Tärkeintä festarikävijöille on hauskanpito ja yhdessäolo, mutta yhä useampi kiinnittää huomiota tapahtuman ekologisuuteen ja eettisyyteen. Sponsoriakaan ei kaihdeta, jos se vastaa omia arvoja.
hyvää vauhtia humaltuva nuori syö mättösafkaa ja hörppää kaljaa, heiluu lavalla soittavan bändin tahdissa. Viimeinen suupala, ja paperi ja tyhjä tölkki lentävät nurmikolle. Kai ne siitä joku joskus kerää. Sitten pissalle pusikkoon.

Tuttu näky rockfestareilla? Ei harvinainen, muttei tyypillinenkään.

Nykypäivän festarikävijä voi ostaa myös kasviscurrya tai kalaa luomuperunoiden kanssa. Jälkiruoaksi hän juo reilun kaupan kahvia. Biohajoavan mukin ja lautasen hän vie keräyspisteeseen. Tarpeensa hän tekee bajamajassa.

Nykypäivän festarikävijät ovat tiedostavia kuluttajia.

Sanotaan, että Suomessa on festari joka notkelmassa, ja totta se onkin.

”Kattavaa tilastoa ei ole, mutta arvioni mukaan festareita on useita satoja vuodessa”, festarikävijöitä tutkinut Maarit Kinnunen sanoo.

Tapahtumat ovat kaksisuuntaisia: kävijät saavat elämyksiä ja paikkakunta vahvistaa identiteettiään.

”Näin on varsinkin pienillä paikkakunnilla, joissa festari lisää kotiseutuylpeyttä ja me-henkeä.”

Festarikävijöiden on ”pakko päästä festareille”. Elämyksen vuoksi. Se tarkoittaa arjesta irrottautumista ja yhteisöllisyyden tunnetta.

Festareilta kertyy myös muistoja. Sinne mennään yhdessä ystävien, kumppanin tai perheen kanssa, mutta myös tutustutaan uusiin ihmisiin. Kohtaamiset ovat tärkeitä erityisesti nuorille.

Ekologiset arvot kunniassa

Kinnunen kiersi itsekin nuorena rockfestareita. Teltan, makuupussin ja viinikassin kanssa hän liftasi kavereineen eri puolille Suomea 70-luvun lopulla.

Kun ikää tuli, kylmä teltta ja puska tai puusee eivät enää houkuttaneet. Mukavuudenhalu veti kotisohvalle.

”Sitten tuli viidenkympin kriisi”, IT-alalla työskentelevä Kinnunen sanoo. Hän halusi elämäänsä muutosta ja päätyi Lapin yliopistoon lukemaan matkailua. Hän on jatko-opiskelija ja tekee väitöskirjaa festarikävijöiden elämyksistä.

Viime vuosina Kinnunen on palannut maastoon. Ominta aluetta ovat edelleen rockfestarit, vaikka väitöskirjan vuoksi hän kiertää myös muita festivaaleja.

Kinnunen jakaa festarikävijät neljään ryhmään: hedonistit, aktivistit, universalistit ja kaikkiruokaiset.

Eniten kävijöissä on aktivisteja ja hedonisteja. Jälkimmäiset ovat keskimäärin 30-vuotiaita, jotka viihtyvät väkijoukossa ja jakavat kokemuksiaan somessa. Tyypillisin rockfestarilla kävijä on hedonistinen nuori, joka tähtää hauskanpitoon.

Kasvava ryhmä on universalistit, jolle tärkeitä arvoja ovat ympäristöystävällisyys, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus. Heissä on paljon korkeasti koulutettuja.

Niin kirjavaa kuin festariväki onkin, yhteistä ovat ekologiset ja eettiset arvot.

”Kestävän kehityksen arvoja tuodaan esiin kaikissa ryhmissä”, Kinnunen sanoo.

Paikallisuus kiinnostaa

Festarijärjestäjät ovat Kinnusen mukaan tietoisia ekologisten arvojen noususta. Valtaosa pyrkii huomioimaan ne. Esimerkiksi Hämeenlinnassa järjestettävän Ämyrockin sivuilta löytyy pitkä selostus eettisyyden ja ympäristön vaalimisesta.

