Sri Lankan komeat matkailumainokset BBC:llä esittelevät sileähiekkaisten rantojen rauhaa ja vihreinä vuoristossa kumpuilevia teeplantaaseja. Kyyneleen muotoisen Sri Lankan saarivaltion pohjoisosan maaseudulla odottaa toinen todellisuus, jossa pitkän sisällissodan arpia parsitaan yhä kokoon.

A34-valtatie ylittää Nanthikadal-joen vain kahden auton levyisenä. Vyötäröään myöten laguunissa kahlaavat kalastajat heittelevät verkkojaan vesille sillan vasemmalla puolella. Oikealla joki laskee Intian valtamereen. Sillan pohjoispään tarkastuspisteellä maastopukuiset Sri Lankan armeijan sotilaat norkoilevat toimistonsa reunustalla. Täällä Sri Lankan hallituksen joukot tuhosivat Tamilitiikereiden ylimmän johdon.

Katolisen kirkon nunna, sisar Nichola ei halua pysäyttää autoa valokuvia varten. Hän on järjestänyt meille mahdollisuuden matkata pohjoiseen Vannin maakuntaan tapaamaan naisia, joille sisällissodan aiheuttama konflikti on yhä totta.

”Katsotaan paluumatkalla”, hän ehdottaa ja kiirehtii eteenpäin kohti määränpäätämme, jolla on haastava nimi: Puthukkudiyiruppu.

26-vuotinen sota kulminoitui keväällä 2009 maan koillisosassa Mullaitivun alueella sijaitsevaan Puthukkudiyiruppun kaupunkiin. Tamilitiikereiden antautumista edeltävien päivien taisteluissa kuoli jopa 20 000 ihmistä. Suurin osa uhreista oli siviilejä, jotka joutuivat Sri Lankan armeijan kranaattituleen.

”Laguunissa kellui satoja ruumiita”, kertoo Nichola kaartaessamme pastellinvärisen viidakkoluostarin pihaan.

Sodan katsotaan päättyneen toukokuun 18. päivänä 2009, kun Sri Lankan armeija ilmoitti tappaneensa Tamilitiikereiden johtajan Velupillai Prabhakaranin, jonka oli ollut määrä antautua muutamien tamilisissipäälliköiden kanssa. Separatistivastarinta murtui. Silti Sri Lankan hallitus pitää pohjoisen tamilialuetta erityistarkkailussa.

”Sota on yhä läsnä. Sri Lankan armeija on edelleen läsnä. He pitävät silmällä alueen tamiliväestöä”, sisar Nichola toteaa, ennen kuin hänen käsilaukussaan alkavat soida kirkonkellot. ”Kyllä Isä. Jumalan siunausta…”, nunna vastaa puhelimeensa.

Sillä välin on hyvä selvittää, että Intiasta muinaisina aikoina Sri Lankan pohjoisosaan saapuneista tamileista suurin osa on hinduja. Se on yksi erottava tekijä tamilien ja buddhalaisen enemmistökansan sinhaleesien välillä.

Katolinen kirkko on auttanut pohjoisen tamileja sodan jälkeen. Yksi sisar Nicholan ja hänen kollegoidensa tehtävistä on tukea yksinhuoltajaäitejä.

Maan pohjoisosissa on arviolta jopa 40 000 sotaleskeä ja 50 000 naisen yksin elättämää kotitaloutta. Patriarkaalisessa Sri Lankassa naisilla on miehiä vähemmän oikeuksia ja mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi elinkeinoelämään.

Centre for Women & Developmentin (CWD) 2013 julkaiseman raportin mukaan sota ja sen jälkeinen tilanne heikensivät pohjoisen naisten asemaa entisestään. Turvattomuutta lisäsivät miespuolisten perheenjäsenten puuttuminen ja alueen heikko jälleenrakennus.

”Kun monista asumuksista puuttuu jopa lukittava ovi, on naisten kokema turvattomuus kasvanut”, raportti selvittää.  

