Vuonna 1905 isomummuni Emma lähti Amerikkaan. Hän asui maalla, länsisuomalaisessa Köyliön kunnassa, ja hänen kaksi vanhempaa veljeään oli lähtenyt Amerikkaan jo aiemmin.

Veljet ajattelivat, että olisipa mukavaa saada pikkusiskokin uudelle mantereelle ja lähettivät Emmalle ”biletin” valtamerilaivaan.

Emma oli lapsikatraan nuorin tytär, noin parikymppinen. Koska hän oli nuorin lapsi, hänelle ei ollut luvassa kummoistakaan perintöä – ei varsinkaan maatilaa. Samalta seudulta lähti moni, ja näistä matkoista puhuttiin sitten toreilla. Sana uuden maailman kokemuksista kiersi myös lehtien välityksellä.

Lähtöpäätös oli lopulta helppo, kun asia oli monien kertomusten kautta jo oikeastaan aika tuttukin.

Moni lähti Amerikkaan etsimään töitä ja uutta merkitystä elämälle. Seikkailunhalustakin varmasti oli kyse, sillä lähtijät olivat nuoria ihmisiä.

Noihin aikoihin perheet olivat Suomessa suuria. Emman perheessä oli yhdeksän lasta. Elämä Suomessa oli köyhää, ja kun ikäluokka oli hyvin suuri, kaikille aikuiseksi kasvaneille ei löytynyt täältä toimeentuloa.

Moni lähti Amerikkaan etsimään töitä ja uutta merkitystä elämälle. Seikkailunhalustakin varmasti oli kyse, sillä lähtijät olivat nuoria ihmisiä.

Vaikka suomalaiset ovat olleet ahkeria maastamuuttajia läpi historian, 1900-luvun alkuvuosina maasta poistujia oli erityisen paljon. On arvioitu, että 1900-luvun aikana Suomesta muutti pois noin miljoona ihmistä. Aika suuri osa näin pienestä kansasta.

Suomen suurimpia muuttoaaltoja ovat olleet 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan sekä 1960- ja 1970-lukujen muutto Ruotsiin.

Suomessa 1800-luvun kriisit olivat kato- ja nälkävuosien aiheuttamia, kertoo yliopistonlehtori Matti Enbuske Oulun yliopistosta. 1830-luvun katovuodet koettelivat etenkin Pohjois-Suomea, mikä näkyi siirtolaisuutena Pohjois-Norjaan. Suomen historian yksi vakavimmista nälkävuosista koettiin 1866–1868.

Kriisien jälkeen ihmisen luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu kompensoida menetykset. Syntyy niin sanottuja suuria ikäluokkia.

Näin kävi myös 1860-luvun jälkeen. Suomessa elettiin suotuisia vuosikymmeniä, kun imeväiskuolleisuus laski ja ihmiset elivät pitempään. Näin väestö kasvoi voimakkaasti, mutta kasvaville ikäluokille ei riittänyt toimeentuloa.

Elinkeinot olivat vielä tuolloin vahvasti maataloudessa kiinni, eikä kaikilla ollut mahdollista perustaa omaa tilaa. Syntyi niin sanottua tilatonta väestöä eli torppareita, mökkiläisiä ja loisväkeä eli itsellisväkeä.

”Siksi myös muuttoherkkyys kasvoi, kun tietoisuus paremman elämän mahdollisuuksista Amerikassa levisi Suomessa”, Enbuske kertoo.

Olen tavannut Emman, kun olin lapsi, mutta hänen tarinansa minulle kertoi hänen tyttärensä, isotätini Sylvia. Hän oli pirteä vanhus, kun olin jo aikuinen ja valmis kuuntelemaan New Yorkin ajoista.

Sylvia kertoi, miten laivamatka meren yli kesti kaksi viikkoa. Vuonna 1905 New Yorkissa matkaajat ohjattiin numeroituihin häkkeihin. Häkistä sai lähteä, kun joku jo Amerikassa asuva tuli hakemaan.

