Lorry Benjamin, eläkeläinen, Goa, Intia:

”Omalla kohdallani en juuri huomaa muutosta. Aika lailla elän kuten olen viimeiset kolme vuotta elänyt. Paitsi että viiden sijaan herään nykyään seitsemältä: keitän teen, valmistan aamiaisen kaikille ja alan seurata uutisia. Nyt kun sanomalehti ei ilmesty, seuraan paikalliskanavia ja BBC:tä. Joskus katson hyvän elokuvan, luen ja kirjoitan.

Yllättäen kuitenkin huomasin, että ruuanlaitosta on tullut haasteellista. Kaupat ovat kiinni kolme viikkoa, eikä hallitus antanut meille tarpeeksi aikaa tehdä ostoksia. He kyllä väittävät, että välttämättömiä elintarvikkeita on saatavilla, mutta miten niitä voi hankkia, jos kadulla kulkemisesta voi päätyä putkaan? Eli nyt meillä syödään enemmän riisiä ja vähemmän vehnää.

”Meiltä loppui kaasu ja viidessätoista minuutissa naapuri toimitti uuden säiliön.”

Hyvä asia on, että goalaiset ovat tavattoman avuliaita ja yrittävät kehittää järjestelmää, jonka avulla ruoka voitaisiin toimittaa ihmisille kotiin ilman suoraa kontaktia. Meiltä loppui kaasu ja viidessätoista minuutissa naapuri toimitti uuden säiliön. Olin vaikuttunut ja kiitollinen. Olen varma, että selviämme tästä kevyesti. Ainoa huoleni on, että tilanteen pitkittyessä voi levitä paniikki.

Onneksi oma terveyteni on pysynyt hyvänä. Olen huolissani niistä naisista ja miehistä, joilla ei ole tarjota ruokaa nälkäisille lapsilleen. Se on jokaisen vanhemman pahin painajainen. Kun meillä on yllin kyllin riisiä, leipää, linssejä ja kasviksia, alamme haluta lihaa ja kalaa. Tyytyväisyytemme asteet ovat niin erilaisia.

”Toivon, että tämä kokemus tekee meistä parempia ihmisiä.”

En halua kuulostaa pessimistiltä, mutta ajattelen, että tämä on luonnon tapa panna asiat kuntoon. Me olemme ottaneet liian monta asiaa itsestäänselvyytenä ja täyttäneet elämämme vihalla ja kiukulla sen sijaan, että olisimme toimineet yhteistyössä ja rakkaudessa.

Oma hallituksemme ei valista ihmisiä tarpeeksi. Koillis-Intiasta kotoisin olevia ihmisiä on pahoinpidelty vain, koska he näyttävät kiinalaisilta. Fanaatikkoja vastaan on vaikea taistella.

Toivon, että tämä kokemus tekee meistä parempia ihmisiä, enkä välitä, vaikka puolet meistä katoaisi prosessissa – minä muiden mukana.”

Emin Okur, 20, opiskelija, Kyrenia, Kypros:

”Päädyin karanteeniin, kun palasin kotiin Kyprokselle Isosta-Britanniasta, jossa opiskelen yliopistossa oikeustiedettä. Lentokentällä Ercanissa meidät ohjattiin suoraa karanteenihotelliin menevään bussiin.

Päätin lähteä Lontoosta pääministeri Boris Johnsonin ilmoituksen jälkeen. Vaikka pääministeri ilmoitti, että perheet tulevat menettämään rakkaimpiaan tämän viruksen vuoksi, olivat kuntosalit edelleen auki ja pubit täynnä kansaa. Ihmisten välinpitämättömyys oli jotain aivan käsittämätöntä ja karmivaa. Kahdeksan opiskelutovereistani ovat nyt taudin kourissa. Yksi heistä, joka tosin tupakoi, on vasta parikymppinen, mutta todella huonossa kunnossa.

Olen karanteenissa Kyrenian Malpas-hotellissa, joka on normaalisti viiden tähden hotelli. Hotellissa on nyt parisataa muutakin Britanniassa opiskelevaa kyproksenturkkilaista karanteenissa. Useissa muissa hotelleissa Pohjois-Kyproksella on karanteenissa myös satoja turisteja, muun muassa saksalaisia ja ruotsalaisia.

”Ruoka tuodaan ovelle neljä kertaa päivässä ja se on yllättävän hyvää.”

