YK-operaatiot yhä vaarallisempia

Vaarallisin paikka oli Malin pohjoisosa, jossa menehtyi viime vuonna kaikkiaan 28 rauhanturvaajaa.

(IPS) — Ainakin 61 ihmistä kuoli vuonna 2014 YK-tehtävissä. Uhrien joukossa oli 33 rauhanturvaajaa, 16 siviiliä, 9 alihankkijan työntekijää ja 3 konsulttia.

Vuonna 2013 YK-tehtävissä menetti henkensä 58 ihmistä, ja vuonna 2012 luku oli 37.

Vaarallisin paikka YK-väelle oli viime vuonna Malin pohjoisosa, jossa menehtyi kaikkiaan 28 rauhanturvaajaa. YK:n siviileille kohtalokkaimmaksi koitui Gazan palestiinalaisalue, jossa heitä kuoli 11.

YK:n henkilökunnan ammattiosaston mukaan sen jäsenet joutuvat entistä useammin harkitun hyökkäyksen kohteeksi.

Järjestön puheenjohtaja Barbara Tavora-Jainchill huomauttaa, että kysymys, pitäisikö YK:n suojella väkeään paremmin, on sikäli väärä, että suojeluvelvollisuus kuuluu isäntämaalle.

”Minusta kysymys kuuluu, pitäisikö YK:n ylipäätään lähettää väkeään paikkoihin, joissa sen turvallisuutta ei voida taata”, hän sanoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!