Enbuske kertoo, että Suomessa kiersi jopa laivayhtiöiden värväreitä etsimässä uusia lähtijöitä. Se oli lyhyt kausi, mutta muuttajia on siis jopa haalittukin. Siirtolaisuus väheni vuoden 1923 jälkeen, kun Yhdysvaltain viranomaiset alkoivat säännellä maahanmuuttoa.

New Yorkissa Emma pääsi töihin lastenkotiin ja hänen tuleva puolisonsa Jalmari kaivokselle niin kuin maahanmuuttajamiehet tuolloin Yhdysvalloissa yleensäkin. Kupari- ja hiilikaivoksista töitä sai saman tien. Emma ja Jalmari menivät pian naimisiin ja muuttivat New Yorkin Brooklyniin.

Jalmarin lähtömotiiveista en tiedä mitään, mutta ehkä hän oli lähtenyt pakoon asevelvollisuutta, joka tuli Suomessa voimaan 1800-luvun lopulla lähes sadan vuoden tauon jälkeen. Ruotsi-Suomessa pojat olivat käyneet armeijan, mutta Venäjän vallan alla sellaista pakkoa ei ollut. Uudessa asevelvollisuudessa varusmiehet valittiin arvalla, ja arpa osui aika harvaan, mutta paljon vastustusta asia herätti.

Amerikassa maahanmuuttajille oli tarjolla hanttihommia, niin kuin maahanmuuttajille usein myös nykyään. Amerikassa kaivostyöt eivät kelvanneet siellä pidempään asuneille, vaan he suuntasivat länteen. Alkuperäisasukkaita hekään eivät olleet, mutta 1600-luvulla mantereelle muutti paljon englantilaisia ja hollantilaisia. 1800-luvun lopulla laajat preeriat kutsuivat heitä perustamaan sinne omia maatiloja.

Matti Enbuske Oulusta on keskittynyt tutkimuksissaan ennen kaikkea suomalaisen siirtolaisuuden ensimmäiseen aaltoon. Pohjois-Suomesta muutti 1830-luvulla ja hieman myöhemmin tuhansia ihmisiä Pohjois-Norjaan.

Norja oli silloin ennen öljyn tuomaa rikkautta aivan erilainen maa, mutta tilaa siellä oli ja työmahdollisuuksiakin. Suomalaiset veivät pohjoiseen Norjaan mennessään maatalouden. Paikalliset olivat ajatelleet, että ympäristö olisi liian karu sellaiseen. Paljon siellä silloin kalastettiin ja hoidettiin poroja.

Tämä siirtolaisuus muuttui myöhemmin Amerikan-siirtolaisuudeksi. Norjasta virta valtameren yli alkoi aiemmin kuin Suomesta, ja Norjasta suomalaisten oli helppo jatkaa eteenpäin. Suomessa muuttoliike siirtyi pohjoisesta Pohjanmaalle.

Enbuske kertoo, että niihin aikoihin alkoi myös viritä ajatus siitä, että uusi, parempi elämä voisi olla mahdollinen, eikä aina tarvitsisi tyytyä siihen luokkaan ja paikkaan maailmassa, johon oli sattunut syntymään.

Ehkä kuka tahansa voisi löytää uuden, hienon tulevaisuuden Amerikasta? Siihen asti oli ajateltu, että jokaisella on oma paikkansa, eikä sitä ole syytä kyseenalaistaa.

Amerikkaan lähtijöitä houkutti myös vieraan maan uskonnonvapaus. Suomessa uskonnollisuus oli varsin tiukkasävyistä tuolloin ja evankelisluterilainen kirkko kontrolloi jäseniään tiukasti. Uskonnonvapaus Amerikassa koettiin herätysliikkeissä houkuttelevana vaihtoehtona.

Suomesta suurin muutto tapahtui vuosina 1969 ja 1970. Silloin täältä muutti Ruotsiin 40 000 ihmistä kumpanakin vuonna. Ruotsi teollistui noihin aikoihin nopeasti, ja työvoiman kysyntä oli kovaa. Lisäksi Suomen devalvaatio vain vähän aiemmin sai Ruotsin palkat tuntumaan erityisen korkeilta.

