Sä jätät mut, ja mä vaan hiihdän. Mun sydän särkyy, mä hiihdän. Sä löydät toisen, mä vaan hiihdän.
Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Antti Tuiskua yhteislauluna!
Itä-Helsingissä sijaitsevan kulttuurikeskus Stoan konserttisalissa todellakin lauletaan Antti Tuiskun hittiibiisiä Mä hiihdän. Laulajat ovat suomen kielen opiskelijoita ja heillä on säestyksenään Tuomas Vertasen soittama piano.
Opiskelijat ja opettajat tekevät musiikin mukana hiihtoliikkeitä, kauhovat ilmaa haamusauvoillaan.
Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli, onks sen jälkeen uusi mäki?
Ja ilmaa kauhotaan lisää, polvet notkuvat, lykitään vauhtia, hiihdetään ja hiihdetään.
”Mistä tämä laulu kertoi?” Johanna Lehtinen-Schnabel kysyy opiskelijoilta.
Lehtinen-Schnabel on Opi suomea laulaen -pajojen ja -kuorojen musiikkipedagogi. Hän on kehitellyt pedagogiikkaa jo vuosia, mutta pajatoiminta alkoi vuonna 2017. Tuolloin häntä pyydettiin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tekemään Helsingin kaupunginorkesterin kanssa laulupaja maahanmuuttajille.
Tuolloin toimintaan tuli mukaan myös pianisti, musiikkipedagogi Tuomas Vertanen. Kaksikon pajan tavoitteena on saada osallistujat nauttimaan musiikista ja oppimaan samalla suomea. Kielen oppimisen ohella pyrkimyksenä on tuoda opiskelijoiden arkeen hyvinvointia.
Musiikki osana kielen opiskelua auttaa oppijaa puhumaan uutta kieltä rohkeammin.
”Musiikki on sallivaa ja armollista. Kun opiskelija laulaa isossa porukassa suomea, hänen ei tarvitse miettiä, ääntääkö hän ihan oikein. Kukaan ei kuule yksittäisen laulajan ääntämystä”, Lehtinen-Schnabel pohtii.
”Koen, että meillä on todella kannustava ilmapiiri oppia suomea. Virheet eivät haittaa”, Vertanen lisää.
Tuiskun lisäksi pajassa lauletaan esimerkiksi Jaakko kulta -kappaletta Queenin We will rock youn rytmissä, Leevi and The Leavingsin Elämää ikkunan takana. Ohjelmistossa on myös kansanlauluja.
Sanoituksista opetellaan eläimiä, kuukausia, adjektiiveja, verbejä, aikamuotoja. Tärkeää on laulamisen lisäksi keskustella laulun aihepiireistä. Myös opiskelijoiden omia ideoita otetaan vastaan.
”Laulamme niin lasten- ja kansanlauluja kuin pop-kappaleitakin. Kileitaito karttuu, kun kieltä lähestyy”, Lehtinen-Schnabel sanoo.
Monipuolinen musiikkitarjonta tuo myös erilaisia näkökulmia kielen puhumiseen. Lehtinen-Schnabel korostaakin puhe- ja kirjakielen olevan kaksi eri asiaa.
”Monet suomen kielen opiskelijat sanovat, etteivät ymmärrä puhekieltä. Tämä johtuu siitä, että me suomea äidinkielenä puhuvat käytämme arjessa aivan toisenlaista kieltä kuin se kirjakieli, jota ulkomaalaisille opetetaan. Siksi on hyvä laulattaa niin selkeää suomea sisältäviä lastenlauluja kuin puhekielisiä pop-kappaleita”, Lehtinen-Schnabel sanoo.
Lehtinen-Schnabel on perehtynyt syvällisesti suomen kielen opiskelemiseen laulamisen avulla. Hän työstää aiheesta myös väitöskirjaa Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolle.
Laulupajoissa kyse ei ole vain laulamisesta, vaan kokonaisvaltaisesta musiikillisesta ilmaisusta.
”On hienoa huomata, miten osallistujat vapautuvat ja liikkuvat musiikin mukana. Jotkut osallistujat saattavat tulla sellaisista kulttuureista, joissa itsensä kehollinen ilmaiseminen voi olla jopa tabu”, Vertanen pohtii.
Laulupajan lopussa konserttisalin seinälle heijastuu kuva, jossa kahden ihmisen kämmenet kohtaavat toisensa.
”Mitä sanoja teille tulee tästä kuvasta mieleen?”
”Ystävyys!”
”Sopimus!”
”Liitto!”
”Yhteistyö!”
Osallistujat huutelevat kilpaa mieleen tulevia sanoja, jopa lauseita. Lehtinen-Schnabel kehuu.
Sitten tulee hiljaista.
Kaikki katsovat pianistia ja odottavat.
Pianisti Vertanen alkaa tapailla sointuja. Hän alkaa improvisoida instrumentillaan uutta laulua, johon hän sisällyttää opiskelijoiden keksimiä sanoja. Vertanen laulaa ja nauraa hetkessä keksittyä kertosäettä – ja yleisö hihittää.
