Eläinsuojelu liitetään julkisuudessa naisiin. On hassuja kissatätejä, jotka keräävät rahaa löytökissojen suojelemiseksi. On vaarallisia kettutyttöjä ja empaattisia, eläinkokeita vastustavia nuoria naisia. Salla Tuomivaaran, 39, teepaidassa on kuva suloisesta suu ammollaan olevasta kissasta. Kissalta näkyy isosti terävät kulmahampaat.

Tuomivaara palasi reilu vuosi sitten eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtajaksi oltuaan kaksi vuotta Kiinassa.

Toiminnanjohtajana hänen tehtävänään on linjata Animalian toimintaa ja visioida, miten käytössä olevat varat saadaan hyödynnettyä tehokkaasti. Suuri osa hänen ajastaan menee kokouksiin ministeriöissä. Myös media kysyy varsin usein Animalian mielipidettä.

Muutamassa kymmenessä vuodessa entisistä aktivisteista on tullut yhteiskuntamme eläinsuojelun asiantuntijoita, joiden tietoa ja kansainvälisiä verkostoja ei voi sivuuttaa.

Kalat kärsivät

Tuomivaara on ajatellut eläinten kärsimystä lapsesta asti.

”Kun olin isän kanssa kalassa, vaadin kalan nopeaa tappamista, ettei se kärsi. Madonkin sätkimistä koukussa pohdin.”

Haastattelupäivän aamuna Suomen vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö on antanut lausunnon, ettei kala kärsi. Animalia laatii parhaillaan vastinetta: kyllä kärsii. Nykyisin Tuomivaara on vegaani eikä syö kalaa.

Lapsuuden kodissa oli kissa ja koira. Teini-iässä hän hoiti gerbiilejä, kaneja ja marsua, aikuisena kissoja. Kaverilta on Tuomivaaralle päätynyt koira Kide.

Meneillään oleva lemmikkieläinbuumi ei ole helppo purtava eläinsuojeluyhdistyksille. Esimerkiksi koiria on Suomessa enemmän kuin koskaan. Jo pelkästään niiden ruokkiminen vie valtavan määrän luonnonvaroja.

”Toivomme, että ihmiset ottaisivat jo olemassa olevia, kodittomia lemmikkejä.”

Lihaa tavan vuoksi

Ihmiset ovat yhä tietoisempia eettisistä kysymyksistä. Salaa otetut videot sikojen ja kanojen huonoista elinoloista ovat ylläpitäneet keskustelua eläinsuojelusta.

Kuluttajat ovat tutkimusten mukaan myös kiinnostuneita vähentämään lihan kulutusta, mutta käytännössä näin ei tapahdu. Edes kasviksia painottavat ravintosuositukset eivät käännä suuntaa. Tuomivaara luennoi syitä.

”Lihansyönti kasvaa, kun elintaso nousee. Kaupungistuminen puolestaan pitää tuotantoeläinten olosuhteet kuluttajilta näkymättömissä.” Hän hakee selitystä myös tavasta ja tottumuksesta. Yleinen nähdään normaalina. ”Jos ihmisten olisi pakko katsoa syömänsä eläimen teurastus, lihansyönti varmasti vähenisi.”

Tuomivaara uskoo, että ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä, kuinka hyvää kasvisruoka on. Tämän vuoksi on tärkeää, että kouluissa ja muissa julkisissa ruokaloissa olisi edes yksi kasvisruokapäivä viikossa. ”Edellyttäen tietysti, että kasvisruoka on hyvin laitettua.”

Kiinan eläinsuojelu nousussa

Kiinaan Tuomivaara lähti miehensä Harri Lammin työn vuoksi. Tämä ajoi maassa Greenpeacen hiilikampanjaa ilmansaasteiden vähentämiseksi. Myös Tuomivaara sai saasteista johtuvan Pekingin yskän.

Pekingissä Tuomivaara kirjoitti väitöskirjaansa ja tutustui Kiinan eläinsuojelutilanteeseen. Sikäläisistä lukuisista kansalaisjärjestöistä ei ole meillä uutisoitu paljoakaan.

”Eläinsuojelukysymykset ovat nouseva trendi. Myös kiinalainen media kirjoittaa aiheesta kiitettävästi”, hän sanoo.

Kiina on maailman suurimpia turkistarhaajamaita. Tarhaeläimet kiinnostavat erityisesti yliopisto-opiskelijoita. ”Eläinsuojeluun liittyviä ongelmia on paljon. Yksi pahimmista liittyy sappikarhuihin, joiden sapesta valutetaan sappinestettä lääke- ja kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin.” Pulmallista on myös kissojen ja koirien kerääminen syötäväksi.

Eläinsuojelulle löytyy Kiinassa kaikupohjaa buddhalaisuuden vuoksi. Vakaumus suosii kasvisruokaa ja kehottaa kohtelemaan eläimiä hyvin. Kasvisravintolan seinällä saattaa olla tarra, jossa vedotaan, että eläimiä pitäisi rakastaa, ei syödä.

Tuomivaara pitää ruoan laitosta ja hyvästä ruuasta. Ystäväpiirissä hänen kokkauksensa tunnetaan.