Muuttajat olivat 1960-luvulla toisen maailmansodan jälkeen syntyneitä suurten ikäluokkien nuoria aikuisia, joille ei riittänyt töitä täältä.

Siirtolaisuuden luonne muuttui 1990-luvulla ja sen suunta myös. Suomeen alkoi tulla paljon muitakin kuin satunnaisia suomalaisia paluumuuttajia. Suurin osa tänne tulijoista oli inkeriläisiä paluumuuttajia sekä Somalian ja entisen Jugoslavian sotia paenneita. Oli täällä kaukaa muuttajia nähty ennenkin, mutta määrät olivat tähän asti olleet hyvin pieniä.

Tilastokeskus kertoo, että vuosi 1991 oli suurin muuttovoittovuosi 1990-luvulla. Silloin Suomeen tuli 13 000 muuttajaa enemmän kuin täältä lähti.

EU ja vapaa liikkuvuus alkoivat lisätä maahanmuuttoa Suomeen 2000-luvulla, ja nykyään valtaosa Suomeen muuttavista tulee EU-maista.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomeen muutti 34 900 ihmistä, mikä oli 6200 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Nettomaahanmuutto eli maahan- ja maastamuuton erotus on ollut 2010-luvulla 12 000–18 000 henkeä joka vuosi.

Koko 2010-luvun maasta pois on muuttanut enemmän Suomen kansalaisia kuin maahan on tullut.

Nykyään valtaosa Suomeen muuttavista tulee EU-maista.

Ulkomaalaisten muutto tänne on lisääntynyt, mutta myös suomalaisten muutto pois täältä jatkuu edelleen vilkkaana. Tosin tänä päivänä Suomesta eivät enää lähde duunarit vaan korkeasti koulutetut.

Duunarien ei kannatakaan lähteä, koska heillä on yleensä paremmat olot täällä kuin mitä he voisivat saavuttaa muualla. Työtä ei ole valtavasti tarjolla missään, ja vaikka töitä ei löytyisi täältä, koto-Suomessa ihmisillä on sentään omat turvaverkkonsa ja mainio sosiaaliturva – aivan eri tasoinen kuin mistä muualla voisi päästä nauttimaan.

Tilastokeskuksen mukaan vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaneiden Suomen kansalaisten maastamuutto on ollut suurempaa kuin samoin koulutettujen maahanmuutto viime vuosikymmenen aikana. Ja muuttotappio kasvaa.

Professoreiden, tutkijoiden ja yliopistojen opetusalan Acatiimi-lehti kertoo, että tällä hetkellä tutkijoita lähtee Suomesta ennen kaikkea Ruotsiin ja Norjaan. Näiden maiden hallitukset ovat satsanneet voimakkaasti tutkimuksen rahoitukseen samaan aikaan, kun Suomi on leikannut siitä.

Suomessa koulutusleikkaukset ovat ajaneet tutkijat niin ahtaalle, että heillä ei ole juuri aikaa tutkimukselle. Päivät täyttyvät kaikesta muusta.

Ruotsin ja Norjan lisäksi tutkijoita on lähtenyt myös muun muassa Saksaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Eniten julkisuudessa on ollut arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttilan muutto Helsingin yliopistosta Edinburghin yliopistoon.

Lehti kirjoittaa, että Suomen kaltaiselle pienelle tiedemaalle näillä siirtymillä saattaa olla hyvinkin suuri merkitys, jos lähtijä edustaa alansa parasta osaamista.

Aivovuoto maksaa Suomelle rahaa.

Ulkomaiden vetoa on lisännyt se, että lähtijöille on tarjottu parempia työsopimuksia ja Suomea paremmat olosuhteet tutkimuksen tekemiseen.

