Toimitukseen tuli juttutarjous, joka vaikutti aivan tavalliselta. Aloin lukea sitä samalla rutiinilla kuin muitakin: onko sisältö kiinnostavaa, kieli kohdillaan ja rakenne olemassa? Ensin hölmistyin. Sitten närkästyin. Lopulta kikattelin.

Sitten luin jutun uudestaan ja naureskelin lisää.

Edessäni oleva uutinen kertoi asioista, jotka tapahtuvat parinkymmenen vuoden päässä tulevaisuudessa. Kirjoittaja toki mainitsi saateviestissä, että kyseessä oli utopia, mutta se oli mennyt minulta kiireessä ohi.

Uutisvirran keskellä fiktiivinen utopia pysäytti pohtimaan, miksi kaikki tulevaa ennustavat lehtijutut ovat kuin kauhuelokuvaa, toinen toistaan pelottavampia.

Maailman Kuvalehti kirjoittaa paljon aiheista, jotka ovat vakavia, synkkiäkin. On köyhyyttä, sotaa ja eriarvoisuutta. Resurssit loppuvat, eläinlajit katoavat ja horisontista päälle vyöryy ilmastonmuutos.

Välillä tuntuu siltä, kuin nykyaika olisi silkkaa varautumista siihen, mikä katastrofi meidät ensimmäisenä listii. Poliitikot ovat lietsoneet kriisitietoisuutta niin tarmokkaasti, että tuntuu vastuuttomalta veikata, että aurinko nousee huomennakin.

Siksi on hyvä välillä pohtia myös muita vaihtoehtoja: Mitä jos käykin hyvin? Miltä tulevaisuus silloin näyttäisi?

Päätimme tässä lehdessä vähän revitellä ja kehitellä lisää utopioita. Otimme aikakoneen vuoteen 2034.

Vaikka Utopia-kokonaisuuden jutut ovat pelkkää kuvitelmaa, on niillä juuret todellisuudessa. Niiden taustahaastatteluissa asiantuntijoita pyydettiin pohtimaan, miltä parinkymmenen vuoden päästä näyttäisi, jos asiat menisivät hyvin.

Mukana on myös se juttu, joka hölmistytti ja kikatutti. Sen meille lähetti turkulainen opiskelija ja bloggari Seida Sohrabi. Siinä utopiassa itsenäisestä Kurdistanista on juuri päätetty sorvata pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Tässä lehdessä tulevaisuudesta puhuu myös filosofi Ville Lähde. Hän muistuttaa, etteivät kaikki ympäristöongelmat ole keskenään samanarvoisia. Vaikka ongelmat ovat suuria, ei niiden edessä kannata vaipua epätoivoon. Sen sijaan asiat kannattaa laittaa tärkeysjärjestykseen ja miettiä, millä teoilla on eniten vaikutusta. On asioita, jotka pitää tehdä ensin.

Se on virkistävää. Vähän kun kotitöiden paloittelu. Ei tänään tarvitse tehdä suursiivousta ja järjestää vinttikomeroa. Riittää kun laittaa ruokaa, ja syö. Muu on toissijaista.

Tässä lehdessä me povaamme, että aurinko nousee huomennakin.