Nälänhätä nostaa taas päätään Mosambikissa

Yli 300 000 ihmisen ruokaturvalta on mennyt pohja heinäsirkkojen, tulvien ja kuivuuden vuoksi, maan hallitus sanoo.

Mosambikin maatalousministeri José Pacheco on varoittanut maata uhkaavan myöhemmin tänä vuonna vakavan nälänhädän, jonka odotetaan koskettavan yli 300 000 ihmistä.

Akuutti ruokaturvan pettäminen johtuu viljasatoja tuhonneista heinäsirkoista, tulvista ja pitkään kestäneestä kuivuudesta. Pachecon mukaan riskit ovat korkeimmat erityisesti Keski- ja Etelä-Mosambikissa.

Hallitus on myös ryhtynyt toimiin ruokaturvan parantamiseksi muun muassa lainalla Brasiliasta sekä tukemalla maanviljelijöiden lannoite- ja työkaluostoksia.

Mosambik on yksi Afrikan köyhimmistä valtioista, jonka väestöstä noin puolet elää alle dollarilla päivässä. Akuutit luonnononnettomuudet ja kriisit ruokaturvan takaamiseksi ovat olleet maassa toistuvia viime vuosikymmeninä.

Viime vuonna tulvat surmasivat ainakin 80 ihmistä ja ajoivat 150 000 henkeä kodeistaan. Tulvat ovat myös toistuneet tänä vuonna ja aiemmin tällä viikolla maan hallitus antoi useille riskialueille kehoituksen siirtyä turvallisimmille alueille.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!