Esimerkiksi ekologia ja evoluutiobiologia on ollut yksi Suomen vahvoista tiedealoista, jossa Suomen panos on ollut myös kansainvälisesti vahva. Lähes puolet alallaan maailmalla eniten siteeratuista suomalaista tutkijoista 2000-luvun alkupuolella oli ekologeja. Tutkimusala on edelleen vahva, mutta tutkijoiden poismuutto tuo sille merkittävän haasteen. Alansa maailman huipulle nostanut sukupolvi on pitkälti eläkkeellä ja monet nuoret tutkijat lähtevät maailmalle.

”Pelkästään parin viime vuoden aikana kaksi viidestä eniten siteeratusta ekologistamme on siirtynyt professuureihin ulkomaille, ja useita on muuttanut aiemmin”, lehti kirjoittaa.

”Olisi tärkeää, että Suomella olisi sellaista tarjottavaa ulkomaisille tutkijoille, että saisimme rekrytoitua vastaavan tasoisia tutkijoita poismuuttaneita korvaamaan.”

Lehti kirjoittaa myös, että aivovuoto maksaa Suomelle rahaa. Tutkijakoulutukseen investointi on koulutusinvestoinneista kallein, ja kun tutkija käy koko kalliin kouluputken täällä ja lähtee sitten, maksaahan se Suomelle.

Erikoistutkija Ilpo Kauppinen valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta VATTista on tutkinut etenkin tanskalaisten korkeakoulutettujen maastamuuttoa. Hän on tutustunut myös suomalaisten maastamuuttoon. Tanska on Suomen kaltainen pieni, tasaisen tulonjaon maa, ja siksi lähdöt sieltä ovat hyvin vertailtavissa lähtöihin Suomesta.

Tällä hetkellä Suomessa puhutaan paljon aivovuodosta, koulutettujen ihmisten lähdöstä. Kauppisesta tällainen puhe on hieman ylimitoitettua. Suuria muutoksia tilastoissa ei näy. Koko 2000-luvun muutto on ollut varsin tasaista ja muuttajien määrät pieniä.

Toki Suomella on mennyt kauan huonosti vuosien 2007–2009 finanssikriisin jälkeen, ja kriisi ei meinannut taittua millään. Monissa muissa maissa talous saatiin kasvuun jo aikaisemmin. Suomen talous on piristynyt vasta nyt kymmenen vuoden jälkeen.

”Muuttoliike täältä pois on silti ollut yllättävän pientä. Ihmiset eivät muuta herkästi, vaan yleensä pysyvät paikallaan. Muutto on iso päätös”, Kauppinen muistuttaa.

 Todennäköisimmin maasta lähtee se paremmin tienaava.

Toki esimerkiksi tieteessä piirit ovat monella alalla hyvin pienet, ja jo pari muuttajaa voi tehdä merkittävän loven.

Kauppisen mukaan Tanskan materiaaleista näkyy selvästi, että korkeammin koulutetut muuttavat useammin. Lisäksi kahdesta saman koulutustason ihmisestä todennäköisimmin maasta lähtee se paremmin tienaava. Hänellä on luultavasti erinomaiset mahdollisuudet saada töitä muualtakin, ja muualla pystyy usein tienaamaan paremmin kuin täällä tasaisen tulonjaon maassa.

”Esimerkiksi Meksikossa rikkaat ja koulutetut pysyvät todennäköisemmin.”

Kauppinen kertoo, että tutkimuksessa on havaittu maiden välisten taloudellisten erojen selittävän sitä, minkälaiset ihmiset eri maiden välillä muuttavat. Rikkaista tasaisen tulojenjaon ja vahvan sosiaaliturvan maista, kuten Suomi tai Tanska, muuttaa koulutetumpia ja ylipäätään työmarkkinoilla menestyviä henkilöitä.

