Japanin valaanpyynnille eteläisellä jäämerellä loppu

Japanilaisten harjoittama valaiden metsästäminen ei ole tieteellistä toimintaa ja on lopetettava, kansainvälinen tuomioistuin päätti tällä viikolla.

Japanin lähes valaanpyyntiohjelmassa eteläisellä jäämerellä ei ole kyse kansainvälisen valaanpyyntikomission pyynnin ehdoksi asettamasta tieteellisestä tutkimuksesta, ja maan on täten keskeytettävä valaanpyyntitoiminta, toteaa YK:n kansainvälinen tuomioistuin haagissa.

Tuomioistuin antoi tällä viikolla jäsenmaita sitovan päätöksensä Australian Japania vastaan vuonna 2010 nostamaan kanteeseen, jonka mukaan Japani on harjoittanut laajamittaista kaupallista valaanpyyntiä tieteellisen ohjelman varjolla.

Vuonna 2005 alkaneen ohjelmansa puitteissa Japani on kertomansa mukaan pyytänyt yhteensä 3600 lahtivalasta sekä pienen määrän siilivalaita. Japanin hallituksen edustaja kertoi Guardian-lehdelle maan olevan pettynyt kansainvälisen tuomioistuimen päätökseen, mutta aikovan noudattaa sitä.

Päätökseen erittäin tyytyväinen Greenpeace toivoo sen merkitsevän lopullista päätöstä Japanin valaanpyyntitoiminnalle eteläisellä jäämerellä sekä olevan askel kohti kaiken valaanpyynnin päättymistä.

”Myytti siitä, että valaanpyynnillä oli mitään tekemistä tieteellisen tutkimuksen kanssa, voidaan nyt hylätä pysyvästi”, järjestön merikampanjoitsija Willie MacKenzie kertoi tiedotusvälineille.

Valaanpyynti kaupallisiin tarkoituksiin on ollut kielletty kansainvälinen valaanpyyntikomission päätöksen nojalla vuodesta 1985. Valaanpyyntiä ovat Japanin lisäksi edelleen harjoittaneet lähinnä Norja ja Islanti.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!