Epidemiat ovat kalliita ja aiheuttavat inhimillistä kärsimystä. Siksi ne kannattaisi estää ennalta.
Keskeinen rooli tässä on Maailman terveysjärjestö WHO:lla. Tartuntatautien torjunnassa tarvitaan valtioiden yhteistyötä, sillä epidemia on saatu hoidettua vasta, kun se on ratkennut joka puolella.
”WHO:n perussopimus määritti terveyden perusoikeudeksi. YK:n ihmisoikeusjulistus on tullut vasta tämän jälkeen”, Kansainvälisen terveyden professori Meri Koivusalo sanoo.
Myös lasten oikeuksien sopimus ja monet muut kansainväliset sopimukset ja julistukset huomioivat terveyden. YK:ssa kestävän kehityksen tavoite numero kolme koskee terveyttä ja terveys on osa monien YK-järjestelmään kuuluvien järjestöjen toimintaa.
Terveys on osana sosiaaliturvaa ja työterveyttä Kansainvälisessä työjärjestössä sekä ruuan saatavutta ja laatua YK:n elintarvike ja maatalousjärjestössä.
Tarttuvia tauteja vastaan toimivat esimerkiksi Globaali rahasto ja UNAIDS, jotka keskittävät työnsä etenkin malarian, tuberkuloosin ja HIV/AIDSin vastaiseen työhön. Kansainvälisellä kentällä toimii muitakin julkisin varoin tuettuja organisaatioita sekä hätäapuun keskittyviä toimijoita, kansalaisjärjestöjä ja yksityisrahoitteisia säätiöitä, kuten Bill ja Melinda Gatesin säätiö.
WHO edistää globaalia terveyttä maiden välisen yhteistyön kautta. YK:n erityisjärjestönä se ei ole merkittävä rahoittaja, vaan rahoitus terveyteen kanavoituu muiden toimijoiden välityksellä. WHO voikin toimia vain jäsenmaiden kautta ja näiden pyynnöstä.
Koivusalo kertoo, että WHO:n jäsenyyksiin perustuva budjetti on pieni ja organisaatio on suurelta osin riippuvainen ulkopuolisesta rahoituksesta ja sen kohdentumisesta. Suomikin vähensi Sipilän hallituksen aikana omaa rahoitustaan WHO:lle.
”Kansainvälisessä terveyspolitiikassa pyritään myös lisäämään suorituskykyä maatasolla, jotta maat eivät olisi riippuvaisia ulkopuolisesta avusta”.
Koronapandemian myötä terveydestä on tullut aidosti globaalia. Koivusalon mukaan aiemmin monessa teollisuusmaassa ei nähty, että terveysongelmat voivat koskettaa niitäkin.
Maiden välillä on paljon tietojen vaihtoa.
Yhteisestä uhasta huolimatta ristiriidat eivät ole poistuneet kansainvälisestä politiikasta.
”Nyt voi kysyä, missä määrin kansainvälinen solidaarisuus on tauolla, kun suuri osa länsimaista on uudessa tilanteessa”, Koivusalo sanoo.
Hän jatkaa, että nyt kuitenkin eri puolilla maailmaa mietitään miten muiden maiden toimintatavoista ja keinoista voidaan oppia. Maiden välillä on paljon tietojen vaihtoa ja myös WHO:n merkitys tiedon välittäjänä on kasvanut sekä jäsenmaille että laajemmalle yleisölle.
Koivusalo on tutkinut esimerkiksi kauppapolitiikan ja lääkkeiden saatavuuden yhteyksiä, ja hänen mukaansa korona on voinut muuttaa jo joitain lähtökohtia kansainvälisessä terveyspolitiikassa.
Lääkeyhtiöiden patentit rajoittavat lääkkeiden saatavuutta, mutta teollisuusmaat ovat suhtautuneet hyvin kriittisesti erilaisiin patenttien heikennyksiin. Koronaviruksen osalta lähtökohtana näyttäisi kuitenkin olevan se, että lääkkeiden ja rokotteiden saatavuutta ollaan valmiita painottamaan enemmän kuin lääkeyritysten yksinoikeuksia.