Esimerkki päinvastaisesta tilanteesta on sitten Meksikosta Yhdysvaltoihin suuntautuva muuttoliike; tutkimuksen perusteella Meksikosta muuttaa pitkälti matalasti koulutettuja ihmisiä. Meksikossa korkeasti koulutettu pääsee helposti hyviin asemiin, mutta olisi vaikkapa New Yorkissa vain keskiluokkaa. Köyhemmällä on paremmat mahdollisuudet voittaa.

Jotkut muuttivat omansa tai puolison työn takia, toiset halusivat nähdä uusia paikkoja sekä tapoja elää.

Muita syitä Kauppinen ei osaa sanoa. Hän sanoo, että pitäisi kysyä muuttajilta. Heillä jokaisella on omat syynsä.

Kysyin asiaa tuttaviltani, ja heillä syitä on paljon, ja ne ovat hyvin monenlaisia. Vastaajat ovat korkeakoulutettuja ja lähteneet muun muassa Yhdysvaltoihin, Englantiin, Norjaan, Jordaniaan, Britanniaan ja Etelä-Koreaan.

He sanovat olleensa seikkailunhaluisia, kaivanneensa parempaa palkkaa tai väsyneensä Suomen hallituksen toimiin. Jotkut muuttivat omansa tai puolison työn takia, toiset halusivat nähdä uusia paikkoja sekä tapoja elää.

Moni muuttaja jää niille sijoilleen, löytää ehkä puolison tai uuden, tärkeän elämän. Osa palaa, ja tuo samalla Suomeen jotain uutta maailmalta.

Emma ja Jalmari palasivat New Yorkista Suomeen oltuaan rapakon takana muutaman vuoden. He palasivat jo ennen Titanicin onnettomuutta. He tulivat perinnönjakoon – ja taisi koti-ikäväkin painaa. Veljien perheet ovat jääneet sinne, niin kuin moni muukin.

Mukanaan kotiin Emma ja Jalmari toivat hienoja tarinoita. Sylvia oli kuullut Ameriikan-seikkailuista niin monta kertaa, että osasi kertoa tapahtumista varsin elävästi, vaikka hän pysyikin koko ikänsä Suomessa.

Tarkkoja tietoja noin varhaisista maastamuuttajista ja tänne palanneista ei ole, mutta Yhdysvalloissa on edelleen omat suomalaisyhteisönsä ja myös suomenkielisiä lehtiä. Samoin Ruotsiin jääneiden suomalaisten lukumäärää ei tiedetä, koska yksityisyyssyistä näitä ei saa rekisteröidä. Paljon heitäkin on, satojatuhansia, ja heitä palvelee vaikkapa Sisuradio.

Syitä lähteä

Uteliaisuus, Suomen hallituksen touhu, matalat palkat, halu nähdä uusia paikkoja.

On tosi voimaannuttavaa huomata pärjäävänsä hyvin omillaan toisella puolen maailmaa!

Sää on helppo syy olla palaamatta Suomeen talvella.

Arki on muualla mukavampaa, ja henkisesti on helppo olla.

Halu elää ainoaa elämäänsä: kokea erilaisia tapoja ja paikkoja. Ajatus pienen Suomen pienien kuvioiden ympärillä pyörimisestä koko elämän ajan ahdistaa ulkomailla elämisen jälkeen vielä enemmän kuin aiemmin.

Halu ymmärtää pakolaisten tilannetta ja kokemuksia lähtömaassa tai pakolaisleireillä ennen heidän saapumistaan Suomeen tai muualle Eurooppaan.

Kaipuu päästä elämään moninaisemmassa ympäristössä. Eikä todellakaan haittaa, että ympäri vuoden voi olla ulkona.

Aluksi se oli seikkailun- ja kokemisen halu. Sitten puoliso. Sitten työ.

Aikaisemmat hyvät kokemukset Englannista, uudet ympyrät, työtilaisuudet, levottomuus.

Vaihtovuoden aikana tunsin olevani elossa enemmän kuin koskaan. Oli selvää, että piti päästä pidemmällekin. Suomessa opiskelussa oli ankea viba, ei luotettu tulevaisuuteen. Halusin jonnekin, jossa alani oli voimissaan ja asenne kohdillaan. Olin myös rakastunut lomamatkalla New Yorkiin, joka oli tuntunut tutulta ensihetkestä lähtien. New Yorkissa vallitsee mahtava vapauden illuusio, joka saa aikaan energisen vipinän.