Sisar Nichola tuntee naisten huolet. ”Sota päättyi seitsemän vuotta sitten, mutta ihmisiä katoaa yhä. Tamilialueita hallitaan pelolla. Peloissaan ovat erityisesti yksin asuvat naiset, joiden perheiden miehet ovat kuolleet, kadonneet sodassa tai joutuneet vankilaan”, hän sanoo.

Mary Stella Natkunam, 46:

”Vanhin poikani joutui ensin LTTE:n sieppaamaksi. Sitten armeija nappasi hänet 2009, kun hän loukkaantui kranaattitulessa yrittäessään paeta LTTE:ltä.

Keväällä 2013 hän pääsi vapaaksi sen jälkeen, kun häntä painostettiin tunnustamaan olevansa Tamilitiikeri. Häntä kidutettiin vankilassa ja hän on liian sairas ja traumatisoitunut tehdäkseen töitä. Lisäksi hänen loukkaantunut jalkansa on lyhyempi kuin toinen.

Nuoremmalla pojallani on pyörtymiskohtauksia, joiden aikana hänen suustaan ja nenästään vuotaa verta. Joudun viemään hänet viiden tunnin bussimatkan päähän Jaffnan sairaalaan. Lääkärit eivät tiedä mikä häntä vaivaa, mutta vaiva alkoi, kun olimme nälissämme pakolaisleirillä.

Toivoisin, että hallitus antaisi meidän elää rauhassa, mutta tilanne muuttuu vain pahemmaksi. Ihmisiä pidätetään edelleen koko ajan eikä kukaan kerro miksi.

Hallituksen mukaan armeijan pitäisi auttaa, mutta jos pyydämme heidän apuaan, he nauravat. Erityisesti he kiusaavat meitä sotaleskiä, koska tietävät meidän pelkäävän. He heittelevät kiviä talojemme seiniin ja laulavat loukkaavia lauluja tamileista.

Pelkään ja olen väsynyt näkemään heitä. Joskus he kyselevät ohimennen miehestäni ja lapsistani ja tiedustelevat missä he ovat. Iltaisin he tulevat humalassa koputtelemaan ovillemme, mutta emme kerro heille enää mitään. Miten kauan tällainen voi jatkua? ”

Iruthayarani Ketrieeswaran, 36:

”Minut ja poikani on eristetty muista ihmisistä. Armeija ei päästänyt meitä 2012 pakolaisleiriltä kotiin, vaan osoitti minulle pienen maapalan keskeltä viidakkoa. Olin kaksin viisivuotiaan poikani kanssa ja minua pelotti, mutta en voinut muuta kuin raivata kasvustoa paljain käsin saadakseni tehtyä meille jonkinlaisen nukkumapaikan. Nykyään meillä on pieni talo, mutta minulla ei ole ollut varaa rakentaa sitä valmiiksi.

Hallitus pitää edelleen joukkojaan täällä, vaikka sota päättyi jo vuosia sitten. Hallituksen mukaan sotilaat valvovat turvallisuutta, mutta eivät he ainakaan meitä suojele, päinvastoin yrittävät pelotella.

Olen kuullut heidän monesti huutelevan perääni kaikenlaisia törkeyksiä ja kuvailevan mitä he tekisivät minulle pimeän tullen. Joskus iltaisin he tulevat juovuksissa talolleni. Se pelottaa minua, koska talossamme ei ole kunnollista ovea.

Mieheni ammuttiin kuoliaaksi pellolle vuonna 2007. Hän ei osallistunut sotimiseen, mutta oli väärässä paikassa. Minä odotin silloin esikoispoikaamme. Myös vanhempani kuolivat sodassa.  Olen ollut siitä asti yksin.”

Mary Angela Premadasa, 52:

”Tyttäreni kaverit kertoivat, että armeija otti hänet kiinni Mullivaikalissa ja vei mukanaan. Hän oli vasta 14-vuotias! Tämä tapahtui vuonna 2007 enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen.  Hän saattaa olla vankilassa Colombossa.

Minä, toinen tyttäreni ja kaksi poikaani jouduimme pakolaisleirille vuonna 2009.

