Artikkelikuva

Absurdistan: Fantasiahauta-arkkuja ja botox-kameleita

Tällä kertaa Absurdistanissa tutustaan muun muassa kameleiden kauneuskilpailuihin.

1) Haamutyöntekijöille potkut

Argentiinan presidentti Macri uhkaa pistää lusmut valtion virkamiehet ojennukseen. Parlamenttiin on otettu käyttöön sormenjäljen tunnistukseen perustuva paikallaolojärjestelmä, joka on paljastanut noin 200 työntekijän olleen poissa töistä pitkiä aikoja ilman syytä. Nyt haamujengiä uhkaa potkut!

2) Fantasiaa monttuun

Ghanasta löytyy joukko hieman erikoisemmin orientoituneita hauta-arkun rakentajia, jotka valmistavat asiakkailleen fantasia-arkkuja. Se voi olla vaikkapa kengän tai leijonan muotoinen, ja arkun on tarkoitus johdattaa vainaja jatkamaan ammatissaan myös kuoleman jälkeisessä elämässä.

3) Juoppopappa kierroksilla

Poliisilla oli kädet täynnä Bretagnessa Länsi-Ranskassa, kun reippaasti juopunut 73-vuotias hyppäsi auton rattiin ja hurautteli liikenneympyrää 17 kierrosta ympäri, ennen kuin viranomaiset saivat hänet taltutettua. Mies ei muka kuullut poliisin sireenejä. Hurvittelua ranskalaistyyliin, sanomme me.

4) Ken on heistä kaikkein kaunein?

Saudi-Arabiassa järjestettiin suuri kameleiden kauneuskilpailu, ovathan upeat eläimet paikallisten kasvattajien ylpeydenaihe. Valitettavasti tänä vuonna noin tusina kamelia jouduttiin diskaamaan, sillä omistajat käyttivät niihin botoxia. Muhkeat huulet ovat kameleillakin arvossa!

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!