa ja jätetty oman onnensa nojaan jo toisen maailmansodan jälkeen.
Alue on täällä, koska Venäjän tsaari oli muinoin määrännyt hautausmaiden sijaintipaikat niin, etteivät kuolleet saa olla kirkkojen vieressä.
Kaiken ruosteen, sammaleen ja haalistuneiden muovikukkien keskellä vaeltaessa on kiehtovaa huomata, että näilläkin haudoilla yhä kuitenkin käydään.
Vilnius-joen rantatörmälle levittäytyvä katolinen hautausmaa hurmaa rosoisuudellaan. Limittäin ja lomittain pystytetyt hautakivet, ristit ja muut muistomerkit ovat ajan paksulti patinoimia. Osa niistä kenottaa vinossa, lähes kaatumaisillaan sortuneilla rinteillä.
Tuon tuosta eteen avautuu paasien päällä taivaaseen siipensä kurottavia enkeleitä ja yksilöllisiä kiviveistoksia.
Huomio kiinnittyy myös valokuviin, joita on kiinnitetty risteihin ja paaseihin. Suurin osa valokuvista on tosin tuhoutunut – tai kenties tuhottu.
Sumeina ja silvottuinakin ne kutsuvat katsomaan lähempää, kuvaa elävästä ihmisestä pelkän kiven ja raudan sijaan. On mielenkiintoista, että näin kuolemasta tulee enemmän totta: juuri tuo ihminen eli täällä joskus.
Myöhemmin luen, että tänne on haudattu lukuisia kirjailijoita, taiteilijoita ja historioitsijoita.
Kaiken ruosteen, sammaleen ja haalistuneiden muovikukkien keskellä vaeltaessa on kiehtovaa huomata, että näilläkin haudoilla yhä kuitenkin käydään.
Ehkä joku muukin hakee hautausmaalta rauhaa, viileyttä ja mittakaavaa.
Ihminen ja omat murheet asettuvat omaan kokoonsa. Hautausmaan porttien takana kutsuu elämä.
