Jo neljäs ateistibloggaaja surmattu Bangladeshissa

Saman vuoden aikana ääri-islamistit ovat tappaneet jo neljä ateistibloggaajaa. Ammattikirjoittajat vaativat maan hallitukselta tiukempia otteita bloggaajien turvallisuuden takaamiseksi.

Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa tapettiin viime viikolla ateistiksi julistautunut bloggaaja. Kyseessä on jo neljäs bloggaajamurha saman vuoden aikana.

Bloggaaja Niloy Chakrabart tapettiin viidakkoveitsellä kotiovelleen perjantaina. Surmaajiksi ovat ilmoittautuneet  Ansar ul Islam -ryhmään kuuluvat ääri-islamistit, joilla on kytköksiä Al-Qaidaan.

Bloggaajana Chakrabart oli tunnettu fundamentalismin ja ääriajatusten vastustajana sekä vähemmistöjen oikeuksien, erityisesti alkuperäiskansojen puolustajana. Hän kuului 84 sekulaarin bloggaajan ryhmään, joita ääriliikkeet olivat jo aiemmin vaatineet pidätettäviksi jumalanpilkasta.

Chakrabart oli saanut lukuisia uhkauksia ja ilmoittanut niistä poliisille. Avunpyyntöihin ei kuitenkaan oltu reagoitu, Guardian raportoi.

150 ammattikirjoittajaa mukaan lukien Salman Rushdie ja Margaret Atwood ovat allekirjoittanut vetoomuksen, jossa maan hallitukselta vaaditaan toimia syyllisten rankaisemiseksi ja bloggaajien turvallisuuden takaamiseksi. Satoja ihmisiä osoitti mieltään sananvapauden puolesta viikonloppuna.

Virallisesti sekulaariksi julistautuneessa maassa 90 prosenttia on muslimeja, mutta äärilikkeet ovat vasta viime aikoina voimistuneet.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!