Artikkelikuva

Intialainen kuvaajakonkari: Unohtakaa tekniikka

Intialaisen valokuvan isänä tunnettu Raghu Rai neuvoo ikuistamaan hetken sellaisenaan.

”Minne tahansa menen, valokuvaan”, Raghu Rai, 75, sanoo. Kamera roikkuu miehen olalla aivan kuin kiinni kasvanut ylimääräinen ruumiinosa.

50 vuoden aikana Rai on ikuistanut muun muassa Kashmirin konfliktin ja Bhopalin myrkkykaasuonnettomuuden vaiheita. Alun perin Raista piti tulla insinööri, isänsä toiveesta.

”Haaveilin muusikon urasta, mutta isäni piti sitä hölynpölynä. Hänen mielestään minusta ei voinut tulla viihdyttäjää, joten opiskelin insinööriksi. Vihasin kuitenkin toimistotyötä.”

Valokuvauksen Rai löysi valokuvaajaveljensä Sharampal Chowdryn luona Delhissä.

”Aluksi halusin kuvata kaiken oppikirjan mukaan. Vähitellen ymmärsin, että luonto ja elämä ovat niin nopeita ja liikkuvia, ettei kuvaa voi rakentaa päässään etukäteen.

Kuvauskohteet on osattava ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat.”

Rai ei omien sanojensa mukaan noudata minkäänlaista tekniikkaa.

”Kun et ole ohjelmoitu tekemään tiettyjä asioita tietyllä tavalla, kykenet paremmin vangitsemaan tunteita, henkeä ja tunnelmaa. Jos minun täytyisi tehdä kirja Helsingistä, se ei veisi minulta kuin muutaman viikon, sillä en olisi tekemässä kirjaa matkailuneuvonnalle, vaan se olisi yksilön näkemys.”

Rai on kuvannut Äiti Teresaa, Dalai-lamaa ja Intian pääministeri Indira Gandhia.

Suhde Gandhin kanssa oli monimutkainen. Pääministeri ihaili Raita ja palkitsi tämän työstään. Vuonna 1975 säädetyn poikkeuslajin myötä pääministerin asema alkoi horjua, eikä Rai epäröinyt näyttää sitä kuvissaan. Kun Gandhi hävisi vaalit 1977, Raita syytettiin petturiksi.

”Kuvajournalisti ei voi olla lojaali yhdellekään poliitikolle tai puolueelle. Se on journalistisesti väärin. Ainoastaan koirat ovat lojaaleja, koska niitä ruokitaan. Minun lojaaliuteni nojaa siihen, että vangitsen totuuden kuviini, on se sitten ketä tahansa vastaan.”

Äiti Teresan kanssa Rai puolestaan ystävystyi.

”Äiti Teresa opetti minulle paljon. Hän oli todella lempeä ja rakastava, mutta yhtä aikaa kova. Hän kohteli kaikkia samalla tavalla, oli kyse sitten kadulla olevasta miehestä, minusta valokuvaajana tai vaikka ministeristä. Poliitikkojen kanssa voi olla armoton, mutta köyhien kohdalla on varottava, ettei läsnäolollaan satuta ketään.”

Hienovaraisuuden lisäksi tärkeää kuvaajalle onkin Rain mielestä läsnäolo.

Raghu Rai vieraili Suomessa DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalilla helmikuussa.

Kirjoittaja toteaa

”Raghu vaikuttaa yhtä aikaa lempeältä ja haastavalta persoonalta, jolla on paljon mielipiteitä – oli kyse sitten valokuvauksesta, nuorison puhetyylistä tai revityistä farkuista.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!