Ramses-katu, kello 15.00. ”Mies käveli vierelleni ja sanoi: miksi olet noin ihana?” Iran-katu, kello 14:14. ”Auto seurasi minua, ja kuski huuteli jotain, en kuullut kunnolla, mutta hän suikkasi suutaan.”
”Muutama päivä sitten löysin Instagramista sivuston nimeltä prettyarabs, jossa oli omia kuviani ja niiden alla todella järkyttäviä ja epäasiallisia kuvailuja.”
Esimerkit löytyvät egyptiläiseltä seksuaalista häirintää vastustavalta HarassMap –nettisivulta. Viisi vuotta sitten perustettu aloite tähtää siihen, että seksuaalinen häirintä ei olisi enää sosiaalisesti hyväksyttävää.
”Seksuaalista häirintää tapahtuu kaikkialla Egyptissä, ja siitä on tullut arkipäiväistä. Ohikulkijat tai uhri eivät tee asialle mitään, eli tekijä pääsee kuin koira veräjästä”, HarassMapin viestintäpäällikkö Alia Soliman taustoittaa.
Tilastot ovat karuja: YK:n tasa-arvojärjestön vuoden 2013 raportin mukaan jopa 99,3 prosenttia egyptiläisnaisista on kokenut seksuaalista häirintää.
”Kun aloitimme 2010 aihe oli vielä tabu, joten halusimme luoda häirinnän uhreille alustan, jossa he voivat kertoa kokemastaan”, Soliman kertoo.
Syntyi idea digitaalisesta kartasta, johon häirintää kokeneiden tai todistaneiden raportit paikantuisivat. Netin tai tekstiviestin kautta lähetetyissä raporteissa kerrottaisiin lyhyesti mitä ja missä tapahtui. HarassMap oli hitti: nettisivu romahti ilmoitustulvan alla.
Alusta saakka HarassMapissa päätettiin myös kampanjoida jalkautumalla yhteisöihin sekä vaikuttamaan päätöksentekijöihin. Turvalliset koulut ja yliopistot –ohjelmassa vapaaehtoiset käyvät puhumassa opiskelijoiden kanssa koettaen muuttaa heidän katsantokantaansa. Samalla on lobattu menestyksekkäästi häirinnän vastaista linjaa yliopistolla.
Uusin yhteistyökumppani on Kairossa suosittu Uber-taksipalvelu. Vapaaehtoiset puhuvat myös kotinurkillaan vastaantulijoille käyttäen kartan raportteja apuna.
Aloite pyrkii eroon naisia syyllistävästä asenteesta. ”Usein kuulee sanottavan: mitäs pukeutui sillä tavalla, mitäs meni ulos myöhään illalla. Syiden penkominen on ongelmallista, koska ne ovat tekosyitä sille, miksi häirintää tapahtuu. Jos se liittyy siihen, mitä naisella on päällään, miksi niqabiin pukeutuneita naisia ahdistellaan? Jos se kertoo seksuaalisesta turhautumisesta, miksi 8-vuotias poika ahdistelee naisia?” Soliman kysyy.
Yleisesti varsinkaan verbaalista ahdistelua ei pidetä rikoksena. ”Itse ajattelen, että sitä tehdään, koska tekijä tietää, ettei jää kiinni eikä teolla ole seuraamuksia”, Soliman toteaa.
Sitten tuli vuoden 2011 kansannousu ja ennennäkemätön naisten osallistuminen ja näkyminen julkisessa tilassa. Sen takaisku oli naisiin kohdistunut seksuaalinen joukkohäirintä Tahrir-aukiolla. Esiin astui useita häirintää vastustavia kokoonpanoja. Dalia Abdel Hamid vastaa EIPR (Egyptian Organisation for Personal Rights) järjestön gender -ohjelmista, joista yksi oli Häirinnän vastainen operaatio.
”Tärkeintä mitä tapahtui, oli takaiskun vastustus. Julkista seksuaalista häirintäähän oli jo ennen vallankumousta, juhlapyhien ja kansanjuhlien aikaan. Hyökkäysten raakuus kuitenkin kasvoi vallankumouksen aikana.
Vallankumoukselliset nuoret perustivat ruohonjuuritason aloitteita seksuaalista väkivaltaa vastaan metrossa, juhlien aikaan, mielenosoituksissa”, Abdel Hamid kertoo.
Häirinnän uhrit alkoivat esiintyä televisiossa kertomassa kokemastaan. Vuoden 2012 loppu ja seuraavan vuoden alku olivat kansalaisjärjestöille ja liberaaleille kulta-aikaa. Sitten tulivat islamistipresidentti Muhammed Mursin sortopolitiikka ja kesän 2013 suurmielenosoitukset, joissa vaadittiin hänen eroaan.
Ainakin sata naista ilmoitti seksuaalisesta häirinnästä protestiviikon aikana. Armeija tuli väliin, ja presidentiksi valittiin entinen armeijan komentaja Abdel Fattah al-Sisi. Hänen virkaanastujaisiaan juhlittiin Tahrir-aukiolla – ja ainakin neljä naista joutui sairaalahoitoon seksuaalisen ahdistelun vuoksi. Seitsemän miestä pidätettiin.
”Valtio myönsi ensimmäistä kertaa, että meillä on seksuaalisen väkivallan epidemia ja sitä pitää vastustaa,” Abdel Hamid sanoo. Samaa mieltä on myös sukupuolitutkija Yasmine Ibrahim, joka on perustanut digitaalisen museon naisvallankumouksellisille.
”Joukkohäirinnästä tuli skandaali ja kansainvälinen häpeä. Nyt poliisi on taas kaduilla ja valtakunnassaan, he haluavat näyttää, että he hallitsevat taas. Pystyn taas kävelemään metroasemalle, kun ennen siellä oli koko ajan häirintää.”
EIPR:n Abdel Hamidin mukaan häirinnän vastustaminen johti siihen, ettei feminismi ole enää vain eliitin tai naisten asia. ”Jotkut miehet pitivät tehtävänään naisten suojelemista, toiset ajattelivat sitä ihmisoikeuskysymyksenä: kaikkien tulisi saada kulkea kadulla vapaasti.”
Vaikka useimmat aloitteet vieroksuvat sanaa ’feminismi’, Abdel Hamid näkee ne nimenomaan sellaisina. ”Ryhmät eivät ole kiinnostuneita vain seksuaalisesta väkivallasta julkisessa tilassa, vaan myös perheväkivallasta naisten silpomiseen ja aborttiin.”