Tihkusade viilentää. Märät, kellastuneet lehdet kahisevat talven edeltä väistyneen ruohikon seassa. Talviunille käyneen metsän sylissä oleva hiekkatie johtaa punaisen puutalon pihaan. Nuori mies kohottaa kameran kohti oksien välistä kurkistavaa taloa ja ottaa kuvan.

”Jostain syystä tällä hetkellä parhaiten myyvässä valokuvassa on aina punainen mökki. Ja siihen vielä joku oksa mukaan niin ollaan ihan että vau, ja kaikki haluaa sen. En tiedä, ehkä se liittyy johonkin maalaisromantiikkaan.”

Konsta Punkka, 22, tietää mistä puhuu. Nuori valokuvaaja tuli tunnetuksi 2013, kun hänen ottamiaan taianomaisia eläinkuvia jaettiin medioissa. Suloiset, intiimit kuvat oravista ja ketuista sulattivat sydämet kaikkialla.

Suosio on kolmen vuoden ajan kasvanut entisestään. Instagramissa Punkalla on yli 890 000 seuraajaa ja Snapchatissa hänen elämäänsä seuraa päivittäin noin 15 000-20 000 silmäparia. Määrä on erittäin merkittävä, varsinkin Suomessa. Esimerkiksi kuvajournalisti Meeri Koutaniemellä on Instagramissa 15 600 seuraajaa ja rap-artisti Cheekillä seuraajia kuvapalvelussa on 272 000.

Punkka kävelee tottuneesti syvemmälle metsään. Kosteudesta liukkaat lehdet eivät hidasta kulkua edes kalliolle kiivetessä. Nousu valokuvauksen huipulle sen sijaan on ollut monen mutkan matka.

Valokuvaajaa Punkasta ei nuorempana pitänyt tulla. Musiikkiharrastus oli pitkään kaikki kaikessa. Hän soitti lapsesta asti pianoa ja rumpuja sekä lauloi. Sibelius-lukion aikana musiikki alkoi kuitenkin kyllästyttää ja kamera kulki mukana kavereiden kanssa skeitatessa. Kaikki johti hiljalleen siihen, että Punkka huomasi rakastuneensa valokuvaukseen. Hän päätti pyhittää tulevat kesälomat kuvaukselle, varsinkin luonnossa.

Kolme vuotta sitten muutamat pienet suomalaiset mediat kiinnittivät huomiota tuolloin 19-vuotiaan helsinkiläisen ottamiin tunnelmallisiin lähikuviin oravista. Ne olivat alkaneet kerätä kasvavaa suosiota Instagramissa. Pian myös suuret mediatalot huomasivat Punkan lahjat ja toivat hänet suuren yleisön tietoisuuteen. Sosiaalinen media kiidätti Punkan nimen yhä tutummaksi ympäri maailman.

Ihailua herätti Punkan kyky päästä erityisen lähelle eläimiä. Pian seuraajat antoivat hänelle lempinimen squirrel whisperer – oravakuiskaaja.

Hyvien kuvien salaisuus on tieto siitä, missä eläimet yleensä liikkuvat.

”Ei mulla ole mitään maagista viserrystä, että eläimet tulisivat mun luokse. Tiedän paikat missä ne on, ja miten ne siellä käyttäytyy ja reagoi asioihin. Sitä kautta ne parhaat kuvatkin tulee.”

Hyvän kuvan saaminen ei ole itsestäänselvyys. Toisinaan toivottua lopputulosta saa odottaa kuukausia. Työ luontovalokuvaajana tarkoittaa paljon muutakin kuin kulkemista metsissä kamera olalla. Punkalla on oma yritys Konsta Punkka Wildlife Photography, jonka pyörittäminen vaatii jatkuvaa itsensä markkinointia, kuvien myymistä, esitelmöimistä ja erilaisten valokuvaukseen liittyvien työpajojen vetämistä. Uutta materiaalia on tuotettava koko ajan. Ei ole sellaista päivää, että työtä ei tehtäisi.

Työ vie 22-vuotiasta ympäri maailmaa. Esimerkiksi lokakuussa Punkka vietti kaksi viikkoa Italian ja Sveitsin Alpeilla, minkä jälkeen hän hoiti muutaman viikon ajan yrityksensä paperitöitä kotona Helsingissä. Kun kotimaassa läsnäoloa vaativat tehtävät oli hoidettu, Punkka lensi taas Keski-Eurooppaan. Sieltä matka jatkui kohti uusia kuvauspaikkoja.

”Joku saattaisi ajatella, että jään jostain paitsi, koska reissaan näin paljon. Itse en koe asiaa niin, sillä perusarki ei ole ikinä kiinnostanut mua. Mieluummin teen juuri tätä niin pitkään kuin voin. Eläkepäivillä voin ottaa rennommin.”

