Maailman sotilasmenot laskivat – taustalla rajut leikkaukset Yhdysvalloissa

Samaan aikaan sotilasmenojen kasvu nousevissa ja kehittyvissä maissa jatkuu, sanoo SIPRI.

Maailman sotilasmenot vuoden 2013 aikana olivat yhteensä  lähes 1270 miljardia euroa, raportoi Tukholman rauhantutkimusinstituutti SIPRI.

Menoissa tapahtui merkittävää laskua, sillä Yhdysvaltojen puolustusvoimien leikkauksien vuoksi maailmanlaajuisesti kulut olivat jopa kaksi prosenttia alhaisemmat edellisestä vuodesta.

Yhteensä Yhdysvaltojen sotilaalliset menot laskivat lähes kahdeksan prosenttia, pääosin Irakin ja Afganistanin sotilaallisten operaatioiden päättymisen sekä kongressin tekemien isojen budjettileikkauksien vuoksi. Yhdysvallat on kuitenkin edelleen selvästi maailman suurin sotatarvikkeiden kuluttaja, SIPRI sanoo. Myös useissa Länsi- ja Keski-Euroopan maissa sotilasmenot pienenivät tiukan talouskurin seurauksena.

Samaan aikaan sotilasmenot kasvoivat Itä-Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa sekä Lähi-idässä. Sotilasmenojen kärkimaista kulutusta kasvattivat huomattavasti Kiina, Venäjä ja Saudi-Arabia. Viimeisenä mainittu kasvatti menojaan edelliseen vuoteen verrattuna jopa 14 prosentilla ja kiilasi kulutuksessaan Iso-Britannian ja Ranskan ohi.

”Sotilasmenojen kasvu nousevissa ja kehittyvissä maissa jatkuu aivan selvästi. Kun joissain tapauksissa kyse on talouskasvun luonnollisista seurauksista tai aitojen turvallisuustarpeiden täyttämisetä, niin toisissa kyse on luonnonvaroista saatujen tulojen tuhlaamisesta, itsevaltaisista hallinnoista tai alueellisista asevarustelukilvoista”, SIPRIn sotilasmeno-ohjelman johtaja Sam Perlo-Freeman toteaa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!