Olen kolmekymppinen aikuinen, joten ympärilläni monet saavat perheenlisäystä. Kaveribrunsseilla on alkanut näkyä paljon rattaita. Bilemuisteloiden ja reppureissuista puhumisen sijaan keskustelut ovat kääntyneet pohdinnoiksi hoitojärjestelyistä tai isompaan asuntoon muuttamisesta. Myös minusta tuli isä kymmenen kuukautta sitten.
Vauvojen alkaessa tupsahdella tuttavaperheisiin olen ollut hämmentynyt, kuinka perinteisiin sukupuolirooleihin hyvinkin tasa-arvoisetkin pariskunnat ajautuvat. Naiset viettävät vauvakuplassa kuukausia, kun taas monet miehet viipyvät lapsen kanssa kotona vain muutaman viikon. Kun olen päiväsaikaan käynyt lastenhoitohuoneissa vaihtamassa vaippoja tai syöttämässä tytärtäni, monet äidit ovat jopa yllättyneet kuullessaan, että olen hoitovapaalla. Olen joutunut selittelemään perheemme ratkaisua.
Tilastojen valossa tämä ei ole yllättävää: isien osuus perhevapaista jää alle kymmeneen prosenttiin. Kotihoidontuen saajista 93 prosenttia on naisia. Pienten lasten hoitovastuu siis kasautuu naisille.
Olen joutunut selittelemään perheemme ratkaisua.
Tarkoitukseni ei ole tuomita kenenkään ratkaisuja – jokaisen perheen tilanne on erilainen. Monille työssä jatkaminen ja vanhempainvapaan käyttämättä jättäminen ovat taloudellinen kysymys. Yhtäältä on tietenkin jokaisen oma asia, kuinka oman lapsensa kasvattaa ja hoivaa. Toisaalta kyse on myös yhteiskunnan rakenteista, kuten tilastotkin osoittavat.
Rakenteiden vaikutukset heijastuvat työuriin. Naisille kasaantuvat perhevapaat vaikuttavat heidän palkkakehitykseensä, uralla etenemiseensä, jopa eläkkeisiin. Nuoret naiset voivat joutua syrjityiksi työnhaussa, koska heidän rekrytoimistaan pidetään riskinä juuri pitkien perhevapaiden vuoksi. Mikäli perhevapaat jakautuisivat tasaisemmin, tulisi myös työelämästä tasa-arvoisempi.
Kulttuuri muuttuu tässä asiassa, mutta hitaasti. Rakenteellisiin muutoksiin tarvittaisiin poliittisia toimia, ja tällä hallituskaudella on tuhannen taalan paikka perhevapaiden uudistamiseksi. Suomessa ollaan huolissaan syntyvyydestä. Jos työ- ja perhe-elämä olisivat tasa-arvoisempia, se saattaisi tehdä myös lapsiperhe-elämästä ajatuksena nykyistä houkuttelevamman.
Myös miehet hyötyisivät perhevapaiden tasaisemmasta jakautumisesta. He saisivat viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Kun molemmat ovat läsnä lapsen arjessa, ei toiselle vanhemmalle tarvitse selittää, minkä koon vaatteita nyt tarvitaan tai mitä lapsen tulisi syödä. Itse en vaihtaisi näitä tyttäreni kanssa vietettyjä kuukausia mihinkään.
Lapsen kanssa kotona oleminen on ollut vaikeinta ja palkitsevinta, mitä olen koskaan tehnyt. Ennen tätä minulla ei ollut mitään käsitystä, kuinka vaikeaa on olla läsnä ja vastuussa kokonaisesta elämästä vuorokauden ympäri.
En tiennyt sitäkään, miten huikeaa on nähdä oman lapsen opettelevan seisomista tai hymyilevän juuri minulle koko sydämestään.
Isät, käyttäkää etuoikeuttanne olla lastenne kanssa!