Kerran paikalle tuli armeijan bussi ja sotilaat kutsuivat sen luokse kaikki, joiden lapsi oli kadoksissa. Emme kuitenkaan saaneet nähdä, keitä bussin kyydissä oli. He näyttivät minulle kuvaa, josta tunnistin tyttäreni, mutta en saanut nähdä häntä. Sotilaat sanoivat, että saan nähdä tyttäreni, kunhan asetun. Sitä päivää ei kuitenkaan ole tullut, vaikka pääsimme leiriltä jo vuosia sitten.

Olen kirkon avulla perustanut pienen kaupan. Armeija vahtii meitä koko ajan. Sotilaat tulevat heti kyselemään missä olen ollut, jos olen pois yhdenkin päivän käydäkseni sairaalassa tai hoitamassa muita asioita.

Olen niin väsynyt tähän enkä ole ainoa. En halua rahaa enkä mitään muuta kuin tietää, mitä lapselleni on tapahtunut ja onko hän elossa vai ei.”

Kuinka matkustaa eettisesti Sri Lankassa?

Ihmisoikeusrikoksista epäilty armeija omistaa Sri Lankassa monia turismille tyypillisiä yrityksiä: hotelleja, ravintoloita ja jopa golf-kentän ja valasretkiyrityksiä.

Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtajan Tytti McVeighin mukaan tavallisen matkailijan kannattaa yrittää ottaa kohteestaan selvää etukäteen ja tehdä tietoisia valintoja esimerkiksi majoituksen suhteen.

Yhdistys ei yleensä suosittele boikotoimaan Sri Lankan kaltaisia maita, vaikka niiden ihmisoikeustilanne olisikin kestämätön.

”Boikotoiminen on huono valinta, koska tavallisten paikallisten ihmisten elinkeino voi riippua turismista. Eettisestä näkökulmasta tärkeintä on yrittää varmistaa, että rahat eivät päädy sellaisille tahoille, jotka ovat syyllisiä ihmisoikeusloukkauksiin”, McVeigh sanoo.

Tavallinen turisti voi yrittää valita perheiden omistamia majoituspaikkoja ja ravintoloita. Maan hallitus on vuodesta 2009 asti harjoittanut pohjoisella Vannin alueella ”sinhaloimista”, jonka seurauksena tamilivähemmistön uskonnollisia paikkoja on hävitetty ja armeija on ottanut heidän maitaan ja yrityksiään haltuunsa. Tarkoituksena on ollut siirtää alue sinhaleesien haltuun ja myös turistit on yritetty ohjata tukemaan alueen sinhaleesien, käytännössä paikalla partioivan armeijan, toimeentuloa.

Lisätietoa eettisestä turismista Sri Lankassa voi saada kansalaisjärjestöiltä kuten www.srilankacampaign.org, joka on listannut sivustollaan ohjeita siihen kuinka turisti voi välttää rahojensa päätymisen erityisesti Sri Lankan armeijan kirstuun.

Fakta: Sri Lankan sisällissota

Sri Lankan sisällissota (1983–2009) alkoi, kun tamilivähemmistön aseellinen itsenäisyysrintama Liberation Tigers of Tamil Eelam (LTTE) alkoi vaatia maan pohjoisosien itsenäisyyttä.

Sodan on arvioitu tappaneen jopa 100 000 ihmistä ja ajaneen miljoonia pakolaisiksi maan sisällä ja ulkomaille.

Sekä Sri Lankan hallituksen, että LTTE:n epäillään syyllistyneen sodan aikana vakaviin ihmisoikeus- ja sotarikoksiin. Niiden tutkiminen on kesken ja YK:n ihmisoikeusneuvosto on pyytänyt Sri Lankan hallitusta vastaamaan syytöksiin.

Sodan viimeisinä päivinä vuonna 2009 on arvioitu kuolleen jopa 20 000 ihmistä. Heistä suurin osa oli siviilejä. EU:ssakin terroristiliikkeeksi määritelty Tamilitiikereiden separatistijärjestö oli kuukausia pitänyt ihmiskilpenään 100 000–300 000 siviiliä noin kolmen neliökilometrin alueella siinä toivossa, että hallituksen joukot eivät ampuisi kohti.