Lesboksen saaren pohjoisosissa lähellä Eftaloun kylää korkealla merenpinnan yläpuolella on paikka, jota kutsutaan pelastusliivien hautausmaaksi. Oranssinkirjava näky aukeaa keskellä mäkistä maisemaa kiemurtelevan pienen tien päässä. Rinteen takaa pilkottaa Egeanmeri, ja eniten ääntä lähtee yläpuolella lentelevistä linnuista.
Valtavissa kasoissa lojuu tuhansia jo auringon haalistamia pelastusliivejä, rikkinäisiä kumiveneitä, vaatteita ja aurinkosuojia. Oikeastaan mitä vain, mitä ihmisellä voi olla mukanaan uuteen maahan lähtiessä – kuten Itävallan matkaopas.
Kasojen laitamilla lojuu orvon näköisiä puu- ja lasikuituveneitä.
Tänne on päätynyt kaikki se, mikä siirtolaisilta on jäänyt jälkeen heidän rantauduttuaan saarelle tai jouduttuaan merihätään matkalla Eurooppaan.
Vaikka hautausmaa on kaukana asutuskeskuksista, se ei kuitenkaan ole autio. Tasaisin väliajoin paikalle kaartaa auto, josta laskeutuu ihmisiä kiertämään kasoja hiljaa, kuin muistomerkkiä.
Heidän joukossaan ovat norjalaiset Inger Asheim ja Johanne Saltnes. Parikymppiset naiset ovat tulleet Lesbokselle vapaaehtoistöihin auttaakseen turvapaikanhakijoita, ja käynti pelastusliivien hautausmaalla kuuluu perehdytykseen. Paikka tekee heihin syvän vaikutuksen.
”Joka ikinen pelastusliivi, jonka täällä näkee, on kuulunut jollekin ihmiselle. Ihmiselle, jolla on oma tarinansa ja taustansa ja joka halusi tulla Eurooppaan. Se on aika paljon ihmisiä”, sanoo Johanne ja pyyhkii kyyneleitään.
Tänne on päätynyt kaikki se, mikä siirtolaisilta on jäänyt jälkeen heidän rantauduttuaan saarelle.
Vuosina 2015–2016 Eurooppaan tuli Kreikan kautta yli miljoona turvapaikanhakijaa. Huomattava osa heistä saapui Lesbokselle, jonka erottaa Turkin rannikosta vain kapea salmi.
Rannalta moni joutui jatkamaan matkaa jalan päästäkseen vastaanottokeskukseen, joten turhaa tavaraa ei otettu mukaan. Turvapaikanhakijoilta jäivät rannoille niin veneet, pelastusliivit kuin märät vaatteet. Avustustyöntekijöiden kädet eivät olleet riittää edes ihmisten auttamiseen, saati sitten roskien keräämiseen.
”Ongelma oli valtava, koska veneiden saavuttua kukaan ei siivonnut niiden jälkiä”, kertoo kreikkalainen Alkisti. Hän ei halua esiintyä jutussa koko nimellään.
Alkisti koordinoi ruotsalaisen Lighthouse Relief -järjestön rantojen puhdistusprojektia vuonna 2017. Järjestö avustaa pääasiallisesti Lesbokselle rantautuvia turvapaikanhakijoita, mutta on tehnyt myös siivoustyötä jo monena vuonna.
”Tilanne meni niin pahaksi, että rannoilla oli jopa metrin paksuudelta roskaa. Rannikolla näkyi pelkkää muovia, ei ollenkaan kiviä”, Alkisti jatkaa.
Myös jätealan tutkija Demetris Lekkas Egean yliopistosta Lesbokselta muistaa maiseman elävästi.
”Kun saarta lähestyi lentokoneella, oli suorastaan järkyttävää nähdä kirkkaan oranssi ranta”, hän kuvailee.
Lekkasin ja hänen tiiminsä tekemän arvion mukaan Lesbokselle tuli tammikuun 2015 ja toukokuun 2016 välillä noin 1 000–1 500 tonnia jätettä. Meriekologian apulaisprofessorin Stelios Katsanevakisin arvion mukaan jätettä kertyi noin kahdeksan kiloa ihmistä kohti. Suurin osa kokonaispainosta tuli kumiveneistä.
