Artikkelikuva
Freshlyground esiintyy Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingin Kaisaniemen puiston Savanni-lavalla lauantaina 26.5. klo 18.

Etelä-Afrikan ääni: rohkean bändin uusi levy käsittelee addiktioita

Maailma kylässä -festivaaleilla esiintyvä Freshlyground tuo kappaleissaan esille poliittista sanomaa.

Eteläafrikkalaisyhtye Freshlyground nousi suuren yleisön tietouteen Shakiran kanssa levytetyllä Waka Waka -kappaleella 2010. Toukokuussa se nähdään Helsingissä.

Omimmillaan 16-vuotias yhtye on eri musiikkityylejä yhdistelevissä kappaleissa, joissa kaikuu vahva poliittinen sanoma.

”Kirjoitan Etelä-Afrikan ja maailman kansalaisena. Minulla on oikeus sanoa, jos jokin asia ei mielestäni ole oikein yhteiskunnassa”, bändin laulaja-laulunkirjoittaja Zolani Mahola sanoo.

Vuonna 2010 Freshlygroundin pääsy Zimbabween evättiin, koska yhtye kritisoi maan presidentti Robert Mugabea Chicken to Change -kappaleellaan. Taloudellisesta sortamisesta kertova Banana Republic -sinkku puolestaan julkaistiin viime vuonna Etelä-Afrikan ensimmäisten vapaiden vaalien muistopäivänä kannanottona maan presidentti Jacob Zumaa vastaan.

Zimbabwessa ja Etelä-Afrikassa on eletty poliittista murroskautta sen jälkeen, kun molempien maiden presidentit joutuivat luopumaan vallasta korruptiosyytteiden saattelemina.

”Olen tyytyväinen, mutta en uskalla iloita muutoksista liikaa. Korruptio elää yhä kaikkialla hallituksesta lähtien”, Mahola kommentoi.

Laulaja uskoo, että monet Afrikan maiden kehitysongelmat juontavat juurensa jo kolonialismin ajalta. Reilun toiminnan historia puuttuu yhä.

”Ihmiset ihmettelevät, miksi kolonialismista tai apartheidista pitää yhä puhua. Siksi, että ne vaikuttavat edelleen rakenteissa. Rasismi ei enää ole niin ilmeistä, mutta monet tärkeät virat ovat valkoisilla.”

Yhtyeen seitsemäs albumi ilmestyi huhtikuun alussa. Nimikkokappale Can’t Stop kertoo toisenlaisista vallanpitäjistä – addiktioista. ”Minulla kyse on ruoasta ja alkoholista. Moni kamppailee vaikkapa huumeiden tai vallanhimon kanssa. Addiktioista haetaan apua, kun keinot käsitellä tunteita puuttuvat”, Mahola sanoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!