Punainen Fiat kiertää tarkastuspisteen ja suuntaa federaation puolelle jatketulle kiertotielle, pois valtaväylältä, missä serbitasavallan poliisit kuulemma kiusaavat federaation kilvillä varustettuja autoilijoita. Vieressäni ohjauspyörää pyörittää syntyperäinen sarajevolainen, entinen sotilas.
Auto kapuaa kaupunkia ympäröiville vuorille, kohti entistä etulinjaa. Pysäköimme hiihtokeskuksen raunioille. Metsässä näemme paikan, missä oppaamme aseveljineen päivysti parikymmentä vuotta aiemmin, lähes neljä vuotta kestäneen Sarajevon piirityksen ajan. Oppaamme kaivaa takakontista toinen toistaan hurjempia ihmisen vahingoittamiseen suunniteltuja työkaluja. Pidellessämme räjähtämätöntä rakettia vaihdamme ystävieni kanssa katseita – onkohan tämä ihan turvallista?
Kävelemme metsäpolkua entisen Jugoslavian kansanarmeijan asemapaikalle. Kannon vierestä löytyy vanha säilykepurkki, jossa EU:n kultatähdet vielä loistavat: humanitaarista ruoka-apua. Haluan ottaa vanhan purkin mukaani muistoksi, mutta oppaamme lupaa antaa minulle paremmin säilyneen, kunhan palaamme majapaikkaan. Sittemmin nötköttipurkille on pystytetty Sarajevossa oma muistomerkki, joka kuvastaa sarajevolaisten omalaatuista mustaa huumorintajua.