Etelä-Sudan solmi vihdoin rauhan

Kansalaisjärjestöt kommentoivat, että sopimus on hyvä alku, mutta maalla on vielä pitkä tie todelliseen rauhaan.

Rauhansopimuksen solmimista viivytellyt presidentti Salvar Kiir allekirjoitti sopimuksen vihdoin keskiviikkona.

Monet kansalaisjärjestöt, kuten Oxfam International ja World Vision, kommentoivat, että sopimus on hyvä alku, mutta maalla on vielä pitkä tie todelliseen rauhaan.

Maa on kärsinyt sisällissodasta vuodesta 2013 lähtien. Sodassa on käytetty erityisen raakaa väkivaltaa, kuten kiduttamista ja elävältä polttamista.

Järjestöt vaativat, että kansainväliset ja paikalliset toimijat valvovat rauhansopimuksen toteutumista ja turvaavat siviilien turvallisuuden.

”Sopimuksen arvo mitataan nyt sillä, mitä tapahtuu kentällä. Rauhanomainen ympäristö on elintärkeä, jotta humanitaarinen apu saavuttaa kohteensa. Tämä on ollut koetuksella viimeisten 20 kuukauden aikana”, kommentoi kansainvälisen pelastuskomitea IRC:n maajohtaja Ronald-Paul Veilleux.

Vaikka rauhansopimus on nyt allekirjoitettu, raportoi Lääkärit ilman rajoja -järjestö vastikään tällä viikolla kiihtyvistä väkivaltaisuuksista Unityn osavaltiossa. Järjestön kaksi työntekijää tapettiin viime viikolla ja järjestön työntekijät on evakuoitu alueelta.

”Sopimus on tärkeä askel kohti pyrkimystä lopettaa miljoonien ihmisten kärsimys, mutta rauhan ja vakauden säilyttäminen vaatii silti vielä valtavasti työtä. Kun miljoonat ihmiset näkevät parhaillaan nälkää, on myös erityisen tärkeää, että sopimuksen osapuolet kunnioittavat sitä eli lopettavat väkivallan ja päästävät avun sinne, missä sitä tarvitaan”, kommentoi Oxfamin maajohtaja Zlatko Gegic.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!