Artikkelikuva

Intialaisesta viidakosta löytyy unohdettu Beatles-fanien mekka

Joogi Maharsihi Maheshi rakennutti 1960-luvulla meditaatiokeskuksen, joka kasvaa nyt heinää.

Kun tie loppuu, polku jatkuu kapeaa betoniliuskaa taiteillen kohti kivikkoista puron pohjaa ja Rajajin luonnonsuojelualuetta.

Pari vuotta sitten alueen portinvartija piti lahjoa, mutta nyt ovet aukeavat pääsymaksua vastaan kaikille, jotka uskaltautuvat tiikereiden valtakuntaan. Täällä on Chaurasi Kutiya Ashram, Beatles-fanien mekka ja joogi Maharishi Maheshin toteutunut unelma kansainvälisestä meditaatiokeskuksesta.

Katolta avautuu huikea näkymä Himalajalle ja alhaalla virtaavaan jadenvihreään Gangesiin.

Maharishi paketoi ikivanhan transsendenttisen meditaation tekniikan simppelimpään muotoon. Markkinoidessaan tekniikkaa jokaiselle syvällistä lepotilaa, sisäistä onnea ja stressinhallintaa kaipaavalle, miehellä oli visionaan rakennuttaa yli 3 600 meditaatiokeskusta ympäri maailmaa. Murto-osa niistä toteutui.

Rishikeshiin Maharishi loi vuonna 1961 rakennusten kirjon, joka oli vasta alkua maailmalle syntyneisiin loistokkaampiin sisaruksiin verrattuna. Vieraita odotettiin paljon, mutta sitten tulivat veroviranomaiset ja suunnitelma pysähtyi. Maharishi jatkoi rahan takomista länsimaissa hyvällä menestyksellä.

Nyt tämä ashram on haluttu unohtaa ja luonto ottanut omansa takaisin. Intian metsäviranomaiset ovat kuitenkin päättäneet säästää, mitä jäljellä on.

Graffiteja raunion seinissä

Kiehtovinta kokonaisuudessa on alueen keskusta ympäröivä yli 120:n kivimajan rykelmä. Kussakin oli sähköt, länsimainen wc ja kylpyhuone.

Keskellä aluetta kohoaa kaksi bunkkeria, joiden katolta avautuu huikea näkymä Himalajalle ja alhaalla virtaavaan jadenvihreään Gangesiin.

Yhden rakennuksen maanalaiseen tilaan kulkiessa tunnelikäytävällä on pieniä, säkkipimeitä koppeja. Joogaa ja meditointia – Maharishin lääkkeet kohti harmoniaa ja universaalia tietoisuutta.

Hallimaisessa jooga- ja meditointisalissa graffititaiteilijat ovat toteuttaneet itseään. Täällä kukoistavat love, peace & harmony symboleina ja teksteinä. Syntyy uusia tarinoita menneestä ajasta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!