Artikkelikuva

Kannabiksella eroon kokatahnasta Uruguayssa

Uruguayssa toivotaan, että marihuanan laillistamisen myötä yhä harvempi ihminen joutuu tekemisiin laittomien aineiden myyjien kanssa.

Uruguay. Uruguay laillisti joulukuussa kannabiksen myynnin, käytön ja tuottamisen. Kannabiksen vapauttamisen toivotaan vievän markkinoita voimakasta riippuvuutta aiheuttavalta kokatahnalta, kirjoittaa BBC.

Kokatahnaa syntyy sivutuotteena, kun kokapensaan lehdistä valmistetaan kokaiinia. Siitä tuli suosittua talouskriisin aikana 2002. Nykyään tahnan käyttäjiä arvioidaan olevan noin prosentti Uruguayn 3,3 miljoonaisesta väestöstä.

Uruguay on Latinalaisen Amerikan turvallisimpia maita, mutta huumeisiin liittyvä rikollisuus on ollut kasvussa. Kokatahna on halpaa, vain euron pari per annos, mutta aineesta riippuvaiset käyttäjät tarvitsevat lukuisia annoksia vuorokaudessa.

Kannabiksen vapauttamisen myötä ihmiset saavat kasvattaa itse kukkansa tai ostaa marihuanaa apteekista 40 grammaa kuukaudessa. Marihuana on maan suosituin huume, ja aikaisemmin sen myynti oli samoissa käsissä kuin kokatahnankin. Uruguayssa toivotaan, että marihuanan laillistamisen myötä yhä harvempi ihminen joutuu tekemisiin laittomien aineiden myyjien kanssa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!