1) Teetkö heräteostoksia?
Jos jossain sorrun herätepuolelle, niin se on urheilu, koska olen intohimoinen urheilija. Välillä siinä voi mennä järki ja tunteet sekaisin, jos tarvitsee uudet sukset.
Toisaalta minulle yksi äärimmäisen suuri motivaatio tehdä tätä työtä on, että Suomessa säilyisivät kunnon talvet ja täällä pystyisi hiihtämään tulevaisuudessakin.
2) Minkälainen kuluttaja olet?
Aika harkitseva. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä harkitsevammaksi muutun. Tietenkin työni puolesta tiedänkin paljon, joten jos pitää tehdä isompia hankintoja, niin teen myös paljon taustatyötä.
3) Kertyykö ruokahävikkiä?
Aika hyvin sen välttäminen onnistuu kahden aikuisen taloudessa, mutta en voi sanoa, että se olisi täysi nolla. Välillä on sellaisia viikkoja, että on pitkiä päiviä tai olemme työreissuissa, niin kyllä jääkaappiin on jotain jäänyt. Hukkaan heittäminen harmittaa ihan hirveästi. Ruokahävikki on turha ympäristörasite ja ratkaisu on, että syödään mitä ostetaan tai otetaan.
Kasvatamme paljon ruokaa itse. Kesäkaudella meillä on iso kasvimaa, josta löytyvät yrtit, salaatit, tomaatit, chilit ja valkosipulit. Koska olen itse kotoisin maalta, oma kasvimaa tuntuu luonnolliselta.
”Hukkaan heittäminen harmittaa ihan hirveästi.”
4) Miten kiinnostuit ympäristöasioista?
Jo lapsesta asti olen liikkunut paljon luonnossa, sillä olen kotoisin maatilalta Pohjois-Pohjanmaalta. Näin, mistä ruoka tulee ja aloin ymmärtää, miten sitä tuotetaan – ja ylipäätänsä luonnonvarojen hyödyntämistä.
Lukioikäisenä perustin ystävieni kanssa kierrätyskeskuksen, ja pyöritimme sitä Vihannin osuuskaupan alakerrassa vapaaehtoisvoimin. Tavara kiersi ilmaiseksi. Se oli siihen aikaan uutta, Suomessa ei ollut kierrätyskeskuksia muualla kuin Helsingissä. 16-vuotiaina kävimme pokkaamassa työstämme ympäristöpalkinnon Oulun maaherran toimistolta.
5) Miten sinusta tuli vastuullisuusjohtaja?
Ympäristöasioilla on nuori historia. Nuoruudessani iso kysymys olikin, miten lähteä opiskelemaan tätä. Päädyin opiskelemaan ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi ja 16 vuotta sitten aloitin S-ryhmän hankinta- ja logistiikka-asiantuntijana.
Siirryin SOK:lle monenlaisien tehtävien kautta kehittämään vastuullisuutta vuonna 2009. Nykyisin kuvailen itseäni humaaniksi insinööriksi, koska työhöni kuuluu ympäristökysymysten lisäksi muun muassa ihmisoikeudet ja eettiset periaatteet.
6) Finnwatch paljasti muutama vuosi sitten ihmisoikeusrikkomuksia mehujen alihankintaketjuissa. Aiheesta kumpusi Thaimaassa iso oikeudenkäynti, jossa S-ryhmä oli todistamassa raportin tutkijan puolesta. Mitä ajattelet asiasta näin jälkeen päin?
Olin tapauksessa mukana tiiviisti alusta saakka ja olin myös Thaimaassa seuraamassa oikeudenkäyntiä. Sen lopputulemahan ei ollut se, mihin uskoimme ja mitä toivoimme. (Tutkija Andy Hall tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen paikallisen ananasmehutehtaan epäeettisen toiminnan paljastamisesta.).
Saimme paljon myönteistä palautetta siitä, että arvostamme ihmisoikeusaktivistien työtä. Kun teimme päätöksen lähteä todistamaan Hallin puolesta, en uskonut, että siitä tulisi niin merkittävä kansainvälinen kysymys.
7) Miten näet järjestöjen merkityksen tapauksen jälkeen?
Läpinäkyvyydestä ei saa rankaista ja kansalaisyhteiskunnalla pitää olla mahdollisuus toimia. Se on yritystenkin etu, emmehän me voi olla läsnä joka paikassa koko ajan. On tärkeää, että järjestöt pystyvät toimimaan ja raportoimaan epäkohdista. Näen ne aktiivisina, meitä sparraavina toimijoina.
8) Pidätkö itseäsi maailmanparantajana?
Haluan olla sellainen maailmanparantaja, joka löytää asioita, joilla saadaan aikaan todellista vaikutusta. Tykkään etsiä isoja muutoksia ja megatrendejä.
On mahtavaa, että on globaalit kestävän kehityksen tavoitteet, ja mekin olemme rakentaneet omaa vastuullisuustyötämme näiden pohjalle. Olemme osuustoiminnallinen yritys, joten asiakkaat ja kuluttajat ovat meidän omistajiamme. Niinpä on luonnollista, että meillä on vähän pitkäjänteisempi katsantokanta asioihin. Meille keskeinen sidosryhmä ovat myös tulevat sukupolvet.
9) Millaista on olla naisjohtaja?
Lähtökohtaisestihan meillä on työelämässä yhdenvertaiset mahdollisuudet, mutta yksi iso kysymys on se, miten naiset pääsisivät asiantuntija- tai päällikkötasosta sille seuraavalle tasolle.
Pitää olla paljon omaa uskallusta haastaa itseään koko ajan yhä vaativimpiin tehtäviin. Verkostojen ja sparraajien verkostoa tarvitaan, ja sitä naisten tulisi itse aktiivisesti rakentaa. Tarvitsemme tukea.
10) Kuka on esikuvasi?
Isoäitini. Hän teki Outokummulla pitkän uran. Isoäiti ei suostunut jättämään omaa työtään, kun meni naimisiin, vaan ukki muutti hänen perässään. Se on ollut poikkeuksellista siihen aikaan.
Sieltä olen saanut urani merkityksen, sinnikkyydenkin.