Artikkelikuva
"Soittaminen Sergion (oik.) kanssa on ainutlaatuista! Luottamus, ja se, että tunnemme toisemme niin hyvin, tuo vapautta", Natalia Castrillon sanoo yhteistyöstään veljensä kanssa.

”Sergio, nyt soitetaan Bachia, ei Apocalypticaa!” – Kolumbialaiset sisarukset löysivät musiikillisen vapauden Suomesta

Kolumbialaisille muusikkosisaruksille Sergio ja Natalia Castrillónille Suomi on maa, jossa oma taiteellinen identiteetti on löytynyt. Se on myös paikka, jossa he ovat kokeneet elämänsä raskaimmat ja pelottavimmat hetket.

NATALIA: Rakkaus musiikkiin tulee isänpuoleiselta isoisältämme Alfredolta.

SERGIO: Hän oli paikkakuntansa La Mercedin tunnetuin kansanmuusikko, joka lauloi, soitti kitaraa ja bandolaa. Jos jossain oli häät tai ristiäiset, hän oli paikalla kvartettinsa kanssa.

N: Isämme ja hänen kymmenen sisarustaan varttuivat isoisän maatilalla ja oppivat musisoimaan. Sedät soittivat jousia ja tädit lauloivat moniäänisesti. Joka vuosi oli ainakin viidet isot juhlat, joihin kerääntyi noin seitsemänkymmentä sukulaista. Bileet kestivät aamukuuteen. Kasvoimme soittimien ja laulun ympäröiminä.

S: Mutta me olemme suvun ensimmäiset ammattimuusikot. Myös veljemme Sebastian on muusikko, kotikaupunkimme Manizalesin sinfoniaorkesterin ykkössellisti. On harvinaista, että kolumbialaiset vanhemmat tukevat lastaan muusikon uralle.

N: Saati sitten kolmea lastaan!

S: Kolumbiassa yhteiskunta ei tue opiskelua. Päädyt tekemään sitä, mitä vanhempasi haluavat. Monet haluavat lapsistaan insinöörejä, asianajajia tai lääkäreitä. Minulla on ystäviä, jotka halusivat taiteilijoiksi ja heidän vanhempansa kieltäytyivät tukemasta.

N: Löysin harpun 17-vuotiaana. Kuulin Kolumbiassa ja Venezuelassa yleistä kansanmusiikkiharppua llaneraa, eli tasankojen harppua. Tiesin, että tätä musiikkia haluan soittaa! Kun menin tekemään tutkintoa harpunsoitosta, luulin pääseväni opiskelemaan kansanmusiikkia, mutta päädyinkin klassiselle linjalle. Kolumbiassa muusikkokoulutuksessa opiskellaan joko klassista tai jazzia.

Käsitykseni laulusta oli se, mitä olin kuullut perheessämme: tätimme laulamassa luonnollisilla äänillään.

S: Kansanmusiikin tai maailmanmusiikin opintolinjoja ei ole ollut. Niitä ei arvosteta. Se on surku, koska se on vahvinta, mitä meillä on! Kyse on myös kolonialismista. Kolumbialaiset musiikin opinto-ohjelmat noudattavat yhä eurooppalaisia tai pohjoisamerikkalaisia perinteitä. Sehän on sama, kuin jos Euroopassa soitettaisiin vain Latinalaisen Amerikan musiikkia.

N: Minulle esimerkiksi ooppera ei tuntunut omalta. Käsitykseni laulusta oli se, mitä olin kuullut perheessämme: tätimme laulamassa luonnollisilla äänillään. Sama päti klassiseen harppuun. Soitin kymmenen vuotta, mutta aina puuttui jotain.