Työ rytmittää nuoren yrittäjän arkea enemmän kuin monella muulla 22-vuotiaalla. Vapaa-aikaa on vähän, ja kavereita ja perhettä ei ole aina aikaa nähdä. Omasta mielestään Punkka ei joudu tekemään suuria uhrauksia. Perhe ja vanhat kaveriporukat ovat innoissaan nuoren kuvaajan menestyksestä.

Sade jatkuu ja pisarat putoilevat puiden oksia vasten. Metsän hiljaisuuden rikkoo vaimeasti räsähtävä kameran laukaisin. Punkka zoomailee jatkuvasti uusia kuvakulmia ja -kohteita. Hän on hiljainen, mutta rentoutunut. Luonnon keskellä on hyvä olla.

”Olen asunut koko ikäni Helsingissä, mutta en silti koe olevani kaupunki-ihminen. Usein on vaan pakko päästä luontoon rauhoittumaan. Vaikka tämä on nykyään mun työ, rakastan sitä yhtä intohimoisesti edelleen.”

Julkisuuteen Punkka suhtautuu myönteisesti, niin kauan kun se koskee hänen työtään. Yksityishenkilönä hän ei julkisuudessa halua olla. Vaikka seuraajia sosiaalisessa mediassa on paljon, Punkka ei koe, että hänen täytyisi olla koko ajan tavoitettavissa. On hyvä vaikuttaa aktiiviselta some-päivittäjältä, vaikka tosiasiassa kuvaamassa on oltava lähes koko ajan, jotta on materiaalia jaettavaksi.

”Sosiaalinen media on avannut mulle uran. Jos haluaa pärjätä kuvaajana, pitää osata hyödyntää sosiaalista mediaa, muttei olla pelkästään siellä. Se on koko ajan muuttuva alusta ja sen mukana on myös itse muututtava, jotta pärjää.”

Punkka kokee olevansa ennemmin taidevalokuvaaja kuin dokumentaristi. Luontokuvauksessa on pitkään ollut tarkat normit siitä, miten asioita tulisi tehdä. Monet vanhan koulukunnan luontokuvaajat eivät hyväksy esimerkiksi kuvien editoimista. Punkka on rikkonut näitä rajoja erityisesti siinä, että hän muokkaa kuviensa värimaailmaa enemmän kuin monet muut.

Yksi hänen menestyksensä salaisuuksista on oman, silmiinpistävän ja erilaisen tyylin löytäminen. Jotta voi oikeasti menestyä, tulla tunnetuksi ja työllistyä ammattikuvaajana, on pakko olla jotain, millä erottua joukosta ja lyödä läpi. Punkan mukaan muiden juttuja kopioimalla ei pääse ikinä kovinkaan pitkälle.

Laskeutuessaan kuoppaista mäkeä alas Punkka ottaa tukea vapaalla kädellään uinuvan puun rungosta. Kamera lepää toisessa kädessä. Askeleet ovat varmat eikä jokaista jalansijaa tarvitse tunnustella erikseen.

Muutaman vuoden aikana nousuun lähtenyt ura on vienyt Punkan suomalaisten oravien luota entistä suurempiin projekteihin. Helikopterin kyydissä kuvaaminen Kanadan vuoristossa jää kuitenkin toiseksi kuvausuran alun ensimmäisille onnistumisille.

”Mieleenpainuvinta on ollut, kun sai ensimmäistä kertaa oikeasti kuvattua läheltä kettuja. Jos on esimerkiksi pari vuotta miettinyt, että haluaa tietynlaisen kuvan niistä ja sitten sen vihdoin saa, niin se onnistumisen tunne on upea.”

Usein sanotaan, että rakkaasta harrastuksesta tai intohimosta ei kannata tehdä ammattia. Punkka sen sijaan on rakastunut valokuvaukseen ammattilaisuuden myötä yhä enemmän. Vaikka hän matkustelee paljon, into kuvata esimerkiksi Helsingin ympäristössä on kova.

”Haluan kasvaa nimenä ja yrityksenä mahdollisimman isoksi. On vähän mietinnän alla, että mitä unelmoisin seuraavaksi, kun tämä homma on saatu tässä nyt jo ihan hyvin käyntiin.”

Metsä harvenee ja puiden välistä avautuu tuulessa aaltoileva pelto. Punkka astuu tielle ja jättää kylmänkostean metsän taakseen.

Yrittäjän arki on hektistä ja suunnaksi on otettava jo seuraava tapaaminen. Vaikka päivän tehtävälistassa on pitkälti yrityksen toimintaan liittyviä asioita, luonnolle Punkka löytää aina aikaa.

Kirjoittaja on Haaga-Helian ammattikorkeakoulun toimittajaopiskelija.