Aiemmin lääkkeitä on tarkasteltu ensisijaisesti teollisuuden ja kauppapolitiikan näkökulmista. Nyt edut ovat aiempaa enemmän yhteisiä ja kaikki ymmärtävät kansanterveyslähtökohdat.
”Mutta muistetaanko tämä vielä epidemian jälkeen?”, Koivusalo kysyy.
WHO:n alaisuudessa toimintaa ohjaa kansainvälinen terveyssäännöstö. Järjestelmä koski aikaisemmin vain yksittäisiä tartuntatauteja, mutta on vuodesta 2005 lähtien kattanut myös muut kansainvälisesti merkittävät kansanterveyden uhkat. Suomessa kansainvälisen terveyssäännöstön kansallisena yhteysviranomaisena toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Kansainvälinen terveyssäännöstö on ollut tärkeä WHO:n asemalle ja toimille koronaviruspandemiassa, koska se sisältää toimintaohjeet epidemian kohdatessa. Säännöstön perusteella maiden on ilmoitettava, jos niissä ilmenee uhka kansainväliselle terveydelle.
”WHO voi kuitenkin julistaa ilman jäsenmaan omaa ilmoitusta kansainvälisen kansanterveyden uhan, mikä toimii kannustimena jäsenmaille ilmoittaa asia mahdollisimman aikaisin.”
Epidemioiden taloudelliset seuraukset voivat olla huomattavat ja koronaviruspandemiassa suoraan epidemiaan vaikuttavien rajoitustoimien lisäksi kansainvälisillä liikkuvuuden rajoituksilla on merkitystä etenkin niille matala- ja keskituloisille maille, joille turismi on tärkeä tulonlähde.
Koivusalon mukaan taloudelliset seuraukset nousivat esille jo ebola-epidemioiden yhteydessä, kun kauppaan ja matkailuun vaikuttavat rajoitukset hankaloittivat maiden tilannetta epidemian keskellä. Epidemioista kärsiville alueille kanavoidaan tarvittavaa taloudellista tukea kehitysyhteistyön ja kansainvälisten rahoituslaitosten kautta.
WHO:n toimet kansainvälisen terveysuhan julistamiseksi ja epidemioiden estämiseksi ovat herättäneet myös kritiikkiä. Vuonna 2014 ebolan yhteydessä WHO:ta kritisoitiin liian myöhäisestä terveysuhan julistamisesta. Sikainfluenssan kohdalla pohdittiin, julistettiinko tauti liian aikaisin kansainväliseksi terveysuhaksi, koska siihen oli jo olemassa rokotteita.
”WHO:n rinnalle on myös noussut jäsenmaiden piirissä aloitteita, joiden tavoitteena on ollut vahvistaa kansainvälistä terveysturvallisuutta.”
Koivusalo korostaa, että hyvin suuri osa Suomen kehitysyhteistyöstä sekä ymmärryksemme kansainvälisistä terveyskysymyksistä ovat nykyisin kansalaisjärjestöjen ja niiden osaamisen varassa. Hän kysyy, olisiko Suomen kansainvälistä terveysosaamista vahvistettava omankin edun vuoksi.
Epidemioissa on kyse laajoista ja monimutkaisista ilmiöistä. Tarttuviin tauteihin vaikuttavat myös ilmastonmuutos, ympäristökriisit sekä kaupungistuminen. Ihmisten toiminnan laajeneminen tuo eläimet ja niiden taudinaiheuttajat lähemmäs ihmisiä.
”Huolena on ollut, miten tauti siirtyy eläimistä ihmisiin eikä tällöin ole kyse vain terveydenhuollon tasosta.”
Tällä hetkellä epidemia iskee kovimmin teollisuusmaihin ja myöhemmin voi jäädä vähemmälle huomiolle, mitä matalamman tulotason maissa tapahtuu.
Afrikan maiden terveysosaaminen on kuitenkin kasvanut verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen. Monissa maissa on kansanterveyden osaamista, vaikka tehohoitopaikkojen määrä on vähäinen.
Globaalissa etelässä monet maat tulevat epidemiassa perässä, joten niillä on mahdollisuus oppia muiden maiden kokemuksista ja soveltaa sitä omiin olosuhteisiinsa.