Artikkelikuva
Moni tuhansia vuosia vanhoista aasialaisista nukketeatteritraditioista on 2000-luvulla kadonnut kokonaan.

Varjoteatteria esi-isien jalanjäljissä

Indonesialainen nukketeatteriperinne elää ja voi hyvin.

Valkoiselle kankaalle muodostuu teräviä kuvia, suurenevia ja pieneneviä varjoja. Niitä luo kankaan takana työskentelevä taitava dalang eli nukeillanäyttelijä puolimetrisillä varjonukeilla.

Turun TIP-Fest -nukketeatterifestivaaleilla marraskuussa esiintyneen indonesialaissuomalaisen Purwo Duto -ryhmän esitys Sesaji Raja Suya – kuninkaitten suuri uhrilahja edustaa perinteistä jaavalaista wayang kulit -varjoteatteria.

Esitys kertoo myyttisen tarinan Prabu Briodata -kuninkaasta, tämän kahdesta vaimosta ja pojasta, joista tulee hirmuhallitsija Jarasanda, sekä hänet kukistavista rohkeista Pandawa-veljeksistä.

Dalangin lisäksi esitystä vie eteenpäin viisitoistahenkinen perinteinen gamelan-lyömäsoitinorkesteri, joka on jo itsessään näkemisen ja kuulemisen arvoinen. Musiikki on vahvaa, helisevää, herkkää ja melodista.

Hämmästyttävintä on, että monitasoisen ja teknisesti vaativan varjoteatteriesityksen dalang on vain 13-vuotias.

”Harjoittelen vähintään kerran viikossa, isä opettaa minua. Tämä on minulle kiva harrastus”, arvostettuun wayang kulit -sukuun kuuluva Wahyu Hanung Hanindita sanoo esityksen jälkeen.

Toppatakissaan, ilman juhlavaa esiintymisasua Hanindita näyttää aivan tavalliselta koulupojalta. Ja sellainen hän onkin, käy kuudetta luokkaa Espoossa. Teatterin lisäksi hän kertoo harrastavansa sulkapalloa.

Wayang kulit -teatteri on kulkenut Haninditan mukana ”koko elämän, esi-isistä lähtien”, mutta tämä oli hänen ensimmäinen esiintymisensä.

Haninditan isän Oni Eko Priyanton indonesian suurlähetystön rahoittama Purwo Duto -ryhmä työllistää täyspäiväisesti. Ammatin hänkin on oppinut isältään, tämä taas omalta isältään, aina isoisoisoisoisään asti.

”Olen hankkinut myös teoreettisen koulutuksen ja opettajanpätevyyden”, pari vuotta sitten Suomeen muuttanut Priyanto kertoo. Suomessa Priyantolla ei ole enää ollut aikaa opettaa, mutta Indonesiassa veli jatkaa suvun perintöä.

Moni tuhansia vuosia vanhoista aasialaisista nukketeatteritraditioista on 2000-luvulla kadonnut kokonaan. Indonesiassa wayang kulit on kuitenkin hyvin suosittua. Kulttuurisesti tärkeä perinne elää ja voi hyvin.

”Esityksiä on paljon, sekä Jaavalla että muilla saarilla”, Priyanto vahvistaa. Indonesian eri saarten traditiot poikkeavat hieman toisistaan, esimerkiksi musiikilla on erilainen rooli. Jaavalla, Sumatralla ja Balilla on kaikilla omat variaationsa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!