Päiväni noin kymmenen neliön kokoisessa huoneessa kuluvat koulutehtäviä tehden, syöden, televisiota katsoen ja pitäen yhteyttä perheeseen ja ystäviin.

Kilot kertyvät, kun ei pääse kunnolla liikkumaan. Olemme kuitenkin hyvässä tallessa täällä, pärjäämme hyvin. Ruoka tuodaan ovelle neljä kertaa päivässä ja se on yllättävän hyvää. Meille on tuotu myös huoneisiin kaikki tarpeellinen esimerkiksi teen keittämistä varten.

Karanteenini loppuu ensi viikolla, jolloin pääsen vihdoin kotiin oman perheeni luokse. Toki eristäytyminen jatkuu, koska täällä on voimassa osittainen ulkonaliikkumiskielto.”

Ding Yi, 36, galleristi, Xiaogan, Kiina:

”Tilanne on yhä hankala. Olen terve ja karanteeni loppui juuri, mutta ongelmia on paljon. Minulla on koru- ja taidegalleria Helsingissä, joka on ollut kiinni nyt kolme kuukautta. Joudun kuitenkin maksamaan tilasta vuokraa koko ajan. 

Minulla on suomalainen aviomies. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti minun piti lentää Suomeen 31. tammikuuta, mutta lentoni on peruttu kolme kertaa. Olen etsinyt vaihtoehtoa, mutta olen löytänyt ainoastaan lentoja, jotka kestävät 45 tuntia, ja joissa on kolme vaihtoa. 

Wuhanissa, joka on 50 kilometrin päässä kotikaupungistani Xiaoganista, on jo avattu metrolinjoja. Nuorempi siskoni lähti jo takaisin Wuhaniin. 

Tulin esittelemään Kiinaan suomalaisia korutaiteilijoita Design Shanghai -tapahtumaan, jota on siirretty nyt jo kaksi kertaa. 

Kiinalaisen uuden vuoden vietin tammikuussa vanhempieni luona. Karanteeni alkoi uudenvuoden aattona 24. tammikuuta. Minulla oli paikka viimeiseen junaan Pekingiin, mutta koska olin flunssassa, päätin jäädä Xiaoganiin vanhempieni luokse.

”Kiinassa ei voinut mennä ulos ollenkaan, taloyhtiön portti ja ovi oli lukittu. ”

Ruoasta ei ollut aluksi pulaa. Kiinassa syödään uuden vuoden aikana koko ajan, joten ruokaakin oli yllin kyllin. Sattumalta olin ostanut äidilleni myös pakastimen juuri viikkoa aiemmin. Siitä oli todella paljon apua karanteenin aikana. 

Tilanne muuttui niin, että kerran kolmessa päivässä yksi perheenjäsen sai käydä ostamassa ruokaa. Karanteeni Kiinassa oli eri asia kuin nyt Suomessa. Kiinassa ei voinut mennä ulos ollenkaan, taloyhtiön portti ja ovi oli lukittu. Portilla oli vartijoita, jotka valvoivat kulkua. Suomessa saatte kuulemma mennä yhä kävelemään vaikka metsään.

Koska käyn ehkä kerran vuodessa Kiinassa, vanhemmat olivat hyvillään, kun olin heillä pysyvämmin. Jossain vaiheessa aloimme kuitenkin käydä toistemme hermoille. Olemme niin eri sukupolvea ja olen lisäksi asunut viimeiset kaksitoista vuotta ulkomailla erilaisessa kulttuuripiirissä.

Päähuoleni tällä hetkellä on se, voinko pelastaa galleriani Helsingissä vai täytyykö se sulkea pysyvästi. Se on kuin oma lapseni. Näyttelyt ovat keränneet hyvin väkeä.  

Nyt yritän rakentaa jonkinlaista alustaa nettiin ja kirjoittaa galleriaani liittyviä tarinoita kiinaksi.

Karanteeni on ohi, mutta olen käynyt ulkona vain kahdesti, kaupassa ja kävelyllä. Suurin osa ravintoloista ja kaupoista on yhä kiinni. Vanhempieni koti sijaitsee alueella, jossa on kouluja ja yliopisto. Aiemmin se oli todella vilkasta seutua ja bisnes kukoisti. Pienyrittäjille tämä on todella vaikeaa.”