S: Minulla oli samoja kokemuksia. Soitan selloa ja minua kiehtoi rock ja kokeellinen musiikki. Opettajani sanoivat: ”Sergio, nyt soitetaan Bachia, ei Apocalypticaa. Hillitse itseäsi!” Asensin selloihin polkimia ja luuppereita ja kuuntelin ranskalaista freejazzia, Lähi-idän, Intian ja Pohjois-Afrikan musiikkia, tangoa ja elektronista. Tunsin, että tämä minua kutsuu!
Suomalainen musiikki tuli tutuksi varhain: soitimme jo Manizalesin nuoriso-orkesterin kanssa Sibeliuksen Finlandiaa. Suomalainen rock ja pop: Rasmus, Apocalyptica ja HIM olivat suosittuja Kolumbiassa. Myöhemmin tykästyin suomalaisiin nykysäveltäjiin: Kaija Saariahoon, Magnus Lindbergiin ja Esa-Pekka Saloseen.

”Tartumme soittimiin ja alkuun se kuulostaa 30-luvun eurooppalaiselta avantgardelta ja kokeelliselta improlta, sitten muuttuu Kolumbian vuoristomusiikiksi, sitten vaikkapa Tyynenmeren rannikon musiikiksi…”, Sergio kuvailee sisarusten improvisointia.

NATALIA: Meillä kummallakin oli koulutus klassisesta musiikista, mutta kaipasimme jotakin, joka resonoisi persoonallisuuksiemme ja taustamme kanssa.

S: Sain idean tulla Suomeen opiskellessani Argentiinassa elektronisen musiikin säveltämistä. Kuulin suomalaisilta ystäviltäni Helsingin kulttuurielämästä ja Suomessa asuvasta chileläisestä musikologista Alfonso Padillasta. Muutin Helsinkiin tekemään väitöskirjaa kolumbialaisista nykysäveltäjistä hänen ohjauksessaan. Olen kiitollinen, että hän uskoi minuun, vaikka minulla ei ollut musikologin tutkintoa. Kolumbiassa luullaan, että nykyaikaisia kolumbialaisia sävellyksiä sellolle ei ole olemassa. Väitöskirjassani osoitin, että on. Löysin 18 sävellystä.

N: Opiskelin klassista musiikkia Bogotássa ja aloin miettiä opiskelujaksoa ulkomailla. Muut halusivat Ranskaan tai Saksaan. Etsin paikkaa, jossa voisi soittaa erilaista musiikkia. Sergio vinkkasi Sibelius-Akatemian Global Music-ohjelmasta, joka yhdistää maailman- ja kansanmusiikkia.

S: Minulla oli ystäviä, jotka opiskelivat ohjelmassa ja tiesin, että se on juuri sitä, mitä siskoni etsi. Nykyisin opetan siellä itse tuntiopettajana.

N: Hain Siban lisäksi Berkleen musiikkicollegeen Bostoniin ja Viron musiikkiteatteriakatemiaan.

S: Ja tulit valituksi kaikkiin kolmeen!

N: Valitsin Suomen, koska täällä pystyin olemaan lähellä Sergiota ja opiskelemaan kaikkea tärkeää. Sibassa tunsin heti olevani kotona. Sergio raivasi tien: auttoi löytämään asunnon, tutustutti ihmisiin ja hankki töitä. Heti saavuttuani minulla oli kolme keikkaa odottamassa.

S: Nykyisin olemme Sibelius-Akatemian Global Music- ja musiikkiteknologiakoulutusohjelmien ykkösfaneja. Täällä löysimme kadonneen muusikon identiteettimme. Se oli peittynyt sen vaatimuksen taakse, että meidän pitäisi soittaa klassista musiikkia.

Viisi vuotta vanhempi veli on pitänyt huolta pikkusiskostaan.

SERGIO: Vuosi 2019 oli yksi rankimmista vuosista elämissämme. Ensin tuntematon mies pahoinpiteli minut ystävieni bileissä toukokuussa. Ilmeisesti hän meni psykoosiin. Huusin apua, mutta kukaan ei kuullut, sillä musiikki oli niin kovalla. Yhtäkkiä Natalia syöksyi paikalle ja sai tilanteen loppumaan.

N: Tunsin, että jotain on tekeillä.

