Bangladeshilaisen ompelijan palkka on lähellä YK:n määrittelemää äärimmäisen köyhyyden rajaa, joka on 1,25 dollaria päivässä. Sillä ei tule toimeen, jos on elätettäviä.
Bangladeshin ammattiliittojen johtajan Roy Ramesh Chandran mukaan 95 prosenttia tehtaista maksaa minimipalkkaa. Työpäivät ovat pidentyneet kappalemääriin perustuvan palkanlaskun yleistyttyä vaatetusalalla.
Bangladeshin vaatetusteollisuutta leimaavat onnettomuudet, joista kuuluisin on Rana Plaza -tehtaan romahdus kolme vuotta sitten. Onnettomuus vaati 1 138 ihmisen hengen. Uutiskynnystä eivät Suomessa yleensä ylitä pienemmät onnettomuudet, joita on muutamia vuodessa. Nekin ovat vaatineet satoja kuolonuhreja.
Bangladesh on noussut nopeasti yhdeksi maailman suurimmista vaatteiden vientimaista. Sen viennistä 80 prosenttia tulee vaateteollisuudesta, josta maa on riippuvainen. Taloudellinen ja poliittinen valta ovat kietoutuneet yhteen.
Länsimaisen brändiyrityksen sisäänostajan näkökulmasta Bangladesh on suurista viejämaista edullisin ja työvoimaa on hyvin saatavilla. Maan huonoja puolia sisäänostajan näkökulmasta ovat koulutetun työvoiman ja keskijohdon vähyys, lakot ja levottomuudet sekä heikko infrastruktuuri, vaatealan tutkijat Gary Gereffi ja Stacey Frederick sanovat.
”Suomalaisyritykset kokevat vastuullisuuden aiempaa tärkeämmäksi, mutta ihmisoikeusajattelu ei ole vielä lyönyt läpi”, toteaa Eettisen kaupan puolesta ry:n reilu vuosi sitten julkaistu selvitys nimeltä Vastuullisia vaatteita?
Yksikään tutkituista suomalaisista yrityksistä ei ole sitoutunut maksamaan elämiseen riittävää palkkaa tavarantoimittajien tehtaiden ompelijoille. Ihmisoikeustyössä tukeudutaan liikaa vastuullisuusjärjestelmä BSCI:hin.
BSCI on laajalle levinnyt länsimaisten yritysten johtama kehitysmaiden ja muiden riskimaiden tehtaiden työoloja ja palkkoja tarkastava vastuujärjestelmä. Kansainvälinen vaatetusalan yritysvastuuta edistävä Clean Clothes -kampanja kritisoi BSCI:tä siitä, ettei se ota mukaan kansalaisjärjestöjä ja ammattiliittoja.
Vaatetusyrityksillä on muitakin vaihtoehtoja tehtaiden työolojen kehittämiseksi: erilaiset järjestöjohtoiset järjestelmät. Sellaisia ovat esimerkiksi Fair Wear Foundation ja Britanniasta alkunsa saanut Ethical Trading Initiative.
Ihmisoikeusajattelu onkin uutta yritysmaailmassa, mutta ongelmat vanhat: ylipitkät työpäivät, riittämättömät palkat, lapsityö, pakkotyökäytännöt, puutteet työterveydessä ja -turvallisuudessa.
Kaivattua buustia antoivat osaltaan YK:n yritysten ja ihmisoikeuksien ohjaavat periaatteet, niin sanottu Ruggien prosessi. Professori John Ruggie sai YK:n pääsihteeriltä Kofi Annanilta 2005 toimeksiannon sääntöjen luomiseksi, joiden mukaan ihmisoikeudet huomioitaisiin paremmin yritystoiminnassa.
Lopputulos sai kiitosta yrityksiltä, ammattiliitoilta ja järjestöiltä, vaikka osa toivoi sääntöjä sitovammiksi.
YK:n yritysten ja ihmisoikeuksien ohjaavat periaatteet johtivat maailmalla uudistuksiin yritysvastuun edistämisessä. Suomessa brändiyritysten vastuullisuutta halpatuotannon eettisistä ongelmista eivät säätele mitkään lait.
Suomalaiset yritykset voitaisiin velvoittaa lailla valvomaan tavarantoimittajiensa työoloja, kuten järjestöt ja ammattiliitot ovat vaatineet. Ruggien periaatteiden mukaan yrityksillä on velvollisuus valvoa ja kehittää työoloja, vaikka kyseessä olisi alihankintasuhde.
Uutta lainsäädäntöä ei kuitenkaan ole Suomeen tulossa. Vaikka yrityksille vapaaehtoisesta yritysvastuusta on ollut puhetta ja tehtaiden tarkastusbisnes on kasvanut, kehitys tehtaiden työoloissa ja palkoissa on hidasta. Vapaaehtoisessa yritysvastuussa on myös se ongelma, että osa yrityksistä on vapaamatkustajia.
Toinen visio vaatetusalan yritysvastuun tulevaisuudesta olisi mallin ottaminen Bangladeshin rakennusturvallisuutta parantavasta Accord-sopimuksesta, jonka länsimaiset vaateyritykset, kansainväliset ammattiliitot ja kansalaisjärjestöt solmivat. Sopimus velvoittaa brändiyritykset maksamaan Bangladeshin tehdasrakennusten turvallisuustarkastuksia.
Clean Clothes -kampanjan piirissä ollaan toiveikkaita Accordin tehosta. Samaa mallia voitaisiin brittiläisen Anna McMullenin mielestä käyttää muidenkin eettisten ongelmien ratkaisemisessa, esimerkiksi ammatillisen järjestäytymisen ja kollektiivisten työehtosopimusneuvottelujen tukemisessa.
Ay-oikeudet ovat keskeisiä voimaannuttavia oikeuksia, joiden avulla työntekijät voivat itse ottaa osaa työpaikkansa kehittämiseen. ”Ay-oikeuksien kunnioittamisen myötä myös muut sosiaalisen vastuun puutteet yleensä kehittyvät: palkat ja työolot ovat paremmat ammatillisesti järjestäytyneissä tehtaissa kuin järjestäytymättömissä”, Anna McMullen sanoo.
Kirjoittaja on vapaa yritysvastuun tutkija.