Heinäkuussa 2011 suomalaiset tekivät jotain historiallista: YK-liitto, Partiolaiset ja Nuorisoyhteistyö Allianssi tekivät aloitteen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonille. He peräänkuuluttivat tarvetta kehittää uusia työkaluja nuorten osallistumisen lisäämiseksi kaikessa päätöksenteossa.

Aloite tehtiin, koska tilanne on historiallinen. Koskaan aiemmin ei maailmassa ole ollut yhtä paljon nuoria kuin nyt. Maailman väestöstä jo puolet on alle 30-vuotiaita. Yli miljardi on 15–24-vuotiaita. Näistä nuorista 600 miljoonaa elää väkivallan keskellä. Samaan aikaan nuorisotyöttömyys on suurta. Arvioiden mukaan 1,3 miljardista työmarkkinaikäisestä nuoresta lähivuosikymmenten aikana työllistyy vain noin 300 miljoonaa.

Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi alleviivaa omassa tiedotteessaan, että korkeat työttömyysluvut, sosiaalinen syrjäytyminen ja nuorten kasvava osattomuus hidastavat tai jopa estävät kestävän ja rauhanomaisen yhteiskunnallisen kehityksen. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 ”naiset, rauha ja turvallisuus” toimi aloitteen inspiraationa. Aloitteeseen tarttui Jordania, joka järjesti 500 hengen globaalin foorumin. Sadan osallistujamaan kokouksesta aloite jatkoi matkaansa YK:n turvallisuusneuvostoon.

Huhtikuussa 2015 antropologian professori Scott Atran puhui YK:n turvallisuusneuvostolle nuorista, väkivaltaisista ääriliikkeistä ja rauhantyöstä. Atran on tutkinut radikalisoituneiden ja väkivaltaa käyttävien nuorisoryhmien elämää kuudessa maassa. Viimeksi eli ISISin joukoissa tappaneiden nuorten miesten parissa Irakissa. Atranin motiivina on löytää tutkimuksensa avulla keinoja, joilla estää nuorten radikalisoituminen ja väkivallan käyttö.

Atran aloitti kertomalla turvallisuus­neuvostolle, kuinka Margaret Mead aikoinaan opetti hänelle kaikkein oleellisimman antropologiassa: ”Tärkeintä on empaattisuus, ilman että välttämättä sympatisoi. On osallistuttava ihmisten elämään sen verran kuin se tuntuu moraalisesti mahdolliselta. Tämä tieto on raportoitava.”

Perinteisten kulttuurien haurastuminen johtaa niin Lähi-idässä kuin Euroopassa sosiaalisten identiteettien epäselvyyteen. Monet nuoret, jotka lähtevät Euroopasta taistelijoiksi, ovat aikuistumisen siirtymävaiheessa: opiskelijoita jotka etsivät työpaikkaa eivätkä ole vielä perustaneet perhettä. Suurin osa lähtee kaverin tai tutun mukana. Nämä nuoret etsivät merkityksellistä ja kunniallista elämää. Jos oma asuinpaikka ei sitä pysty tarjoamaan, on lähdettävä etsimään muualta. ”Propagandakoneisto osuu juuri heihin. He uskovat lähtevänsä perustamaan maata, jossa heillä on mahdollista elää kunniakasta elämää perheensä kanssa”, Atran sanoi YK:n turvallisuusneuvostolle.

Atran korostaa, etteivät armeijat tai poliisi ole ratkaisu. Kehitys­kysymysten ratkaiseminen ja integraatio ovat oikea tie rauhaan. Maailman nuorisovaltaisuus on nähtävä myönteisenä energiavarantona.

Scott Atran tarjoili oman reseptinsä maailmanrauhaan. Hän kehotti tarjoamaan nuorille jotain, mikä saa heidät unelmoimaan merkityksellisestä elämästä. Sellainen on mahdollista saavuttaa uhrausten, sisun ja toverihengen avulla. Juuri tätä tarjoilee ISIS, mutta entäpä istuvat hallitukset – mitä he lupaavat nuorille?

Jokaiselle maailman nuorelle on tarjottava myönteinen ja väkivallaton unelma, joka on mahdollista saavuttaa.  Nuorille on myös tarjottava mahdollisuuksia luoda  omia aloitteita toisille nuorille työttömyyden ja syrjinnän vähentämiseksi.

Atranin ja Jordanian foorumin kannustamana YK:n turvallisuusneuvosto ratifioi viime joulukuussa päätös­lauselman 2250 nuorista, rauhasta ja turvallisuudesta. Ensimmäisenä päätöslauselmana turvallisuusneuvoston historiassa se tunnusti nuoret erityisryhmäna ja heidän oikeutensa koulutukseen, työhön ja osallisuuteen.

Päätöslauselma peräänkuuluttaa, että nuorilla tulee olla mahdollisuuksia osallistua demokraattisiin vaaleihin ja kansalaistoimintaan. Lisäksi nuoriso- ja kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli nuorten vaikutuskanavina.

Tilanne on kaikkein vaikein Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Globaalin terrorismin tietokannasta selviää, miten terrori-iskujen määrä lähti räjähdysmäiseen kasvuun viime vuosikymmenen lopulla. Erityisesti esiin nousevat Irak, Syyria ja Afganistan. Konflikti­alueilla nuoret nähdään liian usein ainoastaan uhreina, taistelijoina tai sotarekrytoinnin kohteina. Nuorilla tulisi olla nykyistä suurempi rooli rauhanneuvottelussa ja -välityksessä.

Pelkkä YK:n päätöslauselma ei maailmaa muuta. Tarvitaan aktiivista käytäntöönpanoa, seurantaa ja toiminnan arviointia. Tässä näen nuorisotutkijoiden roolin tärkeänä.

Olen seurannut vallankumouksen jälkeisessä Tunisiassa nuorten poliittista toimintaa puolueissa, kansalaisjärjestöissä ja yhteiskunnallisissa liikkeissä.

Sukupolvipolitiikka ja sukupolvien ohipuhuminen ovat ilmiöitä, jotka näkyvät aineistossani selvästi: vanhemmat ikäryhmät eivät juuri kuuntele, edusta tai ymmärrä nuoria. Nuoret saavat äänensä parhaiten kuuluviin julkisessa tilassa ja sosiaalisessa mediassa, mutta siellä taas vanhemmat suku­polvet eivät ryhdy heidän kanssaan vuoropuheluun. Olen tutkimuksessani myös nähnyt, kuinka nuorten kehittämät hyvät käytännöt leviävät sosiaalisen median avulla maasta toiseen.

Ensimmäinen askel on toteuttaa globaalisti nuorten oikeus tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa. Sukupolvien epätasa-arvo ja ohipuhuminen politiikassa estävät tämän perus­oikeuden toteutumista paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Maailma tarvitsee nuorten oikeuksien vahvempaa tunnustamista.

Mikä on tärkeintä? Mitä me kaikki voimme tehdä, kuten kunnon antropologit konsanaan? Olla empaattisia ja osallistua ihmisten elämään moraalisesti mahdollisilla tavoilla. Kuunnella nuoria, tukea heidän toimijuuttaan, puolustaa ja rakentaa rauhaa.

Pienet teot arjessa ja paikallisesti voivat olla vaikutusvaltaisia. Tärkeää on myös haaveilla. Unelmoida merkityksellisemmästä elämästä ja toimia sisukkaasti sitä kohti.

Sofia Laine (VTT) työskentelee tutkijatohtorina Nuorisotutkimusverkostossa.