Artikkelikuva

Maan ystävät on edistänyt ympäristöasioita jo reilut parikymmentä vuotta

Maan ystävät toimii ekologi­sesti kestävän, oikeudenmukaisen ja demokraattisen maailman puolesta.

Ilmastoasiat, ydinvoiman vastainen toiminta, metsähakkuut, makean veden kriisi – tässä vain muutama teemoista, joiden parissa yli 20-vuotias Maan ystävät on ehtinyt toimia.

Toiminta näiden teemojen parissa jatkuu niin paikallisryhmissä, kansallisella tasolla kuin osana kansainvälistä Friends of the Earth International -verkostoa. Yksi asia on kuitenkin muuttunut koko globaalissa ympäristöliikkeessä, kertoo järjestön pitkäaikainen aktiivi ja hallituksen jäsen Olli-Pekka Haavisto.

”Modernin ympäristöliikkeen syntyessä 1960-luvulla ja vielä Maan ystäviä perustettaessa ajatuksena oli, että jos toimimme aktiivisesti ja oikein, saavutamme tulevaisuuden, joka on hyvä kaikille. Enää ei ole mahdollista tuottaa tulevaisuutta, joka olisi ongelmaton.”

Maan ystävät kampanjoi parhaillaan esimerkiksi hiilivapaan Suomen puolesta. Tavoitteena on fossiilivoimaloiden korvaaminen uusiutuvalla energialla ja energian käytön kohtuullistaminen.

Järjestö on nostanut esille myös lentomatkailun ympäristövaikutuksia. Vuodesta 2006 Maan ystävät on tarjonnut suomalaisille mahdollisuuden maksaa vapaaehtoista lentomaksua, jonka tuotoilla tuetaan järjestön ilmastovaikuttamistyötä ja kansainvälisiä päästövähennyshankkeita.

Maailman Kuvalehden Katso, järjestö -palstalla esitellään Fingon jäsenjärjestöjä.

Maan ystävät

Perustettu osaksi Friends of the Earth International -verkostoa 1996.

Motto: Elä todeksi maailmaan haluamasi muutos yhdessä solidaarisesti toimien.

Järjestön voi lakkauttaa, kun maailmassa vallitsee kaikkia eläviä olentoja koskeva kestävä oikeudenmukaisuus.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!