1) Mikä on ollut vaarallisin keikka, minkä olet lentänyt?
Sudanissa lentokonettani ammuttiin. Toisella kertaa olin humanitaarisessa leirissä ja siellä oli aseellinen taistelu keskellä yötä. Silloin jouduin heittäytymään teltan pohjalle ja odottamaan, että tilanne menee ohi.
Mongoliassa ei ole samalla tapaa vaarallista, mutta täällä on äärimmäiset sääolosuhteet ja sellaisia alueita, että jos siellä sattuu jotain, niin apua on vaikea saada. Mutta meillä on asianmukainen koulutus tällaisiin tilanteisiin. Se parantaa valmiuksia selviytyä ja ennakoida tilanteita.
2) Miten olet päätynyt nykyisiin tehtäviisi?
Isoäitini lähti Yhdysvaltoihin 17-vuotiaana vuonna 1925. Äitini on ollut sotalapsena Ruotsissa. Sieltä tulee reissuvietti. Kutsumukseni lentäjäksi tuli samassa hetkessä, kun uskonratkaisuni. Silloin ymmärsin, että haluan olla tämäntyyppisissä työtehtävissä. Vuonna 1993 lähdimme perheen kanssa Tansaniaan. Olemme yhä samalla reissulla.
3) Perheesi on asunut ulkomailla nyt 25 vuotta. Miten suomalaisuus näkyy elämässänne Mongoliassa?
Täältä ei saa mölkkyä, mutta valmistimme pelin itse. Menimme puistoon pelaamaan ja paikalle tuli heti porukkaa. Olemme myös joskus viettäneet Kalevalan päivää katsomalla elokuvan tai Runebergin päivää lausumalla Runebergin runoja.
4) Minkälainen on tyypillinen työpäiväsi?
Heräsin tänään kolmelta ja lähdin ilmaan 5.30. Haimme maaseudulta vauvan, joka oli heikossa hapessa. Toimme hänet Ulaanbaatariin sairaalaan.
Sairaskuljetusten lisäksi teemme koulutuslentoja. Meillä on tiimi sairaanhoitajia, jotka tekevät ensiapukoulutusta, ja sen lisäksi myös talouteen ja seurakuntiin liittyvää sekä sotilaiden parissa tehtävää koulutusta. Yksi kuljettamamme ryhmä keskittyy lasten fysioterapiaprojektiin.
5) Olit Mongoliassa edellisen kerran vuosituhannen vaihteessa. Miten maa on muuttunut?
Ulaanbaatarissa on paljon uusia rakennuksia, ja maassa on uusia teitä. Täällä on enemmän autoja kuin aikaisemmin. Pääkaupungin asukasluku on tuplaantunut. Ihmiset muuttavat maalta kaupunkiin paremman elämän toivossa.
6) Miten näet sen, että tarjoatte palveluja, jotka yleensä tarjoaa valtio?
Sosialistisena aikana Mongoliassa lennettiin venäläisillä koneilla ristiin rastiin. Systeemin muuttumisen jälkeen lentotoimintaan ei ole ollut enää varaa.
Mongoliassa ilmaliikenne on iso osa liikkumista, sillä tieverkostoa ei ole. Eikä tänne kannata rakentaakaan, koska maaseudulla on niin vähän asukkaita, jotka asuvat kaukana toisistaan. Paimentolaiset liikkuvat paikasta toiseen.
Mongoliassa ilmaliikenne on iso osa liikkumista, sillä tieverkostoa ei ole.
Meillä lähetyslentäjillä on periaate: toimimme siellä, missä meitä tarvitaan. Jos emme hae potilaita maaseudulta, he eivät pääse sieltä kuin autolla. Se on huono vaihtoehto, jos on kiire.
7) Miten Mongoliassa suhtaudutaan kristilliseen taustaasi?
Emme ole törmäyskurssilla. Jos menemme paikallisten kanssa jonnekin, siihen liittyy aina rituaaleja. Maaseudulla liikkuessa pysähdymme ovoo-kivikasoille, joita kierretään myötäpäivään ja niihin pirskotellaan maitoa ja vodkaa. Koska shamanismilla voidaan tehdä niin hyvää kuin pahaa, siihen voi liittyä myös pelkoa.
Pidämme uskoa esillä esimerkin avulla. Yritämme edetä rakentavasti.
8) Olet lukenut itsesi tohtoriksi. Miten opiskelulle on riittänyt aikaa?
Olen opiskellut työn ohessa. Se oli pitkä prosessi, mutta minulla oli kova motivaatio, joten painoin tutkinnot läpi. Jos on tällaisen lento-organisaation johtotehtävissä, tarvitaan kaupallisen alan ja johtamisen osaamista.
Tohtorintyössäni tutkin lähetyslentäjien kaltaisten puskalentäjien olosuhteita ja koulutusmallia. Siitä ei ole ollut aikaisemmin juuri tutkimusta. Tämäntyyppiset lentäjät eivät yleensä ole kynäilijöitä: heillä on tieto hallussa, mutta sitä ei ole dokumentoitu mitenkään.
9) Millaisena näet Suomen roolin Mongolian tukijana?
Mongolit ottavat kaiken opin, mikä on hyödyllistä, ja tekevät sitten perässä omalla tavallaan tai joskus jopa paremmin. Siitä syntyy omanlaisia innovaatioita.
Täällä koulutetaan opettajia suomalaisen osaamisen avulla. Tällaista yhteistyötä kannattaisi viedä eteenpäin ja vahvistaa.
10) Mikä saa sinut jatkamaan työtäsi?
Minulla on yhä kutsumus, jonka sain yli 30 vuotta sitten. Järjestön arvopohja on yhtenevä sen kanssa, mitä itse haluan olla tekemässä. Tarkoitus on tuoda positiivista muutosta ihmisten elämään, olipa se muutos fyysistä tai hengellistä. Välillä pelastamme ihmishenkiä.
Roy Rissanen työskentelee lentäjänä krisitillisessä Mission Aviation Fellowship -järjestössä, jonka palveluita käyttävät muun muassa YK ja WHO.