Artikkelikuva
Pohjois-Norjan Lofoottien pitkät ja näyttävät vuorenseinämät tarjoavat valtavasti kiipeilymahdollisuuksia kohtuullisen ajomatkan päässä Suomesta. Kesäisin kiivetä voi vuorokauden ympäri, sillä aurinko ei laske viikkokausiin.

Ainutlaatuisia arktisia kokemuksia eli nakuilevia suomalaisia: ”Sillä hetkellä olimme luontoelämys”

Pohjois-Norjassa turisteille pidetään lunnikierroksia. Ainakin yhdellä kierroksella lunnien sijaan turistien kameroiden eteen ilmestyi lähes alastomia suomalaisia. Lukijamme kertoo, miten päätyi nakuilemaan kiipeilyretkellä.

Olimme muutama vuosi sitten puolisoni ja ystävieni kanssa autoreissulla pohjois-Norjan Lofooteilla. Tiedättehän: turkoosia jääkylmää vettä, teräviä vuorenhuippuja, lumenviipymiä vuonoissa ja ympärivuorokautinen auringonpaiste.

Aikeissamme oli asua teltassa, syödä epäsäännöllisesti, lorvia ylihintaisissa turistikylissä, ja kiivetä pitkiä vuorenseinämiä kämmenselät ruvella ja kasvot merituulesta ahavoituneina. Täydellistä kiipeilypummin arktista kesä lomaelämää, siis.

Monena päivänä olimme välttäneet muiden retkeilyturistien ruuhkat ja olleet liikkeellä keskiyöllä. Nyt oli kuitenkin lepopäivä ja tarkoituksenamme oli kiivetä vain yksi helppo reitti veden tuntumassa. Polku lähtöpaikkaamme oli mutkitteleva, joten päätimme oikaista rannan kautta. Aurinko paistoi ja tuulettomassa poukamassa tuli hetkittäin jopa lämmin. Emme olleet tulleet ajatelleeksi vuorovesivaihteluita, eikä kiipeilyreittimme juurelle juuri nyt pääsisikään kuivin jaloin. Meidän olisi pulahdettava Jäämereen, mutta onneksi matkaa olisi vain joitain metrejä.

Hetken tuijotimme toisiamme, kuin luonnollisesta elinympäristöstään bongattu harvinainen eliölaji, ja siitä kiinnostuneet matkailijat.

Sovimme, että ensimmäinen uisi pohjukan toiselle puolelle kiipeilyköyden pää mukanaan. Perille päästyään hän kiinnittäisi köyden, ja voisimme sen avulla hinata tarvikkeemme kuivana veden yli. Olisi tärkeää pitää kaikki vaatteet ja varusteet kuivana, koska niitä tarvittiin lämpimänä pysymiseen. Niinpä riisuuduimme ja sulloimme kaikki vaatteemme kypärän alle, ja löimme kypärät päähän.

Kun ystävämme oli jo osuutensa suorittanut ja puolisoni seurannut häntä veteen, minä valmistauduin omaan uintiosuuteeni. Sitten kuului jostain moottorin ääni. Pari sekuntia myöhemmin kallion takaa ilmestyi pitkä kumivene täynnä identtisiin veneilytakkeihin puettuja turisteja kamerat tanassa. Lunnisafari. Ökyhintaisia retkiä kaupiteltiin kaikissa Lofoottien kylissä, ja niissä luvattiin ainutlaatuisia arktisia luontoelämyksiä.

Juuri sitä mekin sillä hetkellä olimme: luontoelämys. Kaksi kaveria pikkuhoususillaan eri päissä köyttä, ja kolmas jääkylmässä vedessä outo vaatetötterö päässään.

Hetken tuijotimme toisiamme, kuin luonnollisesta elinympäristöstään bongattu harvinainen eliölaji, ja siitä kiinnostuneet matkailijat. Sitten puolisoni teki näyttävän hylkeenomaisen maihinnousun, vilkutti turistiveneelle, ja tsemppasi minut seuraavaksi veteen. Toivottavasti veneretkeläiset saivat elämyksen ja rahoilleen vastinetta. Lunneja mekään emme nähneet.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!