Artikkelikuva

Vuonna 1995 festivaalilavalle kapusivat nuoret lupaukset Ultra Bra ja The Rasmus – Nyt maan suurimmaksi kasvanut ilmaisfestivaali täyttää jo 20 vuotta

Vaasalaisesta toritapahtumasta ideansa saaneesta ilmaisfestivaalista kasvoi 20 vuodessa suurtapahtuma, joka tavoittaa vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä.

Maailma kylässä -festivaali täyttää perinteiseen tapaan Helsingin Kaisaniemen kulttuurien kirjolla toukokuun lopussa. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo 20. kertaa. Miten järjestöväki päätyi järjestämään vuosittain yli 80 000 kävijää tavoittavaa festivaalia?

Pohja tapahtumalle luotiin jo vuonna 1986, kun Vaasan Kehitysmaaseura käynnisti kansalaisjärjestöjen toimintaa esittelevän Mahdollisuuksien tori -tapahtuman, joka sittemmin levisi ympäri Suomen.

Idea Helsingin tapahtuman laajentamisesta ilmaiskonsertteja tarjoavaksi festivaaliksi tuli kulttuurituottaja Sampo Laurikaiselta. Mahdollisuuksien tori -tapahtumia koordinoinut Kehitysyhteistyön palvelukeskus ryhtyi tapahtuman taustaorganisaatioksi.

”Järjestöt tarvitsivat työlleen ja sanomalleen foorumia, joka tavoittaisi myös tavalliset helsinkiläiset”, kertoo Folke Sundman, joka työskenteli Kepan toiminnanjohtajana vuosina 1986–2003.

Ensimmäisellä festivaalilla vuonna 1995 esiintyivät muun muassa nuoret lupaukset The Rasmus ja Ultra Bra. Kerta­luontoiseksi tarkoitettu festivaali saavutti heti suuren suosion. Sund­manin mukaan syy on yksinkertainen.

”Sen lisäksi, että festivaali tarjoaa elämyksiä, se vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja käyttäytymiseen. Ihmisillä oli ja on tarve saada tietoa ja laajentaa käsitystään maailman menosta.”

Maailma kylässä järjestettiin aluksi joka toinen vuosi. Vuonna 2005 festivaali kasvoi jokavuotiseksi ja kaksipäiväiseksi. Perusajatuksena on yhä toimia kansalaisyhteiskunnan äänenä ja nostaa esiin ajankohtaisia kehitys­kysymyksiä.

Maailma kylässä -festivaali järjestetään Kaisaniemen puistossa 25.–26.5.2019. Festivaalin tuottaa 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö Fingo, joka kustantaa myös Maailman Kuvalehteä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!