Artikkelikuva

Vain joka neljännellä maailmassa on hyvä työpaikka

Gallup osoittaa, että hyvin harvalla ihmisellä maailmassa on hyvä työpaikka.

Suurin osa ihmisistä haaveillee hyvästä tai erinomaisesta työpaikasta. Tämä on selvinnyt Gallupin tutkimuksissa vuodesta toiseen. Vuonna 2016 Gallup tutki, kuinka monella ihmisellä maailmassa on hyvä työpaikka. Tulos: aika harvalla.

Koska ”hyvä” on varsin subjektiivinen käsite, Gallup päätti määritellä standardin: hyvä työpaikka tarjoaa työtä Gallupin tulkinnan mukaan yli 30 tuntia viikossa ja maksaa säännöllistä palkkaa. Näin laskettuna maailman aikuisväestöstä vain 26 prosentilla on hyvä työpaikka.

Kun ihmisiltä kysyttiin myös, ovatko he sitoutuneita työhönsä (jos sellainen on), vain 14 prosenttia vastasi myöntävästi. Heillä Gallupin mukaan on erinomainen työ.

Hyvä työpaikka on siis noin 1,3 miljardilla ihmisellä. Noin miljardi työllistää itsensä, 700 miljoonaa tekee osa-aikatyötä ja 250 miljoonaa on työttömänä. Loput 500 miljoonaa on työvoiman ulkopuolella, esimerkiksi kotona hoitamassa lapsia.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!