Istun täpötäydessä tro trossa matkalla kotiin. En saa puhelinta taskustani, koska olen puristuksissa vierustoverini hartioiden ja reppuni alla. Tyydyn katsomaan maisemia ja nauttimaan kevyestä viimasta, joka puhaltaa raollaan olevasta ikkunasta. Sitten jotain karvaista osuu jalkaani. Siirrän reppuani ja katsoin alas. Lattian rajasta minua tuijottaa vuohen pää. En tiedä, kumpi meistä on järkyttyneempi – minä vai tuo vuohiparka.
Kun matkustaa ghanalaisella tro trolla, pitää varautua yllätyksiin. Tro trona toimii vanha pakettiauto tai minibussi, jonka kyytiin mahtuu istumaan noin 15 henkilöä. Autoissa mittaristo ja muut sähkölaitteet ovat lähinnä koristeita. Tyypillistä on, että tro tro alkaa savuttaa ja hyytyy tienposkeen. Näin tapahtuessa matkustajat hyppäävät toisen pakettiauton kyytiin samalla, kun kuski jää turhautuneena potkimaan autonsa kylkeä.
Jos istuin ikkunapaikalla, vierustoveri saattoi vain ojentaa minulla rahaa ja pyytää ostamaan jotain katukauppiaalta seuraavissa liikennevaloissa.
Puolen vuoden tro tro -matkoihin mahtui muun muassa pari kolaria sekä tapaus, jossa pääsin todistamaan ghanalaisilla opetusluvilla harjoittelua. Kuskin teini-ikäinen poika hyppäsi rattiin kesken matkan samalla, kun isä opasti häntä pelkääjän paikalta.
Pidin kuitenkin tro troilla matkustamisesta. Jos en tiennyt, minne mennä, joku aina huolehti, että jäin pois oikealla pysäkillä. Jos istuin ikkunapaikalla, vierustoveri saattoi vain ojentaa minulla rahaa ja pyytää ostamaan jotain katukauppiaalta seuraavissa liikennevaloissa.
Vuohen kohdatessani vieressäni istuva mies ja moni muukin kyytiläinen huomasi, että olin säikähtänyt. Vierustoverini selitti minulle empaattisesti, että joku oli ostanut vuohen torilta ja vei sen nyt kotiinsa. Tilanne oli siis mitä normaalein – kaikille muille paitsi minulle.
Äitinsä sylissä istuva lapsikin nauroi: ”Äiti, äiti, obruni (ulkomaalainen) säikähti vuohta.