Artikkelikuva
Rihanna esiintymässä amerikkalaisen jalkapallon loppuottelussa helmikuussa Glendalessa Arizonassa.

Maailman myydyin artisti: Rihanna – Poptähti ja Barbadoksen kansallissankari

Suoratoiston aikakaudella perinteiset levymyyntilistaukset eivät enää päde.

Beatles vai Rolling Stones? Madonna vai Michael Jackson?

Musiikkiteollisuus rakastaa myyntitilastoja, mutta niihin on aina liittynyt tiettyä epävarmuutta. Yhdysvaltalaiset ja englantilaiset artistit dominoivat listoja osittain globaalin suosionsa vuoksi, mutta osin myös siksi, että esimerkiksi intialaisesta musiikkimyynnistä ei ole tarjolla yhtä luotettavia tilastoja.

Digitalisaatio on tehnyt tilastoinnista samalla sekä yksinkertaisempaa että monimutkaisempaa. Suoratoistopalveluiden kuunteluluvut ovat sinänsä selkeitä, mutta miten vertailla vanhoja levymyyntilukemia ja nykyisiä striimauslukuja keskenään?

Sukupolviero näkyy selvästi erilaisissa listauksissa: kaikkien aikojen myydyimpien levyjen listalla kärkipaikoilla ovat muun muassa Michael Jackson, AC/DC ja Pink Floyd. Striimausten vuorenhuipulla juhlivat The Weeknd, Miley Cyrus ja Taylor Swift. Somekanavissa seuratuimpia artisteja taas ovat Justin Bieber, Ariana Grande ja Selena Gomez.

Länsimaisten artistien ylivalta murenee Youtuben puolella, jossa kaksi seuratuinta artistia ovat korealainen tyttöbändi Blackpink ja korealainen poikabändi BTS.

Otetaan tähän kuitenkin tilastoinnin kohteeksi kaikkien aikojen eniten levyjä myyneet artistit – ja hyväksytään mukaan vain sertifioidut eli varmistetut myyntimäärät.

Todetaan samalla, että musiikkiteollisuudella on kyllä tarjota vastaus siihen, miten huomioida digitaalinen kuuntelu. Tilastoissa käytetään ”albumiekvivalentteja”; peruskaava on, että kymmenen laulun latausta tai 1 500 laulun striimausta vastaa yhtä myytyä albumia. Oikein tai väärin, tällä kaavalla mennään.

Ja kappas vain: näin laskien kärkeen nousee vuonna 2005 ensilevynsä 17-vuotiaana julkaissut barbadoslainen Rihanna. Taakse jää joukko 1900-luvun jälkipuoliskon populaarimusiikin isoimpia nimiä.

Vaikka Rihanna on asunut koko aikuisikänsä Yhdysvalloissa, hänellä ei ole Yhdysvaltain kansalaisuutta. Synnyinmaa on myös ottanut kaiken irti Rihannan suosiosta. Laulajatar on nimetty Barbadoksen kulttuuri- ja nuorisolähettilääksi ja ”turismin kasvoksi”.

Ja kun pieni saarivaltio luopui vuonna 2021 siteistään brittimonarkiaan ja vaihtoi hallitusmuotonsa tasavallaksi, Robyn Rihanna Fenty nimettiin samassa hötäkässä Barbadoksen kansallissankariksi. Saman kunnian on häntä ennen saanut osakseen vain kymmenen muuta ihmistä.

Suomen myydyin artisti on Eppu Normaali. Eppujen myyntiluvut ovat globaalisti katsoen nappikauppaa, mutta asiaa voi tarkastella myös väkilukuun suhteutettuna: esimerkiksi Yhdysvalloissa samanlainen myynti tarkoittaisi lähes sataa miljoonaa myytyä levyä.

Lähteet: Wikipedian koonti kansallisista myyntilistauksista, IFPI Finland ry

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!