Monilla festareilla suositaan reilun kaupan kahvia ja kompostoituvia kertakäyttöastioita. Roskat lajitellaan ja pullot kierrätetään. Asiakas maksaa juomapullosta tai tölkistä pantin, jonka hän saa takaisin, kun palauttaa pullon.

”Ilosaarirockissa osa tuotosta on lahjoitettu nimetylle luonnonsuojelukohteelle”, Kinnunen sanoo.

Varsinkin isoille festareille kehotetaan tulemaan julkisilla kulkuneuvoilla.

”Eikä pelkästään ruuhkien vuoksi.”

Mitä pienempi paikkakunta, sitä enemmän tulijat toivovat paikallisuuden näkyvän. Juhlijat haluavat, että heidän käyttämänsä raha jää paikkakunnalle.

”Näin ajattelee myös pääkaupunkiseudulta esimerkiksi Ilosaarirockiin tai Sodankylän elokuvajuhlille tuleva kävijä, vaikka hän ei vaadi samaa Helsingissä tai Turussa”, Kinnunen sanoo.

”Isojen kaupunkien tapahtumia määräävät paikallisuuteen liittyviä arvoja enemmän kaupalliset intressit.”

Ruoalla hifistellään

Festarikävijä hyväksyy sponsorit, mutta niiden toivotaan olevan omien arvojen mukaisia tai ei ainakaan niitä vastaan.

”Järjestäjät pitävät tuntosarvet pystyssä, millainen mainos sopii juuri tämän tapahtuman luonteeseen. Ilosaarirockissa tuskin hyväksyttäisiin ydinvoimalan puffaamista”, Kinnunen arvelee.

Eniten vaatimuksia kohdistuu ruokaan. Siinä missä ennen tarjoiltiin makkaraperunoita ja kebabeja, nyt saa myös kasvisruokaa tai etnisiä vaihtoehtoja.

Meneillään oleva ruokahifistely on tuonut isoille rockfestareille jopa bistroja ja shamppanjabaareja. Monipäiväisissä tapahtumissa voidaan tarjoilla brunssia. Julkkiskokki Hans Välimäki on tehnyt Ruisrockissa burgereita.

Kaikkien festarikävijöiden ulottuvilla maukas ruoka ei kuitenkaan ole: hummerileipä saattaa maksaa 35 euroa.

Pienillä rahoilla liikkeellä

Festarikävijöiden keski-ikä on noussut. Britanniassa ikää on tutkittu: suurten festarien kävijöiden keski-ikä on 35 vuotta.

Liput, majoitus, matkat ja ruoka – puhutaan jopa sadoista euroista. On selvää, että työssä käyvillä on opiskelijoita paremmat mahdollisuudet maksaa esiintyjistä ja palveluista.

Briteissä jopa 60 prosenttia 18–24-vuotiaista nuorista joutuu jättämään festareita väliin rahan takia.

”Suomalaisten festarikävijöiden keski-ikä vaihtelee festarin genren mukaan”, Kinnunen sanoo.  Hänen mukaansa meillä rockfestarikävijöistä suurin osa on opiskelijoita, joilla on budjetti tiukalla.

”Festivaalibarometri 2014 -kyselyssä kymmenen suuren rockfestivaalin kävijöistä 37 prosenttia ilmoitti vuosiansioikseen alle 10 000 euroa. Se on alle köyhyysrajan”, hän muistuttaa.

”Osasta festareista on tullut todella isoja. Omassa tutkimusaineistossani jotkut kertoivat kokevansa ähkyä massiivisen tarjonnan vuoksi.”

Kinnusen mukaan jopa toivottiin, että esiintyjiä olisi vain sen verran, että olisi mahdollista nähdä kaikki. Esiintyjien välillä voisi olla vieläpä taukoja.

”Näyttää siltä, että pienten paikkakuntien edulliset tapahtumat nostavat suosiotaan. Hienointa tietysti olisi ilmaisten festareiden lisääntyminen, jotta useammat pääsisivät mukaan”, Kinnunen sanoo.