”Rakastan japanilaista ja italialaista keittiötä. Kiinassa kävin kiinalaisen ruoan kursseilla. Lihan vaihtoehtona oli tofua.”

Hän liputtaa myös perinteisen suomalaisen ruoan puolesta, sellaisen kuin perunat ja sienikastike.

”Kiinassa kaipasin makaronilaatikkoa ja karjalanpiirakoita. Teinkin siellä karjalanpiirakoita ja tarjosin sikäläisille. Ne olivat menestys.”

Ekologinen hedonisti

Vajaa kymmenen vuotta sitten Tuomivaara pohti kahden muun tutkijan kanssa lapsen hankinnan eettisyyttä. He kirjoittivat: ”Jokainen vastasyntynyt on rasite maapallon kantokyvylle, erityisesti länsimaissa, mutta elintason noustessa myös kehitysmaissa.”

Eikö tämä ole jo vähän liioittelua? Kohta emme voi tehdä mitään ekologian nimissä?

”Aiheesta on vaikea puhua yleisellä tasolla, sillä lapsen hankinta on hyvin henkilökohtainen asia. Minulle on ollut nuoresta asti selvää, että tulen elämään ilman biologisia lapsia. Miehelläni on sama ajatus. Jos lapsikuume iskee, voimme adoptoida tai ryhtyä sijaisvanhemmiksi”, Tuomivaara sanoo.

Toistaiseksi heille ei tällaista hoivaamishalua ole tullut. ”Olemme hyvin työkeskeisiä.”

Tuomivaara ei puolla fundamentalistisia ratkaisuja eikä vahdi jokaisen tekonsa eettisyyttä loputtomasti.

”Vaikka rajoitan lentämistä, olen autoton, lapseton ja kasvissyöjä, en ole mielestäni joutunut luopumaan mistään. Itse asiassa olen hedonisti”, hän väittää.

Se tarkoittaa hyvän ruoan ohella intohimoista suhdetta taiteeseen ja ylipäätään kulttuuriin. Hän kiertää ahkerasti gallerioita ja lukee noin tusinaa kirjaa yhtä aikaa. Hän on myös runojen ystävä.

Kirjailijoista tällä hetkellä eniten kiinnostaa Margaret Atwood.

Kaiken lisäksi Tuomivaara pitää matkustamisesta. Hän kuvailee maalailevasti sitä autuuden tunnetta, kun juna nytkähtää liikkeelle Pekingin asemalta kohti eteläistä Kiinaa, aina Vietnamiin asti. On aikaa ja mahdollisuus katsella rauhassa ohikiitäviä maisemia.

Asiantuntijat liikkeellä

Animalia on jatke vuonna 1961 perustetulle Koe-eläinten suojelu ry:lle. Nykyisen nimensä yhdistys sai vuonna 1990, kun huomion kohteeksi otettiin koe-eläinten lisäksi turkis- ja maatalouseläimet.

Haastattelun jälkeisenä päivänä Tuomivaara on lähdössä Brysseliin eläinsuojeluyhdistysten kattojärjestön EU-tapaamiseen.

Toiminta pyörii valtion avustuksella, jäsenmaksuilla, lahjoituksilla ja testamenteilla, joita tulee noin yksi vuodessa. Animalian toimistokaan ei ole mikään takahuonekoppi. Järjestön omistama reilun sadan neliön tila sijaitsee Helsingin Sörnäisissä.

Oma toimisto on ollut jo kauan, ja pikkuhiljaa järjestö on pystynyt vaihtamaan isompaan – samalla kun työntekijöitä on tullut lisää. Tällä hetkelklä vakituisia työntekijöitä on kuusi, lisäksi on muutamia määräaikaisia ja harjoittelijoita.

Miesten osuus on kasvanut kaikissa eläinsuojelujärjestöissä tasaisesti. ”Miehen ei ole perinteisesti sopinut puhua eläinten puolesta. Se on ollut jonkinlainen uhka statukselle”, Tuomivaara sanoo. Näyttää siltä, että nuorilla sukupolvilla ei tällaista ”uhkaa” enää ole.

Päämäärä häämöttää

Tuomivaara uskoo, että kymmenen vuoden kuluttua eläinsuojelukysymyksissä eletään ratkaisevia hetkiä. ”Lihansyönti on jo ilmastosyistä kääntynyt laskuun. Tuotantoeläimillä on nykyistä paremmat olot. Hiiriä, koiria ja muita eläimiä ei käytetä enää niin paljon koe-eläiminä. Ihmisen soluja hyödyntävät kudosteknologiat ja muut menetelmät ovat korvanneet ne.”

Tuomivaara saattaa pyrkiä ajamaan asiaa eduskuntaan. Anni Sinnemäen entisenä eduskunta-avustajana hän ei pidä politiikkaan menoa mahdottomana ajatuksena. ”Toisaalta saatan tuolloin asua ulkomaillakin.”

Mene ja tiedä. Yksi on kuitenkin varmaa. Tällä hetkellä keskeneräisen väitöskirjansa sosiologian eläinkäsityksen muotoutumisesta hän on tehnyt valmiiksi. ”Se on enää niin vähän kesken.”