Jäte on hankalasti hävitettävää, eikä sillä ole juuri rahallista arvoa. Jätteen säilytyksen ja kuljetuksen tekee vaikeaksi se, että pelastusliivit vievät painoonsa nähden paljon tilaa. Mainittu tonnimäärä vie tilaa lähes 20 000 kuutiota. Sillä täyttäisi noin kymmenen kertaa Helsingin uimastadionin pääaltaan.
Jäteongelma näkyy myös Lesboksen lähisaarilla, joille turvapaikanhakijoita on saapunut runsaasti. Lekkasin arvion mukaan noin 80 prosenttia materiaalista voitaisiin ottaa talteen ja kierrättää. Pienillä saarilla ei ole kuitenkaan ollut varaa eikä valmiuksia tällaisen jätemassan käsittelyyn.
Käytännössä saarilla odotetaan yhä, että jostain – valtiolta tai Euroopan unionilta – saataisiin tukea ongelman hoitamiseen. Lesboksella tavoitellaan ensisijaisesti kierrätystä, viereisellä Chioksella on haaveiltu polttolaitoksesta.
Sillä välin jäte lojuu paikallaan. Lesboksella valtaosa on päätynyt kolmelle eri avokaatopaikalle, joista yksi on pelastusliivien hautausmaa Eftaloun lähellä.
Yksi siivoustoiminnan tarkoitus on tukea paikallisia.
Kuten montaa muutakin asiaa pakolaistilanteessa, siivoustyötä on hoitanut sekalainen joukko. Sadat saarella toimineet vapaaehtoiset ja työntekijät ovat keränneet jätteitä. Jopa paikalliset sukellusharrastajat ovat auttaneet siivoamisessa.
Eri tahojen välinen yhteistyö ei aina ole ruusuista. Vapaaehtoiset ja viranomaiset tuntuvat olevan eri mieltä siitä, kenelle kiitos rantojen siisteydestä kuuluu. Joka tapauksessa rannat on nyt saatu suurimmaksi osaksi puhdistettua.
Lesboslaisen meriekologin Antonis Velegrakisin mukaan myös rannikkovedet 4–6 metrin syvyyteen asti on pääosin siistitty. Syvempiin vesiin on sen sijaan jäänyt hylkyjä, joiden moottoreista ja akuista voi vuotaa veteen haitallisia aineita. Niiden paikallistaminen ja nostaminen on vaikeaa.
Pelkkien rantojenkin siivoamisessa on haasteensa. Vapaaehtoisten mukaan tavara piti usein kaivaa hiekasta, vedestä tai kivien alta ja raskaat kumiveneet paloitella veitsillä. Rannoilla oli myös paljon muuta roskaa, joka kerättiin samalla.
”Työ oli hyvin fyysistä. Moniin paikkoihin päästäkseen piti vaeltaa tai jopa kiivetä köysien kanssa”, kertoo Alkisti.
”Jätteitä olisi ollut vaikeaa kuljettaa pois maitse, joten keräsimme ne kasoihin, ja pelastusalus Proactiva tai joku paikallisista kalastajista auttoi meitä hinaamaan ne pois.”
Tulijoiden määrä Kreikan saarille on vähentynyt, osin Euroopan unionin ja Turkin vuonna 2016 tekemän pakolaissopimuksen takia. Sen myötä saarille saapuvat turvapaikanhakijat eivät enää ole saaneet jatkaa matkaansa, elleivät he saa myönteistä oleskelulupapäätöstä tai siirtoa mannermaalle. Käytännössä ihmiset on siis eristetty saarille, jotka aiemmin olivat vain läpikulkupaikkoja.
Ihmisiä rantautuu saarille yhä satoja viikossa, mutta nyt pelastusliivit ja veneet kerätään pois pääosin pian veneiden saapumisen jälkeen. Silti Lighthouse Relief jatkoi siivousprojektiaan viime kesänä.
