Tupakointi vähenee globaalisti, mutta lisääntyy Afrikassa

Tutkijoiden mukaan muiden Afrikan maiden kannattaisi ottaa mallia Keniasta, jossa tupakalle on säädetty kovat verot ja salakauppaa on kontrolloitu menestyksellisesti.

Chicagon yliopiston uudessa raportissa arvioidaan, että maailmanlaajuisesti yli 1,1 miljardia ihmistä tupakoi. Globaalisti tupakointi on vähentymässä: vuonna 2007 22,6 prosenttia ihmisistä tupakoi, mutta vuonna 2019 enää 19,6 prosenttia. Afrikassa ja muualla kehittyvissä maissa tupakankulutus kuitenkin kasvaa.

Tupakan aiheuttamien sairauksien odotetaan tulevina vuosina lisääntyvän alhaisen inhimillisen kehityksen maissa.

Muutamissa Afrikan maissa on nähtävissä aikuisten ja nuorten tupakoinnin lisääntymistä. Niissäkin Afrikan maissa, joissa tupakointi vähenee, vähentyminen on hitainta maailmassa. Tupakkateollisuus on tästä tietoinen ja se työskentelee ankarasti vakuuttaakseen hallitukset, että tupakka on taloudelle erittäin tärkeää, valitettavasti varsin menestyksekkäästi”, professori Jeffrey Dope sanoo.

Lapset markkinoinnin kohteina

Tutkimuksessa paljastui myös, että nuoret tytöt aloittavat tupakoinnin poikia useammin. Trendin ajureina ovat sosiaalisen median vaikuttajat.

Tupakoinnin lisääntyminen 1315-vuotiaiden lasten keskuudessa uhkaa globaalia kehitystä, samoin kuin tupakkateollisuuden taktiikka hyödyntää köyhien maiden heikkoa sääntely-ympäristöä”, tutkijat sanovat.

Tupakkateollisuus markkinoi varsinkin makutuotteitaan aggressiivisesti lapsille. Sosiaalisen median kautta teollisuus saavuttaa vertaisviestinnän vaikutuksen, mikä onkin tehokkain tapa saada lapset polttamaan”, Chicagon yliopiston vanhempi ekonomisti Violeta Vulovic kertoo.

Vihreäksi kullaksi kutsuttu tupakka on niin merkittävä ulkomaanvaluutan lähde, etteivät Afrikan hallitukset todennäköisesti hidasta sen tuotantoa, sanoi tutkimus mitä tahansa.

Tupakkaverojen nosto olisi kätevä keino rajoittaa varsinkin nuorten tupakointia, nuoret kun ovat herkkiä hintamuutoksille.

Muiden Afrikan maiden tulisi ottaa mallia Keniasta. Kenia on pitänyt tupakkaveronsa korkeina ja kontrolloinut toimitusketjua sekä pientä salakauppaa menestyksellisesti. Vaatimattomat investoinnit verohallintoon ovat kantaneet valtavaa hedelmää lisääntyneinä verotuloina, jotka hallitus sitten osoittaa terveyden ja koulutuksen tapaisiin sosiaalisiin hankkeisiin”, Dope toteaa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!