Minulla on ystävä, joka kysyy kuin lapset, olennaisinta. Olen pari vuotta Pekingissä miettinyt tätä kysymystä: Miten se näkyy, että niitä kiinalaisia on niin paljon?
Kiinalaisia on kohta 1,4 miljardia. Lähes joka viides ihminen maailmassa on kiinalainen.
Pekingissä loma-aikaan turistinähtävyydellä sana miljardi alkaa pyöriä kielellä. Kiinalaisena uutenavuotena otetuissa Kiinan muurin kuvissa ei näy muuria. Näkyy vain muurin mukaan mutkitteleva ihmismassa.
Kiinalaisia tungos ei ahdista yhtä paljon kuin meitä harvalukuisia. Ryysis ei edes satu. Joukkojen läpi voi soljua, kun kukaan ei jännitä vartaloaan, vaan kropat joustavat toistensa ohitse. Kun opin tämän, en enää saanut mustelmia.
Pekingin liikenne näyttää kaaokselta, mutta se toimii jouhevasti. Jokainen vapaa kohta kadusta vallataan heti. Pekingiläisillä on uskomattoman pitkä pinna — tilaa otetaan ärhäkästi, mutta sitä myös annetaan auliisti.
Kiinalaisille paljous on jopa nautinto. Hyvä tunnelma on renao eli kuumameteli, ja sellaista kuuluu juhlissa olla. Yksin olo on kauhistus. Moni kiinalainen ei ole nukkunut eläissään yksin. Ensin on nukuttu perheen kanssa samassa huoneessa, sitten opiskelu- tai työpaikan asuntolassa, sitten puolison kanssa.
Toki kiinalaiset kärsivätkin määrästään. Koululuokissa on helposti viisikymmentä oppilasta, yliopiston asuntolassa suihku sadalle opiskelijalle. Kaikesta on järjetön kilpailu: ennen ruuasta, nyt opiskelupaikoista, työstä, asunnoista, puolisoista.
Henkinen paine näkyy: kiinalaiset kulkevat puolijuoksua, ovat jonossa jo puoli tuntia ennen lentoportin aukaisua, ohittavat ja etuilevat. Tuntuu, että jää ilman, jos ei pidä alati puoliaan.
Syntyvyydensääntely on ollut Kiinassa raakaa puuhaa sterilointeineen ja abortteineen, mutta valtaosa kansasta on sitä kannattanut. Heillä on arjen kokemus liiasta väestä.
Sitä mukaa kun kiinalaiset rikastuvat, heidän määränsä näkyy länsimaissa. Enkä puhu nyt turisteista, joiden paljoutta ihmetellään Euroopassa, vaikka vasta muutama prosentti kiinalaisista on edes hankkinut passin.
Puhun kiinalaisten kasvavasta ostovoimasta. Hollywoodissa mietitään jo nyt elokuviin juonia, jotka läpäisevät myös Kiinan sensuurin. Niihin kiinnitetään kiinalaisnäyttelijöitä jättimarkkinoita miellyttämään. Kun Playboy alkoi pukea naisille kuvissaan edes vähän vaatteita päälle, osasyynä oli pelko konservatiivisen Kiinan brändimarkkinoista. Lehteä ei edes myydä Kiinassa, mutta pupunkorvalogolla myydään kaikkea vaatteista hajuvesiin.
Kiinalaisten kuluttajien nousun myötä vaikeutuu ihmisoikeustyö. Jos joku valtio on ärhäkkä Kiinaa kohtaan, Kiina rankaisee myös maan yrityksiä. Kysykääpä vaikka norjalaisilta, miten kävi, kun kiinalainen toisinajattelija Liu Xiaobo sai Nobelin rauhanpalkinnon.