”Tekemistä riittää aina. Joihinkin paikkoihin pääseminen on hyvin vaikeaa, ja viime kesänä löytyi vieläkin paljon kaksi tai kolme vuotta vanhaa materiaalia. Tänä vuonna aloitamme kesäkuussa ja jatkamme niin kauan kuin sää sallii”, kertoo järjestön viestintäjohtaja Clara Marshall.
Yksi siivoustoiminnan tarkoitus on tukea paikallisyhteisöjä, joihin pakolaisten määrä on vaikuttanut monella tavalla. Rannoilla lojuvat roskakasat saattavat osaltaan vähentää saarelle tärkeää turismia ja kääntää paikalliset turvapaikanhakijoita vastaan.
”Pelastusliiveistä pyydettiin sata euroa. Ei minulla ollut niihin rahaa.”
Sitä on pohtinut myös afganistanilainen, Iranissa varttunut Amir, joka saapui Lesbokselle turvapaikanhakijana vuonna 2016 ja on nyt saanut oleskeluluvan. Hän tekee vapaa-ajallaan pieniä siivousretkiä rannoille.
Päivisin hän ompelee Safe Passage -työpajalla, jossa vanhoista pelastusliiveistä ja kumiveneistä valmistetaan laukkuja ja muita uusiotuotteita. Työpaja työllistää kymmenkunta pakolaistaustaista ihmistä ja sen tuotot käytetään turvapaikanhakijoiden tukemiseen.
”Materiaalit muistuttavat minua matkastamme ja siitä, mitä täällä ja koko maailmassa tapahtuu – siirtolaiskriisistä”, pohtii Amir ompelukoneen äärellä.
Paja on yksi saarten monista pienimuotoisista kierrätysprojekteista, joihin paikallisilla ja järjestöillä tuntuu olevan paljon intoa.
Pienen mittakaavan uusiokäyttö ei kuitenkaan koko ongelmaa ratkaise. Monet uusioprojekteja tekevät valittavat, että jopa liivien saamisesta kaatopaikoilta on tehty vaikeaa tai mahdotonta.
Kaikilla tulijoilla ei edes ole pelastusliivejä merimatkaa varten. Ei ollut Amirillakaan.
”Liiveistä pyydettiin sata euroa. Ei minulla ollut niihin rahaa”, sanoo Amir. Hän kertoo kumiveneen olleen niin täynnä, että hän roikotti koko matkan toista jalkaansa veneen ulkopuolella.
”Veneessä, jolla saavuin, noin puolella matkustajista oli pelastusliivit. Eri salakuljettajilla on eri käytäntö. Jotkut ystäväni kertovat, että ovat maksaneet liiveistä vain 50 Turkin liiraa [vajaat 8 euroa]”, hän sanoo.
Ei ole myöskään itsestään selvää, että liiveistä on vaaratilanteessa apua. Lighthouse Reliefin mukaan salakuljettajat myyvät ihmisille usein kelvottomia liivejä. Aikuisten liiveissä voi olla materiaaleja, jotka pahimmillaan kastuessaan imevät vettä. Lapsille on puettu halpoja ilmatäytteisiä liivejä, jotka on tarkoitettu lähinnä uimaan opettelun apuvälineeksi.
Ihmisiä rantautuu saarille yhä satoja viikossa.
Amir työtovereineen saa nyt elantonsa samoista materiaaleista, joista he maksoivat tehdäkseen vaarallisen matkan meren yli. Ne antavat mahdollisuuden uudenlaiseen elämään pakolaisleirien ulkopuolella.
Pelastusliiveistä tehtyjä tavaroita myydään etupäässä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Tuotteet pakataan yksinkertaisiin postipaketteihin, ja ne lentävät pois Lesbokselta.
Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista niille yli 14 000 ihmiselle, jotka ovat juuttuneet Kreikan saariston paikoin pahasti ylikansoitetuille leireille odottamaan mahdollista pääsyä mannermaalle tai muualle Eurooppaan.
Samaa odottavat saarille kasatut tuhannet pelastusliivit: että joku päättäisi niiden kohtalosta.