Syitä palata

Oli ikävä ystäviä.

Suomessa elämistä on oppinut arvostamaan enemmän ulkomailla asumisen jälkeen, varsinkin lasten kannalta.

Suomessa arki on helpompaa ja jopa halvempaa.

Työmahdollisuuteni olivat Suomessa paljon paremmat: Suomessa tuetaan elokuvakulttuuria ja -taidetta. Minulle ei sopinut amerikkalainen verkostoitumispakko ja strategioiden laatiminen uran käyntiin saamiseksi. Suomessa energian voi ohjata sen sijaan tekemiseen ja sisältöön.

Suomessa perheitä tuetaan fantastisella tavalla, Amerikassa ei.

Emme ehkä muuttaisi takaisin Suomeen, mutta lähemmäs kotia muualle Eurooppaan olemme harkinneet.

Lähde: ulkosuomalaisten haastattelut

Intiasta Yhdysvaltoihin

Jo 3,3 prosenttia koko maailman väestöstä on jättänyt synnyinmaansa. Tällä hetkellä intialaiset muuttavat maailmassa eniten.

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM arvioi tämän vuoden alussa julkaistussa raportissaan, että tällä hetkellä maailmassa on noin 244 miljoonaa siirtolaista. Tämä on 3,3 prosenttia maailman väestöstä.

Ehdottomasti suurin osa maailman väestöstä pysyy siis paikoillaan. Siirtolaisten määrä on kasvanut, mutta siirtolaisten osuus maailman väestöstä pysyy varsin tasaisena. Vuonna 1990 siirtolaisia oli 153 miljoonaa ja vuonna 1970 vain 84 miljoonaa eli 2,3 prosenttia maapallon väestöstä.

Kansainvälisistä siirtolaisista 52 prosenttia oli miehiä, 48 prosenttia naisia.

Suurin osa siirtolaisista muuttaa toiseen maahan työn takia. Kansainvälinen tahdonvastainen siirtolaisuus oli ennätyksellisen korkealla. Maan sisäisten tahdonvastaisten siirtolaisten määrä oli yli 40 miljoonaa ja rajan yli lähteneiden pakolaisten yli 22 miljoonaa.

Noin 62 prosenttia siirtolaisista on päätynyt Eurooppaan tai Aasiaan, 75 miljoonaa kumpaankin. Pohjois-Amerikkaan on päätynyt 54 prosenttia kansainvälisistä muuttajista ja Afrikkaan yhdeksän prosenttia.

Yhdysvallat on ollut siirtolaisten pääkohde vuodesta 1970 alkaen. Sinä aikana maan ulkomaalaistaustaisten osuus on lähes nelinkertaistunut alle 12 miljoonasta vuoden 2015 huikeaan 46,6 miljoonaan.

Eniten siirtolaisia muutti vuonna 2015 Yhdysvaltoihin, yli 1,4 miljoonaa. Toisena oli Saksa, jonne ihmisiä saapui reilut 1,1 miljoonaa. Seuraavaksi suosituimmat maat olivat Venäjä, Saudi-Arabia, Britannia, Arabiemiraatit, Kanada, Ranska, Australia, Espanja ja Italia.

Eniten siirtolaisia lähti Intiaasta, Meksikosta, Venäjältaä, Kiinasta, Bangladeshista, Pakistanista, Ukrainasta, Filippiineiltä, Syyriasta ja Britanniasta.

Suomen maahanmuuttoviraston Migrin mukaan tänne on tullut kuluneen vuoden aikana eniten ihmisiä Venäjältä, Irakista, Kiinasta, Intiasta, Vietnamista, Afganistanista, Somaliasta ja Ukrainasta.

Lähteet: IOM, World Migration Report 2018, Migri