S: Olin yltä päältä veressä ja oikean käteni sormien luita törrötti ihon läpi. Pahoinpitelyn jälkeen makasin sängyssä käsi kipsissä, henkisesti hajalla. Käteni ovat työkaluni. Silloin sain kirjeen sairaalasta. Päästäni oli löydetty verisuonen epämuodostuma, joka piti leikata heti. Ei tiedetty, selviänkö hengissä. Leikkauksen jälkeen Natalia tuli asumaan kanssani. Muutimme Ullanlinnaan lähelle merta. Se oli kaunein lahja mitä saatoin saada siinä tilanteessa, mutta myös hirveän raskasta aikaa. Leikkaushaava alkoi vuotaa, kärsin pahoinpitelyn jälkeisestä post-traumaattisesta stressistä, masennuin ja menetin elämänhaluni.

Väkivaltaa ei voi voittaa väkivallalla.

N: Asuimme yhdessä kahdeksan kuukautta. Näimme toistemme haavoittuvimmat puolet. Sergiolla oli tosi vahvoja mielialanvaihteluita. Muutos hänessä olikin yksi vaikeimmista asioista. On vaikeaa, kun roolit muuttuvat. En tiennyt kuinka ottaa huolehtijan rooli ja se pelotti. Siitä asti, kun olin pieni, Sergio huolehti minusta, vei minut kouluun ja oli kuin minun isäni.

S: Vanhempamme pakottivat minut siihen! Tuo taisi olla Natalian tilaisuus maksaa velkansa siitä, että saatoin hänet kouluun joka päivä viisi vuotta.

N: Noina kuukausina pohdimme paljon myös sitä, mikä olisi paras ratkaisu pahoinpitelytapaukseen. Tärkeintä oli, että Sergio saisi ratkaisusta rauhan.

S: Monet vaativat tekijälle rangaistusta. Päätin, että anteeksiannon kautta ihminen muuttuu helpommin kuin tuomitsemalla. Päätös liittyy vahvasti siihen, mistä tulemme. Väkivaltaa ei voi voittaa väkivallalla. Se poika oli 25-vuotias, auttoi köyhää perhettään, pyöritti omaa yritystä. Hänessä on paljon hyvää. Hän yksinkertaisesti sekosi. Mietin, mitä teen, jos nostan syytteen. Hänet tuomitaan vankeuteen tai maksamaan minulle korvauksia lopun elämäänsä. Ei se ole se, mitä haluan. Poika pyysi anteeksi ja lupasi mennä terapiaan. Näin, että hän oli tosissaan. Hän maksoi kuluni ajalta, kun en voinut tehdä töitä, sekä lääkäri- ja terapialaskuni.

N: Sergiolla on kyky anteeksiantoon.

S: Oli hienoa jakaa tämä kokemus Natalian kanssa. Meillä on samat arvot.

N: Nyt tuntuu, että selvisimme ja pääsimme eteenpäin. Suhteemme on hyvä ja teemme paljon yhdessä.

S: Kutsumme toisiamme musiikkiprojekteihimme, soitamme, laulamme ja improvisoimme.

N: Emme koskaan harjoittele etukäteen! Emme siis tiedä, mitä tapahtuu, ennen kuin kävelemme lavalle. 


SERGIO CASTRILLÓN, 39

Taidetutkija, säveltäjä, sellotaiteilija, Sibelius Akatemian tuntiopettaja

Nataliassa ärsyttävintä ovat hänen nopeat ja voimakkaat mielialanvaihtelunsa.

Ihailen Nataliassa hänen rationaalisuuttaan. Hän on oraakkelini, jolla on aina oikea vastaus pulmiini. Minä olen hyvin impulsiivinen.

Perheessämme Natalia on sovittelija ja tukipiste meidän muiden välillä.


NATALIA CASTRILLÓN, 34 

Muusikko, harpputaiteilija, musiikinopettaja

Sergiossa ärsyttävintä on se, että hän on joskus vähän liiankin syvällinen. 

Ihailen Sergiossa hänen kykyään löytää ratkaisuja tilanteisiin ja toimia hyvin nopeasti.

Perheessämme Sergio on visionäärinen johtaja, joka tukee, kun meidän pitää päättää perheen kesken jotakin tärkeää.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!