Artikkelikuva
Sousou & Maher Cissoko.

Miten menee afrikkalaisella musiikilla Pohjolassa?

Uusi festivaali Fest Afrika sekoittaa pohjoismaisen ja afrikkalaisen musiikin Tampereella.

Afrikkalainen musiikki ja kulttuuri ovat saaneet Tampereella ihka oman festivaalin, Fest Afrikan. Tänä vuonna heinäkuisen festivaalin teemana on pohjoismainen yhteistyö. Festivaalin perustaja ja taiteellinen johtaja Menard Pponda nimeääkin festivaalin tavoitteeksi tarjota korkealuokkaisten esiintyjien ohella Pohjoismaissa asuville ammattimuusikoille erilaisia yhteistyömahdollisuuksia.

Festivaalin pääkonserttia Tampereen Pakkahuoneella perjantaina 25.7. tähdittää useita afrikkalaisia musiikkityylejä yhdistelevä malilainen kitaristilaulaja Habib Koité.

Samaisessa konsertissa esiintyvät Tanskassa pitkän uran tehnyt malilaistaustainen basistilaulaja Moussa Diallo, ruotsalaisella Grammis-palkinnolla palkittu ugandalaisruotsalainen Jaqee sekä yksi maailman pohjoisimmista afrobeat-yhtyeistä, islantilainen Bangoura band.

Klubikonsertissa lauantaina 26.7. kuullaan festivaalin teemaan liittyen pohjoismaisten ammattimuusikoiden kokoonpanoa. Festivaalille kutsutut artistit osallistuvat myös työpajaan. Suomea edustavat afrikkalaisen musiikin ystäväksi tunnustautuva räppäri Paleface alias Karri Miettinen ja Sibelius-Akatemiasta kanteleensoiton tohtoriksi valmistunut tansanialaistaustainen Arnold Chiwalala.

Yhteispohjoismaisen superkokoonpanon lisäksi lavalle nousevat myös uutta levyään juhlistava senegalilaisruotsalainen Sousou & Maher Cissoko (kuvassa). Duona vuoden 2013 Fest Afrikassa yleisön suosikiksi kohonnut pariskunta palaa Tampereelle nyt yhtyeensä kera.

Fest Afrika Tampereella 21.-27.7. Lisätietoja: www.festafrika.net

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!